Tänäkin vuonna soitan isälle ja sanon, että heidän pihassaan on hirvi. Isä uskoo.

Kaivoin kevätvaatteet varastosta. Hame pyöri vyötäröllä ja jakku näytti teltalta. Hups, olinkin noin vain laihtunut pari vaatekokoa.

Hyvää aprillipäivää! Kerran vuodessa voi kirjoittaa noin täyttä lööperiä.Todellisuudessa en edellenkään ole jäänyt liikunnan tuomaan endorfiinikoukkuun. En katso televisiosta vain uutisia ja ajankohtaisohjelmia enkä kasvata lapsia johdonmukaisella rajoja ja rakkautta -tyylillä vaan niin kuin minäkin päivänä jaksan.

Mutta yksi asia on totta: Olen perinteiden vaalija. Meillä kotona on lehtipinoja lattioilla ja lakanakasoja tuoleilla, mutta lipaston päällä ovat pääsiäispuput ja maljakossa lasten tekemät virpomavitsat. Vappuna lampuissa ja ovikranssissa on serpentiiniä, ja juhannusyönä kerään seitsemän erilaista kukkaa tyynyn alle vaikka kukkapenkistä.

Tänä iltana soitan isälle. Sanon kiihtyneellä äänellä, että mene äkkiä katsomaan ikkunasta ulos, teidän pihassanne on hirvi! Isä laskee luurin, odottaa puoli minuuttia, ehkä nostelee jalkojansakin niin, että lattian narinaa kuuluu.

Vitsi on noin 38 vuotta vanha. Juuri siksi se on niin tärkeä. Niin kauan, kun isä tulee aprillipäivänä takaisin puhelimeen ja sanoo ”Retkut!” kaikki on niin kuin kuuluu olla.

ps. Joskus aprillipäivä saattaa jäädä päälle. Sosiaalisessa mediassa se on helppoa, näiden facebook-päivitysten tyyliin.