Kirjailija Ville Verkkapurolle tuli muutama vuosi sitten vaikea konflikti äitinsä kanssa. Äiti sanoi, ettei pidä siitä, miten Ville oli hänestä kirjoittanut. Onko sun elämä ollut muka näin kamalaa, äiti kysyi.
Jos Ville Verkkapuron pitäisi kuvailla äitiään yhdellä sanalla, se olisi levoton.
Äiti vaihtaa kotia vuoden tai parin välein ja huonekalujen järjestystä monta kertaa vuodessa.
Hän ulkoiluttaa sekarotuista koiraansa Elsaa joka kerta eri reittiä ja on ensin tiukalla pussidieetillä, pian syö ranskalaisia.
Jos Ville kuvailisi äitiään Piiaa toisellakin sanalla, se olisi hauska.
Kiiltää kuin kissan munat, äiti sanoo, kun on pyyhkinyt keittiön tasot. Huh hellettä sanoi jänis pakkasella, äiti lohkaisee, kun hikoilee lumitöissä. Voi tukka takana ja elämä edessä, äiti sanoo, kun hän laittaa hiuksiaan.
”Äiti on myös kaunis ja nuorekas, vaikka kova elämä näkyy hänestä”, Ville, 33, sanoo.
Äiti jätti aikoinaan lukion kesken, sillä pojat, juominen ja tupakka kiinnostivat enemmän.
Kun Ville syntyi, 20-vuotias äiti oli synnytyksessä yksin, sillä Villen 19-vuotias isä nukkui krapulaansa pois kotona. Kun isä sitten tuli sairaalaan, hän toi kaverinsa mukanaan. Kaikki olivat niin humalassa, että äiti pyysi heitä poistumaan.
Myöhemmin, kun isällä oli vauvanhoitovuoro, hän jätti Villen pinnasänkyyn ja lähti baariin.
Äitikin lähti välillä baariin, mutta hankki Villelle aina hoitajan. Lisäksi hän hankki eron isästä.
Koska äidin rahat olivat usein loppu, Ville keksi tekemistä, joka ei maksanut. Ala-asteella Ville istui monesti äidin työpaikalla Pietarsaaren Prisman Kotipizzassa selailemassa Seiskaa. Ville perusti mielikuvitusbändejä, kirjoitti tarinoita avaruusmatkailijoista ja luki kirjastossa sarjakuvia.
Koulussa Villen luovuus huomattiin.
”Kuvaamataidonopettaja antoi todistukseen aina kympin, vaikka piirsin tunnilla peniksiä.”
”Äiti on sanonut, että myös minulla on levoton sielu.”
Ville tarjosi sarjakuvaansa paikallislehteen, ja se alkoi ilmestyä kahden viikon välein. Kun Ville löysi roskalavalta rikkinäisen kitaran, hän korjasi sen ja rakensi vaatekaappiin äänitysstudion.
”Minulla oli suunnaton palo luoda, se oli kuin pyhä voima”, Ville sanoo.
”Äidin luovuus taas näkyi siinä, kuinka hän selviytyi vaikeista tilanteista. Rahattomuudesta, huonoista kumppaneista, yksinäisyydestä, väkivallastakin. Äiti on uskomaton selviytyjä.”
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/verkkapuro18_0.jpg?itok=X68jKAHo)
Isä herätti äidissä hoivavietin
Kun Ville herää seitsemältä aamulla kotona 14 neliön yksiössään Helsingin keskustassa, hän keittää puuroa, johon panee puolukkaa, mustikkaa, kiiviä, cashew- ja saksanpähkinöitä, manteleita, chiansiemeniä, gojimarjoja, raakakaakaonibsejä sekä parapähkinän.
Sitten hän hauduttaa pannullisen vihreää teetä ja lukee pari tuntia kirjaa tai katsoo elokuvan.
Sen jälkeen Ville lähtee salille polkemaan kuntopyörää, nostelemaan painoja ja joogaamaan. Hänen on pakko urheilla joka päivä ennen kuin alkaa kirjoittaa.
”Äiti on sanonut, että myös minulla on levoton sielu. Niin on. Jos levottomuuden pystyy kääntämään luovuudeksi, se on mahtava voima.”
Salilta tultuaan Ville syö, aina terveellisesti. Siemenleipää hummuksella ja hapankaalilla. Punajuurifalafelia, kikherneitä, lehtikaalia ja keltaista paprikaa.
