Venla Vaattovaara ajatteli aina olevansa laiska. Kun tutkimuksissa todettiin keskivaikea lukihäiriö, Venla tajusi, ettei lahjakkuus ole kiinni vain koulumenestyksestä.
Luette vain koealueen pariin kertaan, niin kyllä asiat jäävät päähän, opettaja sanoi.
Venlaa ahdisti. Hänelle asiat eivät jääneet päähän lukemalla. Numerot ja sanat hyppivät historiankirjan sivuilla, vuosilukuja oli vaikea muistaa.
”Ajattelin kaiken, mikä oli lukihäiriötä, olevan tyhmyyttä”, Venla Vaattovaara, 23, sanoo.
Peruskoulussa Venlalla oli vaikeuksia lukemisen ja kirjoittamisen kanssa aina. Hän oppi lukemaan vuotta myöhemmin kuin identtinen kaksoissisko Heta, ja matematiikan laskukaavoja oli vaikea ymmärtää.
Kun sisko pääsi tunnilla nopeiden lukijoiden ryhmään, Venla luki kirjaa hitaampien lukijoiden kanssa. Se suututti.
”Kun osaamistani vertasi siskoon, näkyi vielä selvemmin, että minulla on ehdottomasti ongelmaa lukemisessa ja kirjoittamisessa. En ymmärrä, miksi tätä ei silloin tutkittu tai en saanut tukea koulussa.”
”En ymmärrä, miksi en saanut tukea koulussa.”
Koska Venla oli kilpailuhenkinen, hän yritti pysyä siskon perässä. Hän luki kirjoja yhtä paljon kuin sisko ja teki töitä koulun eteen niin paljon kuin jaksoi. Silti numerot ja tulokset olivat aina huonommat.
Koulu ei tuntunut tarjoavan mitään apua vaikeuksiin, vaikka äiti yritti sitä saada.
”Koulussa vaikeuksiani laitettiin paljon laiskuuden piikkiin. Laitoin sitten itsekin. Mietin, että tämä johtuu siitä, että olen laiska, enkä tee tarpeeksi töitä.”
Seppeleet auttavat keskittymään
Vastaus takkuilevaan lukemiseen tuli lukion ensimmäisellä luokalla. Tutkimuksissa todettiin, että Venlalla on keskivaikea lukihäiriö.
Se oli helpotus.
”Muistan, että minua turhautti, etten ollut aiemmin ymmärtänyt tehdä asioita toisin. Tuntui, että kaikki kaverit olivat olleet niitä ’normaaleja’ oppijoita. En ollut ikinä tajunnut, että minun vain pitää tehdä kaikki eri lailla.”
Venla alkoi etsiä erilaisia keinoja, millä asiat jäisivät päähän. Alkuun hän alleviivasi tärkeitä kohtia koulukirjoista, myöhemmin löytyi ääneen opiskelu. Nyt Venla selittää opettelemiaan asioita itselleen ääneen. Kun puheen äänittää vaikka puhelimella, sen voi kuunnella uudestaankin.
”Turhautti, etten ollut aiemmin ymmärtänyt tehdä asioita toisin.”
”Huomasin, että minulle on todella tärkeää kuulla asioita.”
Kuunteleminen helpottuu, kun voi samalla tehdä jotain. Nyt ammattikorkeakoulun luennoilla Venlan kynästä syntyy karhuja, parrakkaita miehiä ja kukkia.
”Piirrän paljon hahmoja, joilla on seppeleitä päässä. Se on rauhoittavaa, auttaa keskittymään.”
Venla opiskelee toista vuotta mainonnan suunnittelua Turun taideakatemiassa. Lukihäiriö oli osaltaan työntämässä häntä kohti luovaa alaa. Kun muualla oli tullut epäonnistumisia, kuvataiteissa Venla koki onnistuvansa.
Sama tunne tuli, kun Venla aloitti keväällä Muijavaara-nimisen projektinsa. Siinä hän piirsi sadan päivän ajan joka päivä yhden arvostamansa ”muijan” ja postasi kuvan Instagramiin. Seuraajia ja hyviä kommentteja satoi tuhansia.
”Ajattelin pitkään, että viisautta ja lahjakkuutta on vain se kouluviisaus.”
Nyt sata päivää on ohi, mutta muijien piirtäminen jatkuu. Suosion ohella Venla on saanut sellaisia graafiseen suunnitteluun ja kuvittamiseen liittyviä työtarjouksia, joihin hän ei aiemmin osannut kuvitella edes pystyvänsä.
”Ajattelin pitkään, että viisautta ja lahjakkuutta on vain se kouluviisaus, ja sielläkin tietyt aineet. Että silloin olet viisas, kun osaat matikkaa ja olet siinä hyvä. Nyt tiedän, että lahjakkuus voi olla tällaistakin. Lukihäiriö ei tee minusta tyhmempää.”
Lukihäiriöinenkin voi tykätä lukea ja kirjoittaa
Venlan äiti on äidinkielenopettaja, ja kotona luettiin aina paljon. Kirjoista tuli jo lapsena Venlan intohimo.
Nyt Venla on löytänyt myös kirjoittamisen uudestaan. Hän haaveilee, että voisi jonain päivänä kirjoittaa työssään esimerkiksi copywriterina. Työhakemuksiaankaan hän ei enää piilottele, vaan antaa ne kaverille tarkistettavaksi.
”Olen häpeillyt tosi paljon tekstejäni. Se on kuitenkin pahempi, ettei julkaise mitään kuin se, että kaveri korjaa virheen ja sanoo että joku ei toimi.”
”Olen häpeillyt tosi paljon tekstejäni. Se on kuitenkin pahempi, ettei julkaise mitään kuin se, että kaveri korjaa virheen.”
Venla haluaa sanoa muillekin, ettei omia virheitään pidä hävetä. Maailmasta löytyy aina joku, joka voi oikolukea tekstin. Hyvä ajatus ei myöskään katoa mihinkään yhdyssanavirheen takia.
”Jos tekee hyvää sisältöä, totta kai se pitää julkaista maailmalle!”
Nyt Venla tietää myös sen, että lukihäiriönkin kanssa voi saavuttaa ihan mitä vain, jos vain itse niin päättää. Hän on tavannut muita lukihäiriön kanssa eläviä ja nähnyt, että hekin työskentelevät esimerkiksi lääkäreinä ja opettajina. Se on antanut Venlallekin intoa.
”Lukihäiriö ei ole mikään este, joskus hidaste, mutta aika usein vain erilainen tie saavuttaa asioita.”
Olisi ollut kiva, jos jutun yhteydessä olisi ollut linkki Venlan töihin!
Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
