Visa Koiso-Kanttilan ja Iiris Härmän rakkaus on kestänyt jo 26 vuotta: ”Alun hurmoksessa näimme jopa yhteisiä unia”

Iiris: Lapsena ajattelin, että prinssi on pitkä, hoikka ja kaunis mies, jolla on polkkatukka. 1970-luvulla kaikki prinssit näyttivät kuvissa sellaisilta.

Menin lukion jälkeen opiskelemaan Kauniaisten Työväen Akatemiaan. Ja siellä oli pitkä, hoikka ja kaunis mies, jolla oli juuri sellainen tukka!

Visa: Hiukseni olivat kyllä pidemmät silloin.

"Visa on varmaan vähän snobi. Näyttää prinssiltä, eikä tiedä todellisesta elämästä mitään."

Iiris: Sitten ajattelin, että Visa on varmaan vähän snobi. Näyttää prinssiltä, eikä tiedä todellisesta elämästä mitään. Ei hänellä ole varmaan kumisaappaitakaan.

Seuraavana aamuna satoi vettä. Ja mitä Visalla oli jaloissaan? Kunnolliset saappaat! Olin, että voi ihana.

Visa: Iiris iski minut. Miehet aina kuvittelevat, että he iskevät naisia, mutta on tilastollisesti tutkittu, että naiset tekevät valinnat.

Iiris: Visa kirjoitti perinteisen kirjeen ja ojensi sen minulle koulussa. Siitä se lähti.

Visa: Huomasin, että oli ihastusta ilmassa. Kirjoitin Iirikselle elämäntilanteestani. Olin etäsuhteessa erään tanskalaisen tytön kanssa, perheen kanssa oli vaikeaa ja minulla oli päihdenuoruus. Koin, että elämäni oli umpikujassa. Kauheasti avauduin heti, olin epätoivoinen nuori mies.

Iiris: Kirje oli todella pitkä. Taisin ajatella niin, että hmm, kerro vielä lisää.

Visa: Ihastuin Iiriksen rohkeuteen ja katsoin häntä ylöspäin. Olin reilannut Euroopassa, se oli suosittua silloin, mutta Iiris oli matkustanut tyttökaverinsa kanssa Himalajalle. Hän oli käynyt taidelukionkin. Hän tuli ikään kuin taidemaailmasta, mikä oli minulle vierasta ja kiehtovaa. Ajattelin, että mieletön tyyppi, mieletön elämänkokemus! Olimme siis 21-vuotiaita.

Iiris: Rakastuin syvästi, me molemmat rakastuimme. Toteutimme tunteen 110-prosenttisesti: kirjoitimme rakkausrunoja, valokuvasimme, jopa maalasimme toisiamme. Olimme ihan hurmostilassa.

"Aluksi olimme ihan hurmoksessa."

Visa: Tuntui, että pystymme tekemään mitä tahansa. Iiris kannusti minua hakemaan Turkuun taidekouluunkin. Hän oli portti luovuuteen.

Iiris: Oi olinko? Tämän tosiaan halusin kuulla.

Iiris ja Visa hankkivat nuorena avioparina Espoosta lähes purkukuntoisen omakotitalon. Parikymmentä vuotta ja useita remontteja myöhemmin he ovat samaa mieltä kuin silloin: tämä on unelmien koti.

"Olimme niin auki toisillemme, että näimme jopa samaa unta"

Iiris: Ensimmäinen kevät oli valtava kokemus. Kerran kun nukuimme, heitin unessa ilmaan vesikasveja. Ne muuttuivat kauniiksi, sähköisiksi kuvioiksi ja meritähdiksi. Heräsin sydän hakaten ja kysyin, että Visa, mitä sä teit? Visa vastasi unisena, että ne ovat vain meritähtiä. Olimme niin auki toisillemme, että näimme jopa samaa unta.

Visa: Siinä löytyi sielunkumppanuus.

Iiris: Visa kosi jo ensimmäisenä kesänä. Opiskelimme, menimme naimisiin kesäkuussa 1996 ja sitten ostimme tämän talon.

Visa: Etenimme "oikeassa" järjestyksessä.

Iiris: Pidin perinteitä ja rituaaleja tärkeinä. Halusin pysyä Visan polulla, sillä näin, että tämän miehen kanssa tapahtuu asioita, joita tahdon, mutta joihin en yksin uskalla lähteä.

Visa: Kannustin Iiristä ohjaamaan elokuvia itse. Aluksi hän toimi assistenttina minun elokuvissani, mutta pidemmän päälle se ei olisi ollut parisuhteelle hyväksi. Ohjaaja saa kaiken huomion ja palkinnot, ja ajattelin, että meidän täytyy olla aidosti tasavertaisia. Totta kai huomasin, että Iiriksellä on myös näkemystä.

Iiris: Haaveilin elokuvien tekemisestä, mutta kynnys oli korkea, sillä minulla ei ollut alan koulutusta. Visa saa minut haastamaan itseni. En voi vaan lillua tässä elämässä.

