Äidin juominen ja turvattomat kotiolot olivat salaisuus, josta Riku Nieminen ei lapsena kertonut kenellekään. Nyt yli 20 vuotta äidin itsemurhan jälkeen hän toivoo, etteivät muut yritä pärjätä yksin.
Soita, jos tulee hätä.
Niin äiti sanoi viikonloppuisin, kun oli lukenut kuusivuotiaalle Riku Niemiselle iltasadun ja suukottanut poskelle. Sitten hän veti takin ylleen ja kolautti kajaanilaisen kaksion oven kiinni perässään.
Kun äiti oli poissa, Riku makasi sängyssään ja kuunteli seinäkellon tikitystä, pattereiden kohinaa. Hän vilkuili hämärässä kellon viisareiden kulkua ja pelkäsi huoneen pimeitä nurkkia.
”Yksinäisyys ja hylkäämisen tunne olivat raastavia”, Riku sanoo.
Riku yritti löytää hyvää asentoa, mutta uni ei tullut. Jossain vaiheessa yötä hän uskaltautui kävelemään aution kodin läpi ja näppäili lankapuhelimeen numeron, jonka äiti oli kirjoittanut paperilapulle. ”Onks Eija siellä?” hän kysyi baarin työntekijältä ja kuunteli, kuinka äidin nimeä huudettiin. Kuului puheensorinaa, naurua ja lasien kilinää, sitten äidin humalainen ääni.
”Kerroin, että minulla on ikävä, ja pyysin äitiä kotiin. Sitten neuvottelimme, pärjäänkö yksin.”
Yleensä äiti käski jatkamaan nukkumista, ja Riku meni takaisin sänkyyn. Hän oli pettynyt, mutta ainakin äiti oli kunnossa.
Niinä kertoina, kun baarimikko sanoi, ettei äitiä näy, Rikun vatsanpohjaan valahti kauhu.
”Pelkäsin, että äidille on sattunut jotain eikä hän tulekaan kotiin.”
Aina äiti tuli. Hoippui ovesta vahvassa humalassa. Oli herättyään kärttyinen ja hermostui, jos Rikun huone oli sotkussa.
”Äiti saattoi tukistaa tai heittää minua kengällä. Hän oli äkkipikainen, epävakaa ja välillä väkivaltainen”, Riku sanoo.
”Minulle tulee onnellisuudesta yhä vähän syyllinen olo.”
Nyt Riku on 36-vuotias. Viime vuosina hän on yrittänyt ymmärtää, mitä hänelle lapsuudessa tapahtui.
Omat lapset ovat 8- ja 10-vuotiaita. Kun he pari päivää sitten tulivat tohkeissaan kotiin koulun diskosta, Riku liikuttui.
”Tunsin onnea, että olen voinut tarjota lapsilleni huomattavasti turvallisemman ja tasapainoisemman kodin kuin oma lapsuudenkotini oli.”
Itseä hän oppi lapsena ajattelemaan, että elämä on taistelua.
”Jos elämä on helppoa, se on outoa eikä tunnu omalta”, Riku kuvaa.
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/main_media/b882553919z.1_20230516141311_000g9k5qlv82.10.iptcstrip.jpg?itok=XMlFhCTr)
Siitä ajatuksesta hän on yrittänyt viime vuosina opetella pois.
”Mutta silti minulle tulee onnellisuudesta yhä vähän syyllinen olo.”
Sängyn alla piilossa
Rikun äiti ja isä olivat eronneet, kun Riku oli yksivuotias. Riku asui kahdestaan äidin kanssa.
Aluksi äiti joi viikonloppuisin. Arkisin hän oli virkailijana Kajaanin Osuuspankissa. Rikun ensimmäisinä kouluvuosina äidiltä alkoi kulua olutta monta litraa joka päivä. Kun keittiöstä kuului ruskean Karhu-pullon kierrekorkin rasahtava ääni, Riku tiesi, että äiti oli taas tavoittamattomissa.
”Äidiltä saamani hoiva loppui, kun korkki aukesi. Alkoholi vei äitiä, olin aina kakkonen.”
Riku muistaa äitienpäivän, jolloin oli tehnyt äidille sillivoileipiä ja kahvia aamiaiseksi. Kun hän meni äidin luo tarjottimineen, krapulainen äiti alkoi huutaa: ”Painu vittuun, anna mun nukkua!”
