Tänään saa taas juksata ihan luvalla! Lukijat kertovat ikimuistoiset aprillipilansa.

Kutittaako?

"Yleensä koululaiset juksaavat opettajaa, mutta viime vuonna tyttäreni opettaja aprillasi onnistuneesti koko kakkosluokkaa.

Aprillipäivä osui pääsiäisviikolle, ja ope oli jakanut edellisenä päivänä pieniä suklaamunia oppilailleen. Seuraavana aamuna opettaja kertoi, että suklaaseen oli valitettavasti päässyt livahtamaan pulveria, joka aiheuttaa kutinaa ja ihottumaa korvien alueella. 'Tutkikaa vieruskaverinne korvat', opettaja kehotti, 'näkyykö näppyjä?'

Mikä kuhina, kun oppilaat tutkivat toistensa korvantaustoja kuin pienet kapusiiniapinat."

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Eläimiä nähty!

"Kerroin ystävälleni puhelimessa aprillipäivän iltana, että näin tänään valtavan kurkiauran. Hän kyseli, missä ja kuinka paljon siinä oli kurkia. Kerroin lisää ja ihmettelimme hienoa kokemusta. Lopulta sanoin, että aprillia, syö silliä, juo kuravettä päälle."

Sisältö jatkuu mainoksen alla

"Tämä oli perheen perinne, kun lapset olivat noin eskari-ikäisiä ja pieniä koululaisia: Aprillipäivän aamuna toinen vanhemmista meni keittiöön ja huusi sieltä: 'Hyvä ihme, pihalla on hirvi!' Lapset tulivat aina katsomaan (ja toinen vanhemmista myös), vaikka muistivat aikaisemmilta vuosilta, mistä oli kyse. He puhuivat jo aprillipäivää edeltävänä iltana, että huomenna se hirvi taas tulee."

"Talomme läpi on kulkenut muurahaisten polku vuosikymmenien ajan. Joka vuosi aprillipäivänä päivittelin vanhemmilleni, että muurahaiset ovat heränneet. Eivät ne koskaan vielä aprillipäivänä olleet, mutta vanhempani riensivät aina hämmästyneinä katsomaan."

Apua, putket vuotavat ja vesitorni kaatuu

"Lapset tekivät helposti hermostuvalle isälleen sellaisen pilan, että soittivat hänelle töihin ja kertoivat, että talon lattiat tulvehtivat vettä, putkirikko. Mies oli tietysti säntäämässä katsomaan ennen kuin lapset alkoivat lällättelyn: aprillia. Samalla periaatteella miestä on kiusattu muulloinkin, milloin on auto muka varastettu ym. Aina menee läpi."

"Paikallislehdessä oli yksi vuosi mahtava pila: kaupungin vesitorni oli vajoamassa maahan. Väitteen tueksi oli haastateltu asiantuntijaa ja vesitornista oli onnistuttu ottamaan kuva, jossa näytti, että se kaatuisi. Siinä riitti kaupunkilaisilla päivittelemistä, kun väite paljastui aprillipilaksi."

Kerro omasi

Millaisia aprillipiloja muistat itse? Kerro kommenteissa. Sähköpostiosoitteensa jättäneiden kesken arvotaan kissa-aiheinen värityskirja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla