Kuva on lukijabloggaaja Pulina Ellin "jouluetkoilta".
Kuva on lukijabloggaaja Pulina Ellin "jouluetkoilta".

Pyysimme Kodin Kuvalehden nettisivuilla bloggaavia lukijoita lähettämään kuvallisia muistoja joulunajan vietosta. Kaikki muistot veivät ruokapöytään.

Lukijabloggaaja Pulina Elli kertoo perheensä jouluperinteestä:

"Meillä on jo 15 vuotta ollut tapana järjestää jouluetkot joulua edeltävänä viikonloppuna. Tänä vuonna pöydän ääressä oli viisitoista ihmistä, oman puoleni sukua ja nyt jo aikuiseksi kasvaneet lapsemme mielitiettyineen.

Jouluateria keksittiin syödä yhdessä etukäteen siksi, että kaikki voivat viettää aaton rauhassa omissa porukoissaan.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Menyy on aikanaan lasten toiveesta muokkaantunut niin, että jouluaterialla on laatikkojen ja kinkun ja kalojen lisäksi myös lasagnea.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Alkuvuosina, kun lapset olivat pieniä, heidän toinen toiveensa karkkikakku, joka saattoi olla suklaalevyjen väliin kerättyjä nameja. Tänä jouluna se oli omenajuustokakku, joka oli koristeltu suklaakonvehdeilla.

Kotimme on juuri hiljentynyt ihanan tohinan jälkeen. Leivonnaiset ja lahjat on jaettu, joulufiilis on päällä."

Lukijabloggaaja Keittiömestaripäivä kertoo salaattijoulusta:

"Isoin tyttäremme on kasvissyöjä, ja joulu on loistavaa kasvissyöjien ruoka-aikaa. Perinteisistäkin jouluruuista iso osa on kasvisruokia.

Miehet eivät kuitenkaan elä joulun yli ilman kinkkua ja kalaa. Joka vuosi meillä on myös joku "erikoisliha" - taisi olla jänistä tuona vuonna, mutta lisäkkeeksi soveltuvat mainiosti ruokaisat salaatit. Pöydässä oli perunasalaattia, tomaattisalaattia, waldorfinsalaattia, oliiveja, guacamolea ja lämpimämä laatikkona punajuuri-vuohenjuustopaistos, jälkiruuaksi juustoja ja hedelmiä.

Kattaus tehtiin kertakäyttöpöytäliinalle ja plaseeraus kirjoitettiin ronskisti suoraan liinaan. Tussikyniä on kattauksessa, jotta jokainen saa täydentää koko joulun palvelevan liinan piirroksilla ja terveisillä.

Meillä käytetään usein kangasserviettejä, mutta pyykkiä voi säästää "koristelemalla" liinan paperisella. Lapsiperheen ja muutenkin kynttilöinä toimivat sähkövalosarjat.

Olen naimisissa joulupukin kanssa, joten saadaksemme rauhallisen mutta puheliaan ruokahetken aloitamme hyvissä ajoin iltapäivällä."

Lukijabloggaaja Mervin elämää kertoo itsenäisyyspäivän kattauksesta:

"Juhlistimme Suomen itsenäisyyspäivää joulukuun alussa ja vietimme perheen kesken aikaa yhdessä, koska emme kaikki tapaa jouluna. Tyttäreni, hänen poikansa ja isäni eivät ole viettämässä kanssani joulua."

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla