”Jos lapsesi jää aina ilman synttärikutsua, hän on tervetullut Eemilin juhliin”, kertoi Maija Facebookissa – ja sitten alkoi tapahtua

Millaista on, jos lapsi ei koskaan saa kutsua kaverisynttäreille? Miltä lapsesta tuntuu olla yksinäinen, näkymätön tai kiusattu, jäädä aina leikin ulkopuolelle?

Onko niin suurelle surulle edes sanoja?

Tällaisia kysymyksiä Maija Prusti mietti suunnitellessaan poikansa Eemilin 6-vuotissynttäreitä.

Ajatus jatkui: Mitä minä voisin tehdä, että edes yhden yksinäisen lapsen elämä olisi valoisampaa?

Maija päätti kutsua Eemilin syntymäpäiväjuhliin tuntemattoman vieraan Eemilin viiden eskarikaverin lisäksi. Hän laati ilmoituksen ja julkaisi sen kolmessa Facebook-ryhmässä.

Maijan FB-ilmoitus tavoitti tärkeimmän: pienen juhlavieraan.

Yksinäisyys ei näy päälle

Hetken Maijaa jännitti. Siellä ilmoitukset nyt olivat, kaikkien nähtävillä. Sitten puhelin alkoi piipata.

"Ilmoitukset keräsivät noin 600 tykkäystä ja paljon ihania kommentteja. Tärkeintä oli kuitenkin, että ilmoitus tavoitti myös pienen synttärivieraan."

Mitä lapsi vastaa, kun äiti kysyy: kenen kanssa tänään leikit?

Kun Maija oli peitellyt Eemilin nukkumaan ja sytyttänyt yövalon, hän viestitteli vieraan äidin kanssa ja sai kuulla tarinan yksinäisestä lapsesta. Lapsi löytyi yllättävän läheltä.

"Lapsi oli meille tuttu nimeltä ja leikkinyt joskus taloyhtiömme pihalla. Oli jotenkin riipaisevaa, että hän asuu melkein naapurissa."

Se, että lapsi ei ole koskaan saanut ikiomaa syntymäpäiväkutsua, ei näy päälle. Kaikki lapset ovat samaa haalarikansaa pipoineen, reppuineen ja hiekkaisine lenkkareineen.

Eikä sekään näy, ettei lapsi osaa vastata mitään, kun äiti kysyy illalla, kenen kanssa hän on päivän mittaan leikkinyt.

Yksikään lapsista ei ihmetellyt vierasta

Spiderman-kakku sinisellä kermavaahdolla, piilosta, juustonaksuja, legoleikkejä, Carneval-keksejä, aarteenetsintää... Synttäreillä oli sellaista kuin kuusivuotissynttäreillä on.

Yksikään lapsista ei ihmetellyt uutta vierasta tai kysynyt, kuka hän on. Oikeastaan tuntui kuin hän olisi ollut osa kaveriporukkaa jo pitkään.

"Viestikisaan arvoin parit, ettei kukaan kokisi, että häntä ei haluta pariksi, mutta sekin oli ehkä turhaa varovaisuutta. Tämä lapsijoukko osoitti olevansa ennakkoluulottomia ja ihania kavereita", Maija sanoo.

Maija katseli lasten leikkiä ja ajatteli, että monella aikuisella olisi heiltä paljon opittavaa.

Legoukkelit juttelivat kiivaasti keskenään, yksi niistä oli vieraan lapsen kädessä, lapsen kasvot olivat iloiset ja avoimet.

"Kakku oli päivänsankarin toive ja tuotti hieman harmaita hiuksia pursotuksen kanssa. Onneksi synttäreissä on kuitenkin kyse jostain paljon tärkeämmästä, kaveruudesta", Maija sanoo.

Joskus pieni teko riittää

Aika kului nopeasti. Kolmen tunnin juhlimisen jälkeen koti tuntui hiljaiselta. Maija rypisteli lahjapapereita roskikseen ja pyyhki suolatikunmurut pöydältä, Eemil selaili lahjaksi saamaansa Lego-lehteä.

Omaan kotiinsa lähti punaposkinen vieras. Hän näytti siltä miltä lapset näyttävät, kun ovat nauraneet ja riehuneet pitkään.

Synttärit oli joka tapauksessa järjestettävä, eikä yksi lapsi muiden seassa ollut mitenkään vaivaksi.

Teen tästä perinteen, Maija ajatteli.

"Synttärit oli joka tapauksessa järjestettävä, eikä yksi lapsi muiden seassa ollut mitenkään vaivaksi. Näin pienellä teolla voi antaa edes yhdelle lapselle kivan kokemuksen ja tunteen siitä, että hänestäkin tykätään."

Jokaisen lapsen kuuluisi ajatella: olen ihana

Jokaisen lapsen kuuluisi ajatella, että hän on ihana ja tärkeä. 

Eemilin synttärivieras ei enää ole kovin vieras. Hänen luotaan on lyhyt matka Eemilin pihalle keinumaan.

"En ajatellut tämän olevan ihmeellinen asia, vaan yhden äidin yksi arkinen tempaus", Maija sanoo.

Jos jokainen kaverisynttäreitä järjestävä vanhempi toteuttaisi saman tempauksen, Suomessa olisi aika monta iloista lasta enemmän.