"Pitkän työmatkan aikana ehtii miettiä omia juttuja"

”Työ tuo suhteellisuutta murheisiin”

Ulla-Pia Parkkonen, 39
Sairaanhoitaja, Espoo

Työmatka päiväkorin kautta 6,4 km. Aikaa kuluu 1 h 10 min. 

Ulla-Pia tietää, että juna ei odota. Siksi joskus menee juoksuksi.

”Työskentelen sairaanhoitajana Terhokodissa Helsingissä. Työt alkavat työvuorolistan mukaan aamuisin seitsemältä tai puoli kahdeksalta, iltapäivisin yhdeltä ja illalla puoli yhdeksältä.

Teen lyhennettyä työaikaa, keskimäärin 30 tuntia viikossa, viisivuotiaan tyttäreni Siirin vuoksi. Olen yksinhuoltaja, ja täysiaikaisessa työssä elämä menisi liian kireäksi. Palkkaa saan luonnollisesti vähemmän, mutta yhteinen aika Siirin kanssa ja leppoisammat hermot ovat rahaa arvokkaampia.

Kello seitsemän työvuoro osuu kohdalleni korkeintaan neljä kertaa kolmen viikon listalla. Nämä aamut testaavat tehokkaasti Siirin ja minun yhteispeliä. Kännykkä herättää minut kymmentä vaille viisi. Nousen zombina ylös ja hortoilen kahvinkeittimen luo. Herään tähän maailmaan maitokahvia hörppien ja kanelikorppua mutustellen.

Hoidan aamutoimeni ripeästi, herätän Siirin ja autan hänet lähtökuntoon päiväkotia varten. Tässä kohtaa pinnani venyy joskus aika tiukille. Yritän olla hoputtamatta Siiriä koko ajan, mutta kello käy ja uninen lapsi toimii hitaasti ja haaveillen. Aamupesuun, astmalääkkeisiin ja vaatteiden pukemiseen on aikaa 25 minuuttia. Aamupalan Siiri saa onneksi päiväkodissa.

Uninen lapsi toimii hitaasti ja haaveillen.

Kymmentä vailla kuusi suljemme kerrostalokotimme ulko-oven Espoon Perkkaalla ja lähdemme kävelemään kohti päiväkotia. Kun Siiri oli nuorempi, hän istui rattaissa tai pyörän turvaistuimessa, ja matka eteni rivakasti. Nyt kuljemme usein peräkanaa, minä kymmenen metriä edellä Siiriä henkisesti perässäni vetäen. Olemme perillä vuoropäiväkodissa varttia yli kuusi. Tutut hoitajat ottavat Siirin vastaan, ja pääsen jatkamaan kiiruhtaen matkaa.

Kävely päiväkodilta Leppävaaran juna-asemalle kestää korkeintaan kymmenen minuuttia. Juosten selviydyn siitä kolmessa minuutissa. Juna Helsingin suuntaan lähtee kello 6.40, eikä siitä ole vara myöhästyä. Junassa kuuntelen klassista tai joogameditaatiomusiikkia MP3-soittimestani tai selaan Metro-lehteä. Vaihdan junaa Huopalahdessa ja jään pois Pohjois-Haagassa viittä vaille seitsemän.

Työpaikkani sijaitsee aivan aseman vieressä, ja kävelen sinne puolessa minuutissa. Kello seitsemän olen vaihtanut työvaatteet ja valmiina päästämään yöhoitajan kotiin. Kun päivävuorolaiset tulevat puolen tunnin päästä töihin, juomme yhdessä kahvit ja jaamme aamun kuulumiset.

Kuljen samaa reittiä myös ilta- ja yövuoroihin. Poikkeuksen tekevät ne iltavuorot, joista en ehdi hakemaan Siiriä päiväkodista kello 21.15 mennessä. Silloin menen suoraan kotiin, ja Siiri jää yöksi päiväkotiin.

