Sydänystävykset Krista ja Susanna sairastuivat parantumattomaan syöpään – ”Sanoin, että älä ohita minua tässä jonossa”

Kun Krista Launonen, 50, tänä aamuna heräsi, hän mietti koiraa ja vessanpesua ja ananasta.

Koiraa siksi, että Bobo oli tullut yön aikana Kristan kylkeen kiinni, nukkui peiton alla ja pää tyynyllä kuin ihmiset.

Vessanpesua hän ajatteli siksi, että olo tuntui herätessä hyvältä.

”Inhoan siivoamista, mutta olen hetkien arvokkuudesta tietoisempi kuin ennen. Ilahdun, että hei, mä pystyn nyt pesemään tämän vessan. ”

Ananasta Krista mietti, koska on perjantai. Se tarkoittaa pitsaperjantaita Kristalle ja hänen miehelleen sekä fish and chipsejä heidän 11-vuotiaalle pojalleen. Kristan pitsaan tulee ehdottomasti ananasta eikä koskaan tomaattia kuumana.

”Meidän pitsanteko on aivan ihanaa, vitsaillaan ja avataan viinipullo ja katsotaan jotain hyvää ohjelmaa. Ollaan yhdessä koko perhe, ja nautin siitä joka solulla, joka sekunnista.”

Rasittavista rutiineista ja jokaisesta perjantaisekunnista nauttiminen liittyy Kristan syöpään.

Syövän nimi on multippeli myeolooma eli plasmasolusyöpä. Kristalla on ollut se neljä vuotta, ja ennusteiden mukaan on suunnilleen vielä toiset neljä vuotta. Krista toivoo sairastavansa paljon pidempään. Syöpä on hänellä niin kauan kuin hän saa elää.

Susannan piti olla tässä Kristan vierellä kertomassa heidän yhteistä tarinaansa.

Herätessään tänä aamuna Krista ajatteli myös ystäväänsä Susanna Lehmuskoskea. Susannasta tuli syöpäpotilas kolme vuotta Kristan jälkeen. Lääkärit kutsuivat sitä käänteiseksi lottovoitoksi: että kaksi sydänystävystä sairastuu viisikymppisinä parantumattomaan verisyöpään.

Susannan piti olla tässä Kristan vierellä kertomassa heidän yhteistä tarinaansa.

On kulunut viikko siitä päivästä, jona haastattelu oli alun perin tarkoitus tehdä.

Edellisenä yönä Susannan kunto romahti. Kun Krista kävi päivällä häntä katsomassa, Susannaa harmitti, että tapaamisemme peruuntui.

Sovitaan uusi aika haastattelulle, varmasti löytyy, Krista sanoi.

Hän tiesi, että tapasi Susannan viimeisen kerran.

Hissillä 7. kerrokseen

Joulukuussa 2019 Susanna nousi Meilahden kolmiosairaalan hissillä seitsemänteen kerrokseen, hematologiselle eli veritautien osastolle.

Susanna oli menossa katsomaan silloin 46-vuotiasta Kristaa.

Kristan harvinainen verisyöpä oli todettu yli puoli vuotta aiemmin. Alusta asti tiedettiin, että sitä ei voida parantaa, mutta etenemistä yritettiin hidastaa. Siksi Kristalle oli juuri tehty kantasolusiirto.

Krista makasi sairaalasängyssä kortisonin turvottamana, päässä oli sairaalan pastellinvärinen pipo mutta ei hiuksia. Susanna alkoi lukea Kristalle Helsingin Sanomia, tarkimmin kulttuurisivuja. Niin hän teki joka kerta. Joka käynnillä Susanna toi myös herkkuja, usein sipsiä ja suklaata. Hän oli iloinen, jos edes ne maistuivat Kristalle.

Syksyllä 2022 Krista nousi Meilahden kolmiosairaalan hissillä seitsemänteen kerrokseen, infektio-osastolle. Krista oli menossa katsomaan silloin 52-vuotiasta Susannaa.

Susannan harvinainen verisyöpä oli todettu yli puoli vuotta aiemmin. Aluksi luultiin, että se voidaan parantaa. Susannalle suunniteltiin kantasolusiirtoa. Sitten ajatuksesta luovuttiin, koska kantasolusiirtokaan ei auttaisi.

Susanna oli sairaalassa, koska syöpälääkepistokset olivat nostaneet kuumeen ja tulehdusarvot. Krista toi hänelle kirsikkakokista ja kanttiinista kahvia kauramaidolla. Hän oli iloinen, jos edes ne maistuivat Susannalle.

Susanna oli järjestänyt Kristalle työpisteen sairaalasängyn yöpöydästä ja Aalto-jakkara-kopiosta, jotta he voisivat kirjoittaa kirjaansa.

”Suski pyysi, että kirjoitettaisiin meidän kokemuksia elämästä ja kuolemasta ja autettaisiin muita”, Krista kertoo.

