Jonna Yasar lähti Turkkiin matkaoppaaksi vuonna 2010, koska halusi asua samassa maassa kuin miehensä. Elämä pienessä vuoristokylässä yllätti.

"KUN LÄHDIN, pidin Suomea vain maana, jossa on hirveästi sääntöjä. Alkoholilaki puhuttaa, hinnat nousevat ja veroja kiristetään. Halusin ulkomaille, koska ajattelin, että siellä on helpompaa.

Nyt se naurattaa. Sääntöjä löytyy muualtakin maailmasta.

Olin rakastunut turkkilaiseen mieheen, hänen tavallisuuteensa ja luotettavuuteensa. Hän oli hirveän kohtelias ja herttainen, kaukana niistä turkkilaisista miehistä, joita olin lomamatkoilla tavannut. Lähdin matkaoppaaksi, koska halusin olla hänen luonaan Turkissa edes osan aikaa vuodesta.

MUUTIMME ENSIN mieheni työn perässä pieneen Bozkirin vuoristokylään. Olin kylän ainoa ulkomaalainen.

Jos join parvekkeella aamukahvia, miehelleni soitettiin ja sanottiin, että minun täytyy olla sisällä. Jos liikuin yksin kaupungilla, minusta soitettiin joko vuokranantajallemme tai mieheni töihin. Mieheltäni kysyttiin, voisiko hän hakea vaimonsa pois. Mieheni koetti sanoa, että antakaa kävellä.

Kaupassa myyjä ei suostunut ottamaan rahojani. Minun olisi pitänyt antaa ne miehelleni ja miehen kauppiaalle.

Minusta alkoi tuntua vaikealta avata kotiovea. Tunsin, ettei kukaan hyväksy minua.

Mieheni tietenkin näki, että minulla oli paha olla, ja ehdotti, että muuttaisimme pois. Nyt asumme rannikolla, missä puolet ihmisistä on ulkomaalaisia.

RASISTINEN KOHTELU yllätti minut. Se tuntui hirveältä. Olin kai tuudittautunut siihen, ettei valkoihoinen kohtaa rasismia. Mietin, mikä minussa on pahaa. Tilannetta pahensi se, etten vielä osannut kieltä enkä siis pystynyt puolustautumaan.

Suomessakin on paljon ihmisiä, jotka eivät hyväksy ulkomaalaisia. Suomalaisen suhtautuminen riippuu siitä, kohtaako hän turistin vai turvapaikanhakijan. Turisti lähtee kohta pois, joten häntä on helpompi suvaita.

Onneksi suomalaiset ovat oppineet. Vastaanottokeskuksien perustaminen pienille paikkakunnille avaa silmiä.

Ennen Turkkiin lähtöä näin, miten tummaihoisille Suomessa huudeltiin. Se tuntui pahalta. Erityisen pahalta se tuntui sen jälkeen, kun olin itsekin ollut kohteena.

Väärät oletukset eivät muutu, ennen kuin ihminen tapaa ulkomaalaisen. Isälleni oli aika tiukka paikka, kun kerroin, että minulla on turkkilainen mies. Nyt he käyvät kalassa samalla veneellä.

ON ETUOIKEUS YMMÄRTÄÄ kahta kulttuuria. Kun olen ollut maassa, jossa kaikki ei ole itsestään selvää, arvostan Suomea enemmän. Esimerkiksi terveydenhuolto on Suomessa itsestäänselvyys.

Olen synnyttänyt lapsemme Turkissa. Siellä normaalisynnytys on keisarinleikkaus eikä mies pääse saliin. En edes ehdottanut alatiesynnytystä, koska yksikään synnytyslääkäri ei olisi halunnut tai osannut järjestää sitä.

Suomalaisia pidetään maailman rehellisimpänä kansana ja turkkilaisia epärehellisimpänä. Rahan kanssa Turkissa yritetäänkin aina vetää välistä, mutta ystävänä turkkilainen on hirveän lojaali.

TURKISSA TORIKULTTUURI on vahva. Meidänkin pienen kylämme tori on järkyttävän iso. Kun tulin viimeksi Helsingin kauppatorille, mietin, voiko se olla tässä.

Tämä on meidän pääkaupunkimme, ja näin pieni tori!

Vihreys yllättää Suomessa joka kerta. On Turkissakin vihreää, mutta siellä ei ole talvea, joka pudottaisi lehtivihreän. Turkissa vihreä on tummaa ja pysyvää, tunkkaista. Suomessa vehreys on kevyttä.”

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehdessä syyskuussa 2014.