Samu Haberin äiti Eve Vaasmaa: ”Aikuista lasta ei tarvitse neuvoa, ei aina edes ymmärtää - tärkeintä on kuunnella”

Oli tiistai-ilta, kello oli vähän yli yhdeksän. Eve Vaasmaa meni kotitalonsa pihaan ja sytytti tupakan. Niin hän teki joka ilta siihen aikaan, 1990-luvun alussa.

Ilta oli niin tavallinen, että enää Eve ei muista tarkkaan, mitä oli tehnyt alkuillasta. Todennäköisesti makaronilaatikkoa seuraavaksi päiväksi, sillä makaronilaatikkoa seuraavaksi päiväksi hän usein iltaisin teki.

Even kuopus Santtu leikki luultavasti Turtles-ukoilla. Isommat lapset Samu ja Sanna söivät keittiössä edellisen makaronilaatikon rippeitä. Samalla he selittivät Evelle, kuka kavereista oli sammunut lauantaina bileisiin ja kenen kaverin kondomi oli hajonnut. Eve kuunteli, pakahtui vähän.

Tai ehkä Sannalla ja Samulla oli meneillään riita, aika usein oli. Joskus siitä, että metvursti oli taas lopussa ja Sanna piilotti viimeisiä siivuja sänkynsä alle, jotta Samu ei saisi niitä.

Tämä ilta oli niin tavallinen, että sitä ei erottanut muista tiistai-illoista. Mutta sen Eve muistaa, mitä ajatteli katsoessaan pihalta kotitaloaan:

Siinä oli hänen kotinsa ja kodissa hänen lapsensa. Ei ollut juhlapäivä eikä elämä ollut täydellistä, mutta juuri tässä hän halusi olla.

”Sinä hetkenä tajusin, että olen oikeasti aika onnellinen. Ihan tavallisena iltana, ilman erityistä syytä.”

Siitä asti Even elämänohje lapsilleen on ollut tämä: Yritä elää elämääsi niin, että olet onnellinen tiistaisin illalla. Silloin kaikki on hyvin.

Pientä rajaa rakkaudessa

Even kolme aikuista lasta tietävät, että Eve on nyt tässä, kertomassa itsestään ja samalla myös heistä. Heille se sopii. Evellä on silti yksi huoli.

”Samusta voin puhua tässä enemmän kuin muista lapsistani, koska Samu on puhunut elämästään julkisuudessa itsekin. Mutta eihän siitä vain tule sellainen väärä käsitys, että Samu olisi minulle jotenkin muita tärkeämpi?”

Kaikki kolme ovat yhtä rakkaita, se ei jää epäselväksi. Jokainen lapsista on mullistanut Even elämän, kukin omalla tavallaan.

Helppoa huomion jakaminen ei silti ole ollut.

Eniten Even huomiota on vaatinut ja saanut Samu, aina. Vauvana hän sai huomion itkemällä lähes lakkaamatta, myöhemmin puhumalla.

”Samu astui jo pienenä huoneeseen sillä asenteella, että hei tässä mä nyt oon, kai kaikki näkee ja kuulee. Lumoava, mutta myös energiasyöppö.”

Samun sukunimi on Haber, ja Haber oli myös Sannan sukunimi, se tulee heidän saksalaistaustaiselta isältään, Even ensimmäiseltä aviomieheltä. Liitto päättyi 1980-luvun alussa, kun Sanna oli neljävuotias ja Samu kuusi. Jo silloin Samu oli niin avoin, että höpötteli vanhempien erosta vuolaasti myös tuntemattomille, esimerkiksi bussissa.

Toisesta, lyhyestä avioliitosta syntyi Santtu.

”Avioliitolla ei ollut mahdollisuutta onnistua, mutta hyvä hedelmä siitä syntyi. Santtu on maailman lämpimin ja auttavaisin ihminen.”

Even vanhemmat asuivat Lauttasaaressa ja työskentelivät postivirkailijoina pääpostissa. Even eron jälkeen he auttoivat lastenhoidossa kaikin keinoin, jäivät yökylään, jos Even työpäivä venyi, ottivat lapset lomilla mökilleen.

Eve ei olisi pärjännyt ilman vanhempiaan. Mutta piti siinäkin rakkaudessa pientä rajaa vetää.

Kerran Even isä kuskasi nelivuotiaan Sannan korvalääkäriin ja palkkioksi urheudesta vei Sannan samalla korvien rei’itykseen.

”Vaikka olin juuri kieltänyt.”

Kun Even äiti oli ollut yön hoitamassa lapsia, hän alkoi selittää, että kyllä pitäisi Samunkin tukkansa leikata ja aika jännästi käyttäytyvät nuo lapsesi. Eve suuttui. Sitten suuttui myös äiti ja palautti Even kodin avaimen kirjekuoressa. Kirjeeseen äiti oli kirjoittanut: Elä sinä vain Eija omaa elämääsi, sinä olet niin kova, sinä olet kuin isäsi, minua ei enää tarvitse huomioida.

Kahden viikon kuluttua Eve vei kotiavaimensa takaisin äidin eteisen pöydälle. Mistään ei puhuttu, kaikki oli sovittu.

Vanhempien puuttuminen ärsytti Eveä silloin.

Myöhemmin hän teki samanlaisia virheitä itse.

Kaikki vaikea on äidin vika

Kun Even iltatähti Santtu syntyi, Sanna oli 11-vuotias ja Samu 13. Sanna oli reipas ja kiltti, huolehti Santusta, auttoi pukemisessa, lämmitti puuron.

Samulla saattoi olla viidet lätkätreenit viikossa. Eve kuskasi Samua, hurrasi Samulle kentän laidalla, ripitti Samua tekemättömistä läksyistä.