Pidän vuorotyön vaihtelevuudesta, ja joka työvuorossa on omat hyvät puolensa. Iltavuoroissa harmillista on kuitenkin se, että Siiri joutuu useimmiten jäämään päiväkotiin yöksi.

Työmatkassani on monta osaa ja yhtä monta kohtaa, joissa voi tulla yllätyksiä. Joskus Siirin astmapiippu tai kurahousut unohtuvat kotiin, ja joudumme palaamaan hakemaan ne. Myös junat myöhästelevät välillä. Itku ei ole ollut kaukana niinä aamuina, kun olen kantanut Siirin rattaita umpihangessa tai kova pakkanen on pannut astmakeuhkoni lujille.

Ulla-Pia pääsee työpaikalleen Helsingissä kätevimmin junalla. Junamatkoilla aamun rumba hetkeksi rauhoittuu.

Kun vastoinkäymisistä huolimatta olen ehtinyt ajoissa töihin, olen ollut tyytyväinen itseeni. Autolla hurauttaisin työmatkan nopeammin ja helpommin, mutta tällä hetkellä minulla ei ole varaa autoon.

Arki on välillä aikamoista vääntöä, aikatauluja ja monen asian yhteensovittamista, mutta samalla täyttä ja hyvää elämää. Minulla on mukavia työkavereita, ja töihin on kiva mennä. Kuolevien potilaiden hoitaminen tuo suhteellisuutta oman elämän murheisiin. Saan kuitenkin elää. Sen kun muistaa, myöhässä tulevat junat tai aamuväsymys eivät niin pahalta enää tunnukaan.”

Ulla-Pian aamu

4.50 Sängystä ylös
5.25 Siiri-tyttären herätys
5.50 Kävellen päiväkodille
6.15 Perillä päiväkodilla
6.25 Ulla-Pia lähtee kävellen Leppävaaran juna-asemalle. Matka kestää kävellen 5–10 minuuttia tai juosten 3 minuuttia.
6.40 Junalla Leppävaarasta Pohjois-Haagaan, junan vaihto Huopalahdessa
6.55 Juna perillä
7.00 Työpäivä alkaa

”Parasta on olla omissa ajatuksissa”

Mia Mäenpää, 44
Edunvalvoja, Lahti

Työmatka 80 km. Aikaa kuluu 1 h 15 min. 

Mia Mäenpää järjestelee viikkonsa siten, että auto on aina oikeassa paikassa odottamassa.

”Sain muutama vuosi sitten yleisen edunvalvojan viran Tuusulasta. Silloin mietin, muuttaisinko työn perässä. Olin kuitenkin asunut Lahdessa yli kolmekymmentä vuotta, ja lukioikäinen tyttäreni asui vielä silloin kotona. Lahteen sitoivat myös ystäväni ja harrastukseni: sähly ja Filianna-kuorossa laulaminen. Päätin, että jään niille sijoilleni.

Uusi työ edellytti auton ostamista. Tarvitsen autoa, koska päämiesteni asioiden hoitaminen eri puolella Keski-Uusimaata ei sujuisi julkisilla kulkuvälineillä. Alkuun kokeilin päivittäistä ajoa Lahden ja Tuusulan välillä mutta luovutin jo viikon kuluttua. Olen aamu-uninen ihminen ja myös työpäivän jälkeen sen verran väsynyt, että ajaminen tuntui liian kuluttavalta.

Ratkaisin asian niin, että körötän maanantaiaamuisin tunnin matkan autolla töihin. Työpäivän jälkeen hurautan kuusi kilometriä Keravalle, pysäköin auton juna-aseman lähelle ja nousen Lahden-junaan. Siitä tunnin päästä, noin kuudelta, olen kotona: junamatka kestää 50 minuuttia ja kävely juna-asemalta kotiin kymmenen minuuttia. Juna- ja auto -yhdistelmällä työmatkani kestää noin tunnin ja vartin, siis viisitoista minuuttia pidempään kuin jos ajaisin koko matkan autolla.

