Liisa Hietasen veli oli tyytyväinen virkattuun itseensä.
Liisa Hietasen veli oli tyytyväinen virkattuun itseensä.

Kuvataiteilija Liisa Hietanen virkkaa taideteoksiin arkeaan, kuten veljensä ja pussillisen banaaneja.

Siitä on nyt kahdeksan vuotta, kun hämeenkyröläinen kuvataiteilija Liisa Hietanen virkkasi Pirkon. Pirkko on kansakoulunopettaja ja ihmisenkokoinen taideteos, joka seisoo nurkassa karttakeppi kädessä.

”Niihin aikoihin uutisissa puhuttiin siitä, että oppilailla on yhä enemmän käytöshäiriöitä ja opettajat tuntevat itsensä voimattomiksi. Siitä sain idean nurkkaan joutuneesta opettajasta”, Liisa Hietanen kertoo.

Toteutustavaksi Liisa valitsi virkkauksen. Virkkuukoukku osoittautui mainioksi kuvanveiston välineeksi, joten myöhemmin Liisa on virkannut lisää: lämpöpatterin, jatkojohdon, pussillisen banaaneja ja veljensä.

”Virkkaus tuo teoksiin lämpöä, tuttuutta ja inhimillisyyttä. Tekniikkana se on hidas ja vaatii paljon toistoa, joten teokset voi tulkita myös kannanotoksi yhteiskuntamme tehokkuusvaatimusta vastaan.”

Keravan taidemuseossa on esillä myös teos ”Anna”.
Keravan taidemuseossa on esillä myös teos ”Anna”.

Liisa haluaa virkata muotokuvistaan mahdollisimman aidon näköisiä. Ennen kuin hän alkoi virkata Veli-teosta, hän mittasi veljensä pituuden, hartianleveyden ja rinnanympäryksen. Sitten hän valokuvasi tämän joka puolelta. Virkkaamiseen kului neljä kuukautta.

”Virkkasin lähes joka päivä kahdeksasta neljään. Vapaa-ajallani en käsitöitä harrasta, lasteni villapaidatkin ovat yhä korjaamatta”, Liisa sanoo.

Veljen täytteeksi Liisa tunki vanua, vaahtomuovia ja kangasta. Tueksi hän hitsasi harjateräsrungon. Lopputulos on taideteos, jota tekee mieli halata.

Näkyväksi neulottu Keravan taidemuseossa 5.3. asti. Esillä Liisa Hietasen ja muiden taiteilijoiden lankataidetta.