Riku heitti voileivät roskiin ja itki.
Elämä muuttui kaoottiseksi. Äiti toi baareista kotiin vaihtuvia seuralaisia, ja Riku pelkäsi heitä.
”Äidin suhteissa oli väkivaltaa, ryyppäämistä ja riitelyä.”
Riku muistaa yhä, miltä tuntui olla sängyn alla piilossa, kun olohuoneesta kuului rytinää ja kamppailun ääniä. Hän peitti korvansa, mutta kuuli silti huudot ja rumat sanat.
”Pelkäsin, mitä äidille käy ja löytääkö väkivaltainen mies minut sängyn alta.”
Sitä Riku ei muista, miten tilanteet päättyivät. Mutta äidin mustelmat hän muistaa, ja sen, ettei niistä saanut puhua. Juomisestakaan ei saanut puhua. Salaisuuksien peittely oli painostavaa ja teki Rikusta entistä yksinäisemmän.
Äiti halusi pois
Kun Riku oli 12-vuotias, äiti meni uusiin naimisiin. Häissä äidillä oli vaaleanpunainen, itse suunnittelemansa hääpuku. Hän lauloi rakkausballadin sulhaselleen ja vaikutti onnelliselta.
Äidin onni ei kuitenkaan kestänyt.
Kerran Riku oli mökillä isovanhempiensa kanssa, kun äidin puoliso soitti ja kertoi ambulanssin vieneen äidin. Tämä oli yrittänyt tappaa itsensä.
Riku muisti äidin ranteet ja niissä olevat vaaleat, pitkät arvet. Pienenä koululaisena Riku oli kysynyt, mistä ne olivat tulleet, ja äiti oli kertonut.
”Äiti oli yrittänyt itsemurhaa 14-vuotiaana, kun poikaystävän kanssa oli tullut bänät.”
Sellaisia ovat siis sydänsurut, Riku oli ajatellut.
Nyt äiti joutui suljetulle osastolle pariksi kuukaudeksi. Kun Riku kävi sairaalassa vierailulla, äiti oli laihtunut ja surullisen näköinen.
”Säälin äitiä ja sitä, että hänellä oli niin huono olla. Näin, että äidillä oli voimakas halu pois.”
Yhdeksännen luokan jälkeen Riku lähti pakettimatkalle Espanjaan isänsä puolison lasten ja näiden isän kanssa. Hän pääsi hotellin uima-altaalle palmujen alle ja diskoon, jossa tarjoiltiin näyttäviä jäätelöannoksia.
”Matkalla ihmettelin, miksi velipuolen isä katsoo minua usein aika pitkään”, Riku muistaa.
Kun loma loppui, he ajoivat lentokentältä Vantaalta autolla Kajaaniin. Vähän ennen perille saapumista velipuolen isä sanoi, että hänellä on huonoja uutisia Rikun äidistä.
”Tiesin puolesta lauseesta, mitä oli tapahtunut. Purskahdin itkuun.”
Riku oli 15-vuotias. Äiti oli tappanut itsensä.
Etäinen olo elämään
Nyt kun Riku miettii kaikkea kokemaansa, hän ihmettelee, miten selvisi.
Yksi Rikun selviytymiskeinoista on lapsesta asti ollut erottaa persoonansa erilaisiin lohkoihin. Aikuisenakin hän on pitänyt elämänsä osa-alueet erillään toisistaan.
”En esimerkiksi puhunut paljon töistäni kotona enkä kertonut, jos jokin huolestutti. Ajattelin, että pitää pärjätä yksin, huoleni eivät kuulu muille.”
Töissä Riku taas ei juuri kertonut kotiasioistaan, ja ystäviensä kanssa hän mieluummin kuunteli muiden murheita kuin puhui itse.
”Terapiassa ymmärsin, että välttelen vaikeista asioista puhumista. Olin tottunut tekemään niin, koska lapsena kaikki kotona tapahtunut oli jotain, mitä en saanut paljastaa kenellekään.”
Mitä Riku ajattelee äitinsä alkoholismista nyt? Mikä oli Rikun turvasatama lapsena? Miksi Teatterikorkeakouluun pääsy oli Rikun elämän käännekohta? Lue koko juttu Riku Niemisestä Kodin Kuvalehdestä 11 /2023 tai täältä. Jos et vielä tilaa lehteä, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.
Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