Seuraavina aamuina, tiistaista perjantaihin, nousen kello 7.11 Helsinkiin päin vievään junaan Lahden rautatieasemalla. Istumapaikkoja on vielä hyvin jäljellä, ja valitsen tutuksi tulleen penkin junan takimmaisesta vaunusta. Istahdan ikkunapaikalle, kasvot menosuuntaan. Taivutan pääni ikkunaa vasten ja suljen silmäni. Iloitsen siitä, että neljänä aamuna viikosta minun ei tarvitse ajaa autoa.

Joka päivä pitää miettiä, mihin auto on jätettävä seuraavaksi aamuksi.

Jään Keravalla pois kyydistä, hyppään siellä odottavaan autooni ja ajan töihin, missä pitää olla viimeistään kello yhdeksän. Tarvittaessa pääsen asemalta töihin myös linja-autolla, pyöräillen tai kävellen. Työssäni istun paljon enkä pitkien työpäivien päätteeksi jaksa usein lähteä liikkumaan. Siksi hyödynnän työmatkoja myös kunnon ylläpidossa: pyörällä aikaa menee puoli tuntia, kävellen tunti. Työvaatteet kulkevat repussa, ja vaihdan ne perille päästyäni.

Perjantai-iltaisin palaan autolla Lahteen, jotta voin käyttää sitä viikonloppuna. Arkisin en tarvitse Lahdessa autoa, koska asun kaupungin keskustassa.

Tämä on työmatkani perusrunko. Jotta työmatkailu ei kävisi liian yksitoikkoiseksi, jään aamuisin välillä junasta pois jo Mäntsälässä tai vasta Tikkurilassa. Tosin syynä ovat myös työtehtävät. Pyrin keskittämään töitäni mahdollisimman paljon holhoustoimen toimistoon Hyrylään, mutta välillä on mentävä asiakkaiden luo esimerkiksi pankkiin tai hoitolaitokseen. Siksi minun pitää miettiä tarkasti, missä työviikon aikana kulloinkin liikun, jotta auto olisi siellä, missä sitä tarvitsen. Jos jään junasta pois muualla kuin Keravalla, täytyy myös auton olla usein ajettuna sinne edellisenä päivänä.

Työmatkani tuntuu välillä vähän raskaalta, mutta se toimii, koska minulla ei ole pieniä lapsia ja työssäni on liukuva työaika. Jaksan työmatkaa myös hyvien työkavereiden, osaavan esimiehen ja kunnollisten työtilojen ansiosta. Eikä pitkä työmatka ole yksistään rasite. Joudun joskus tekemään työssäni ikäviä päätöksiä, joten on hyvä, etten kohtaa päämiehiäni vapaa-ajalla.

Reippaina aamuina Mia kävelee juna-asemalta töihin. Samalla saa päivän annoksen happea ja llikuntaa.

Parasta työmatkassani on mahdollisuus olla omissa ajatuksissa junamatkan aikana. Luen lehtiä ja kirjoja, kirjoitan tekstiviestejä tutuille ja kuuntelen oman äänialani lauluosuuksia kuoroni äänitteiltä. Joskus syön eväitä tai hörpin asemalta ostamaani pahvimukikahvia.

Vakivuoroilla matkustamisessa hauskaa on se, että toisten matkustajien kasvot ja joskus jututkin tulevat tutuiksi. Erään toisen työmatkalaisen kanssa vaihdoimme säännöllisesti kuulumisia, kunnes hän löysi 25 vuotta Lahden ja Helsingin väliä matkustettuaan työpaikan Lahdesta. Aika näyttää, kuinka kauan minä kuljen tätä työmatkaa.”

Mian aamu

6.30 Herätys, aamupala
7.00 Kävellen Lahden juna-asemalle
7.11 Junalla Keravalle
8.00 Juna perillä, matka jatkuu autolla, pyörällä tai kävellen Tuusulan Hyrylään. Aikaa kuluu vartista tuntiin
9.00 mennessä töihin

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 17/2013.