”Keltaisessa on eniten c-vitamiinia.”
Rutiinit ovat tärkeitä, sillä ne antavat raamit päivään. Urheilun lisäksi Ville kirjoittaa joka päivä päiväkirjaa, on kirjoittanut jo 13 vuotta.
”Päiväkirja on hyvä työkalu elämän ymmärtämisessä ja muistojen tallentamisessa.”
Isä ei pystynyt ottamaan vastuuta Villestä, ja äiti jäi yksin. Äiti kertoi Villelle häpeästä, avuttomuudesta ja yksinäisyydestä.
Seitsemän vuotta sitten Ville päätti kirjoittaa muutakin, nimittäin romaanin. Hän luki vimmaisesti kirjoitusoppaita ja proosaa, yli 200 teosta vuodessa. Kolmen vuoden kuluttua käsikirjoitus oli valmis. Se oli kustantajan mielestä liian synkkä. Hän kannusti Villeä kuitenkin jatkamaan.
Ville päätti kirjoittaa riippuvuuksista. Vähän ennen Villen 18-vuotissyntymäpäivää hänen isänsä oli kuollut alkoholimyrkytykseen, ja Ville halusi ymmärtää, miksi.
Ville meni äitinsä luo ja alkoi haastatella häntä.
Äiti muisteli, että hän ja Villen isä olivat tavanneet pietarsaarelaisessa baarissa ja että isä oli herättänyt naisissa hoivavietin – äiti oli joutunut lähes tappelemaan saadakseen isän itselleen.
Äiti näytti valokuvia tapaamisen ajoilta. Isällä oli niissä takatukka ja lyhyet shortsit, äidillä minihame ja bikiniyläosa. He näyttivät hyvin nuorilta.
Kun äiti oli soittanut omalle äidilleen ja kertonut olevansa raskaana, tämä oli lyönyt luurin korvaan. Pian hän oli soittanut takaisin kertoakseen, että oli hankkinut nuorelle perheelle asunnon. Mummu oli ollut pitkään työttömänä ja tiesi, kuinka vaikeaa elämä on ilman turvaverkkoja.
Nuorenparin elämä oli ollut levotonta. Isä ei pystynyt ottamaan vastuuta Villestä, ja äiti jäi yksin. Äiti kertoi Villelle häpeästä, avuttomuudesta ja yksinäisyydestä, joita oli tuntenut.
Villen oli tarkoitus kirjoittaa isästään, mutta kirjaan alkoi syntyä tekstiä myös äidistä: ”Hänellä on viehtymys nopeisiin palkintoihin, vaatimaton maku, ei aikaa turhiin unelmiin.”
Välillä Villeä turhautti, kun hän mietti mennyttä. Äidillä tuntui olleen niin kiire elää nuoruuttaan, että Villeä pompoteltiin sylistä syliin. Ville kirjoitti kirjaan kokevansa, ettei hänellä ole koskaan ollut kotia.
Helmikuussa 2022 kahden vuoden työn jälkeen Pete-nimisen romaanin käsikirjoitus oli lähes valmis, ja Ville antoi sen luettavaksi äidille.
Äiti luki ja järkyttyi. Hän sanoi, ettei pidä siitä, miten Ville oli hänestä kirjoittanut. Onko sun elämä ollut muka näin kamalaa, äiti kysyi.
”Meillä oli vaikea konflikti.”
Miksi Ville ajatteli, että vanhemmat hylkäsivät hänet? Miten konflikti äidin kanssa ratkesi? Miksi Ville pelkäsi sydämensä pysähtyvän? Mitä äiti ehdotti, kun Ville sai potkut mainostoimistosta? Lue lisää Kodin Kuvalehden numerosta 4/2024! Tilaajana voit lukea haastattelun myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.
Ville Verkkapuro
33-vuotias kirjailija asuu Helsingin keskustassa yksin. Hänen esikoisromaaninsa Pete (Kosmos 2022) sai Pohjalaisen kirjallisuuspalkinnon ja oli ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Villen kaikki lempielokuvat, kuten Paris, Texas, Lost in Translation ja Chunking Express, ovat samanlaisia. Niissä kaksi henkilöä rakastuu palavasti ja lähtee sitten eri teille.