Kristan ja Susannan kirjan nimi on Kesken kaiken. Se ilmestyy elokuun alussa.

Kirjassa Susanna kirjoittaa ajasta, jolloin kävi Kristan luona sairaalassa lukemassa Hesaria. Hän itse olin tuolloin vaihtamassa alaa, palaamassa 20 mediavuoden jälkeen opettajaksi.

Silloin sinun elämäsi pysähtyi sairauden äärelle, oma elämäni jatkui .--- Olin uuden ja vanhan rajalla, inspiroivassa raossa, vauhti päällä. Sinä kerroit, miten uusi ammattisi on potilas. Siitä tulisi minunkin ammattini kolme vuotta myöhemmin.

Syöpäystävä ja guru

Alun perin Kristan ja Susannan yhteinen ammatti oli toimittaja. Yli 20 vuotta sitten he olivat yhtä aikaa töissä naistenlehden toimituksessa, ja heistä tuli sydänystäviä.

Ystävänpäivänä viime vuoden helmikuussa Kristasta ja Susannasta tuli myös syöpäystäviä.

Sinä päivänä Susanna meni oppituntien jälkeen työterveyslääkärille, koska oli ollut viikon verran voimaton. Vastaanotolla otettiin verikokeet. Niiden tulokset olivat oudot. Pari viikkoa myöhemmin tuli diagnoosi: mds eli myelodysplastinen oireyhtymä, pahanlaatuinen verisairaus.

Aluksi Susannan parantumisen sanottiin olevan hyvin todennäköistä. Kesällä parantuminen muuttui hyvin epävarmaksi.

”Harvalla syöpään sairastuneella on syöpäystävä, meillä on. Se on kaunis ja kallis asia. Mieletön voimavara.”

Kristan ystävyys oli Susannalle valtava apu.

Näin Susanna kirjoitti minulle viestissään ennen kuin meidän piti tavata:

”Harvalla syöpään sairastuneella on syöpäystävä, meillä on. Se on kaunis ja kallis asia tässä kauheassa elämänvaiheessa tai ’elämän pois viemisessä’. Mieletön voimavara. En tiedä, miten olisin elänyt viime vuoden ilman Kristaa.”

Susannalle sairauden jakaminen Kristan kanssa oli suuri helpotus, mutta Kristalle se oli vaikeaa. Hän olisi halunnut ollut ainoa syöpää sairastava.

”Kun selvisi, että Suskin syöpä on parantumaton, sanoin hänelle, että älä ohita mua tässä jonossa. Tämä jono on muodostettu, sä olet mun jäljessä. Sinun pitää saattaa minut pois, olen ajatellut sen niin. Olen haudannut jo niin saatanasti rakkaita, en jaksa enää haudata ketään.”

Viime syksynä Susannan elinajan ennusteeksi tuli viikkoja tai kuukausia.

”Talvella Suski sanoi, että hän alkaa vähitellen erottaa itseään elävien maailmasta. Se tuntui valtavan haikealta. Hän selitti, että ei enää halua olla niin utelias, koska kaikki tekee välillä niin kipeää. Että on itselle helpompaa, kun antaa elävien touhottaa elävien touhotuksia”, Krista sanoo.

Melkein kaikesta pääsee yli

Ennen kuin tapaamisemme keväällä peruuntui, Susanna ehti kertoa, mistä hän haluaisi jutussa puhua.

Hän haluaisi puhua ystävyydestä, varsinkin Kristasta.

Hän toivoi myös, ettei jutusta tulisi ylitunteellinen. ”Meillä saattaa tulla kyyneleet silmiin puhuessamme kuolemistamme, mutta ei liikaa kyyneltyviä silmäkulmia juttuun, pliis!”

Siitäkin Susanna halusi puhua, kuinka me keski-ikäiset uskomme elävämme ikuisesti, kunhan käymme salilla ja syömme kotimaisia marjoja.

”Jos haluan jotain todella vakavasti sanoa lukijoille, se on se, että vaikka elämässä olisi miten vaikeaa, tuntuisi seinä tulevan vastaan, tulisi avioero, yllätyspotkut, mitä vain, se ei ole elämän loppu. Kaikesta pääsee yli – paitsi lääkärin antamasta kuolemantuomiosta.”

Niin Susanna kirjoitti. Niin hän olisi halunnut sanoa.

Kodin Kuvalehdestä 15/2023 voit lukea Kristan ja Susannan koko tarinan. Kuinka sairaus eteni alkusokin jälkeen? Millaista tukea kumpikin sai toisistaan? Kuinka eri tavoin ystävykset oppivat suhtautumaan lähestyvään kuolemaan? Mitkä asiat muodostuvat elämässä tärkeiksi, kun aikaa ei ole jäljellä paljon? Tilaajana voit lukea jutun myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.