”Sanna tunsi jäävänsä syrjään ja jäikin. Annoin hänelle liian vähän huomiota. Niillä voimavaroilla, jotka minulla silloin oli, yritin toimia parhaani mukaan. Silti tein virheitä.”

Niitä virheitä Eve on käynyt Sannan kanssa myöhemmin läpi. Virheistä on yhdessä puhuttu, yhdessä niitä on saunanlauteilla itketty.

14-vuotiaana Samu lopetti jääkiekon. Tukka kasvoi lisää, huoneessaan Samu soitti kitaraa.

Samu aloitti lukion mutta valvoi yöt. Aamuisin Eve puki eteisessä Santtua päiväkotiin ja huuteli Samua hereille, oli kiire jo.

Eve kuuli askelten tömistelyn yläkerrasta. Hän kuuli myös Samun ärtyneen joojoon.

Samu oli siis noussut, lähtemässä kouluun, ihan selvästi oli. Siihen Even oli pakko uskoa.

Kun Eve palasi töistä, Samu nukkui edelleen.

”Samu oli vain tömistellyt lattiaan, jotta luulisin, että hän nousee.”

Samu nukkui päivät, sillä öisin hän teki musiikkia, tuijotti kattoon ja ajatteli. Hän oli perustanut Sunrise-nimisen duon, se sai keikkoja läheiseltä Kesoililta. Öisin hän haaveili stadionkeikoista.

Eve tiesi, että Samu valvoi. Huoli piti Evenkin hereillä. Hän lähetti Samun koulupsykologin vastaanotolle. Samu kertoi analysoineensa psykologille, että lintsaaminen ja kaikki muukin vaikea on varmaan jotenkin äidin vika.

”Oloni oli voimaton. Mutta silti, sinäkin aikana, meillä pysyi keskusteluyhteys. Öisin Samu kirjoitteli minulle kirjeitä. Aamulla kirje odotti usein keittiön pöydällä.”

Kirjeissä Samu pyysi anteeksi lintsaamista ja sitä, että kotibileissä joku oli potkaissut vessan oveen reiän. Hän lupasi parantaa tapansa, syytti ongelmistaan itseään, maailmaa, Eveäkin.

”Murehdin, tuleeko Samusta renttu. Tuleeko yhtään mitään.”

Napanuora katkeaa

Eve istui yleisössä, kun Samun Sunrise-yhtye esiintyi Espoon Karamalmin Kesoililla. Vuosia hän seurasi vierestä, kun yhtye sai suomalaisilta levy-yhtiöiltä noin sadat pakit.

Vuonna 2006, kymmenen vuoden yrittämisen jälkeen, Sunrise Avenue teki läpimurron. Samusta tuli yksi Suomen kansainvälisesti menestyneimpiä rocktähtiä.

”Samu katkaisi napanuoran. Hän loi suhteellemme uudet säännöt, ja hyvä niin.”

Menestys toi paineita, juhlia, yhä kovempia krapuloita. Samu alkoi tukeutua Eveen.

”Kun elää julkisuudessa, pitää miettiä, kuinka paljon uskaltaa itsestään kenellekin paljastaa. Kun Samulla oli paha olla, olin siinä lähellä ja minusta tuli luottoihminen. Tuossa sohvallani hän usein tilitti. Minä kuuntelin.”

Kului viisi vuotta, kymmenen. Vauhti kiihtyi, äiti pysyi mukana. Usein Eve oli mukana myös Samun ja silloisen tyttöystävän matkoilla. Yhdessäolosta tuli vähän liiankin tiivistä. 

”Näin jälkeenpäin ajateltuna olihan se vähän too much. Myös minusta.”

Lopulta Samu ilmoitti, että tarvitsee etäisyyttä. Enää ei rampattaisi yhdessä lätkämatseissa, hengattaisi niin oudon paljon yhdessä, olihan hän sentään aikuinen mies.

”Samu katkaisi napanuoran. Hän loi suhteellemme uudet säännöt, ja hyvä niin. Mutta tuntui se minusta aluksi rajulta. Pitkään ihmettelin, miten nyt pitää olla. Jos jotain opin, niin kysymään lapsiltani luvan. Että onko ihan ok, jos vaikka neuvon sinua.”

Nyt Even ja Samun välit ovat rennot ja mutkattomat. Edelleen he viestittelevät viikoittain, usein HIFK:n matseista. Jos Samulla on ongelma, enää hän ei kysy ensimmäisenä Eveltä neuvoa.

Viime vuosina Eve on miettinyt paljon, millainen äiti hän oikeastaan on ollut.

”Aika ratkaisukeskeinen. Lapset ovat joskus pyytäneet, että älä koko ajan yritä ratkaista kaikkea. Aikuisista lapsista on ollut vaikea päästää irti, mutta sen voi oppia.”

Kun on ollut kolmen pienen ihmisen hengissä pysymisestä vastuussa pitkälti yksin, heidän neuvomistaan on vaikea lopettaa. Niinpä Evestä on kehittynyt automaattilaukaisija. Termillä hän tarkoittaa vanhempien taipumusta tarjota lapselleen valmista ratkaisua, sitä ainoaa ja oikeaa.

”Olen ehkä vähän oppinut pidättelemään automaattilaukaisuani. Aikuista lasta ei tarvitse neuvoa, ei aina edes ymmärtää. Tärkeintä on kuunnella.”

Lue Even koko haastattelu Kodin Kuvalehdestä 7/2023. Tilaajana voit lukea koko jutun myös täältä. Jos et vielä tilaa lehteä, kokeile Digilehdet-palvelua.