Tuomas Kyrö
Tuomas Kyrö

Tuomas Kyrö ilahtui siitä, että luihuharteinen kirjailijakin pystyi remppahommiin. KK:n Olipa päivä -sarjassa hän kertoo päivänsä kulusta.

Heräsin puoli kahdeksalta ja kiiruhdin puoliunessa YleX:n haastatteluun. Join kahvin ja söin karjalanpiirakan hississä matkalla studioon. Aamukahvi on ainoa rutiini, johon uskon.

Puen yleensä aamulla ne vaatteet, jotka ovat lattialla. Jos kirjoitan kotona, vaatteet ovat mitä ovat. Kylpytakki, verkkarit, pitkät kalsarit. Talvisin villasukat.

Nyt jouduin esiintymishommiin, joten valitsin kirjailijan univormun pikkutakin. Astmapiipun on oltava matkassa, oli asu mikä tahansa. En tarvitse
sitä, jos se on taskussa, mutta jos unohdan, johan henkeä ahdistaa. Haastattelusta ajoin Janakkalan-kotiin remonttihommiin. Pukeuduin rötköhousuihin, ikivanhaan t-paitaan, fleecetakkiin, vuorellisiin kumisaappaisiin, hengityssuojaan ja työhanskoihin. Puku päällä on ikävä piikata, hajottaa betoniporrasta.

Niin raskasta ja epämiellyttävää kuin piikkaaminen onkin, olin mielissäni, että kirjailijan luihuharteilla sai kiven murtumaan. Aikuisenakin pitää oppia yksi uusi asia vuodessa. Toissa vuonna laskettelin ensimmäistä kertaa.

Suunnittelin Mielensäpahoittajan ja terassin tulevia vaiheita. Molempien rakennetta, sisältöä ja aikataulua. Ja että jaksaako kumpaakaan sittenkään tehdä.

Kahvitauolla luin puhelimesta sähköpostit ja suostuin ylimääräiseen kirjoitustyöhön, koska aihe oli läheinen: Neuvostoliiton jääkiekkomaajoukkue, Punakone. Katselin tauoilla aiheesta dokumenttia.

Peseydyin, vaihdoin vaatteet ja kävin Linnatuulessa palaverissa. Haastattelin entistä seiväshyppääjää tulevaa romaaniani varten.

Tänään en kiroillut kertaakaan. Ainakaan ennen kello viittä, jolloin oli liian pitkä aika edellisestä ruokailusta. Lapsilta olen oppinut, että pahantuulisuus korjautuu parhaiten maksamakkararuisleivällä.

Kotona odotti kiire vaihtaa remppavaatteet ja lähtö työn ja
huvin yhdistävälle illalliselle. Asun pitkän tauon jälkeen Helsingissä. Pidän täällä monista asioista, jotka eivät ole maalla mahdollisia. Lähellä on kauppa, joka on auki yhteentoista illalla. On mukavaa käydä illallisella ja kävellä kotiin sen sijaan, että ajaisi autolla sata kilometriä. Taksista puhumattakaan.

Tässä iässä on hyvää ymmärrys siitä, että mikään ei ole kovin erikoista tai ainutlaatuista, ja siksi kaikki on erikoista ja ainutlaatuista. Huonoa on se, että polvet eivät enää kestä ja elämää alkaa olla vähemmän edessä kuin takana.

Lue lisää:

Tule tapaamaan Tuomas Kyröä Helsingin kirjamessuille 26.10.2014