Visa: Enkä muunlaista puolisoa sietäisikään. Mikään ei ärsytä minua niin kuin mukavuusalueelle jääminen tai liiallinen huolehtiminen. Välillä Iirikselle tulee pelko siitä, jos yhteiset projektimme eivät järjestykään, emme saa maksettua asuntolainaa ja talous romahtaa.

"Iiris pelkää, että taloutemme romahtaa."

Iiris: Huoli johtuu siitä, että minä olen meillä se, joka tutkii tulot ja menot.

Visa: En kestä huolestuneisuutta, koska sellainen on niin turhaa ja häiritsevää. Jos ei ole rahaa, se on sama kuin suo, kuokka ja Jussi. Silloin pitää saattaa käsikirjoitus valmiiksi.

Iiris: Minua taas ärsyttää, jos Visa heittäytyy sillä tavalla, että ei huolen häivää, katsotaanpas lomamatkoja.

Visa: Kieltäydyn hyväksymästä sitä, että olemme köyhiä ajoittain.

Iiris: Jos sanon jollekulle, että me olemme vähän köyhiä, Visa suuttuu.

Visa: Kyllä, vaikka se olisi tottakin. Pidempiaikaisia riitoja meillä ei ole, koska olemme molemmat niin herkkiä. Emme kestä riitelemistä.

Joskus mietin, olenko liiankin riippuvainen Iiriksestä. Haluan aina ensimmäiseksi kuulla Iiriksen mielipiteen, oli kyse sitten työhön tai ihmissuhteisiin liittyvästä ongelmasta. Iiriksellä on sydämen viisautta.

Iiris: Useimmista asioista ajattelemme samalla tavalla. Olemme olleet niin kauan toistemme peilinä.

Visa: Tunnistan vaaran, että kun on yhteinen työ ja rakkauselämä, voi käydä kyllästyttämään. Niin ei ole käynyt.

Iiris: Jotta suhde hengittää, tarvitaan omia ystäviä ja erillistä elämää.

Elokuvaohjaajat Visa Koiso-Kanttila, 47, ja Iiris Härmä, 46, ovat tehneet yhdessä useita palkittuja dokumenttielokuvia. He asuvat Espoossa 1930-luvulla rakennetussa omakotitalossa yhdessä 9-, 15- ja 19-vuotiaiden poikiensa kanssa. Visan ensimmäinen fiktioelokuva Kaiken se kestää sai Suomen ensi-iltansa 8. syyskuuta.

Visa: Ensimmäinen fiktioelokuvani oli ihan oma projektini. Siksi se oli niin tärkeä. Ja siksi, että olen koko aikuisikäni pohtinut elokuvan teemoja: uskollisuutta parisuhteessa ja rakkauden rajoja. Kaiken se kestää on perhedraama, jossa katsotaan 1970-luvun seksuaalista vapautumista lapsen silmin.

Iiris: Elokuvan maailma on henkilökohtaisesti totta Visalle, mutta ei minulle.

Visa: Iiriksen vanhemmat ovat maalta. Minä kasvoin Oulussa kulttuurissa, jossa aikuiset juhlatilanteissa suutelivat, koskettelivat ja saunoivat yhdessä. Vanhempani olivat hieman boheemia keskiluokkaa.

Kun olimme Iiriksen kanssa aloittaneet seurustelun, oletin, että minulla on ilman muuta lupa suudella muita naisia. Suutelin juhlissa jotakuta. Iiris raivostui. Hämmästyin vilpittömästi: Miksi sinä noin teet? Minähän vain pussailin!

Iiris: Olin ehdoton. Ajattelin niin, että jos et anna itseäsi minulle kokonaan, en halua sinua ollenkaan.

Visa: Iiris teki tämän niin selväksi, että kerrasta opin.

Iiris: Onneksi!

"Oletin, että minulla on lupa suudella muita."

Visa: Elämäni olisi mennyt aika eri tavalla ilman Iiristä. Hän pelasti minut.

Voiko tätä sanoa ääneen? Tuntuu, että jotkut ratkaisevat henkilökohtaisia elämänkaarihaasteita vaihtamalla kumppania. Jos elämä on tylsää, ajatellaan, että muutos löytyy sitä kautta. Minulle ei ole tullut mieleenikään. Ennemmin haastan itseni: Kolmekymppisenä tuli tarve tutkia dokumenttielokuvissa elämää omien kokemusteni kautta. Nelikymppisenä aloin kirjoittaa fiktiota.

Iiris: Ajattelemme, että jos vain olemme yhdessä, kaikki selviää.

Visa: Ihan samanlaista hurmosta tämä ei ole kuin alussa, ei tietenkään voi olla. Nyt meitä pitää yhdessä syvä ystävyys?

Iiris: ...ja varpaat pöydän alla.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 18/2017.