Työttömyys ei ole elinkautinen tuomio, vaikka ikää olisi 50 ja risat. Uudessa sarjassa KK valmentaa kolmea naista uuteen alkuun irtisanomisen jälkeen.

Numerot ovat sietämättömän isoja.

43 000. Näin monta 45–64-vuotiasta naista oli Tilastokeskuksen mukaan työttömänä huhtikuussa 2015.

10 000. Näin paljon enemmän heitä oli tänä vuonna kuin vuotta aikaisemmin.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

43 000 työuraa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

43 000 tarinaa kokemuksesta, osaamisesta ja työyhteisötaidoista, joita eräänä päivänä ei enää tarvittukaan.

Päätimme Kodin Kuvalehdessä tehdä asialle jotakin.

Pyysimme viisikymppisiä naisia ottamaan yhteyttä ja kertomaan työhistoriastaan ja työttömäksi jäämisestään. Saimme sata vastausta upeilta työelämän konkareilta. Valitsimme heistä kolme edustamaan koko joukkoa juttusarjaamme, joka alkaa tästä.

Haluamme sparrata Jaanaa, Minnaa, Marjoa ja kaikkia heidän samassa tilanteessa olevia ikätovereitaan uuteen alkuun. Kannustusta ja neuvoja tarvitaan.

Kannustusta, koska julkisuudessa väitetään liian usein, ettei 50 vuotta täyttäneellä ole enää mitään mahdollisuutta työllistyä. Se on pötypuhetta. Heitä työllistyy koko ajan.

Neuvoja, koska työnhaku on täyttä työtä ja hakutaidot ovat monella ruosteessa. Se ei ole ihme, jos edellisestä kerrasta on vuosia, jopa vuosikymmeniä. Nykyisin jo ansioluettelon pitää näyttää erilaiselta kuin ennen.

”Tuntuu, että työnantajat eivät näe omaa parastaan meissä 50-vuotiaissa. Haastatteluun asti ei pääse, vaikka minullakin on yli 20 vuoden työkokemus pelkästä taloushallinnosta ja sitoutuisin mielelläni ’loppuelämäni’ työpaikkaan”, ihmettelee yksi meille kirjoittanut viisikymppinen.

”Unelmoin siitä, että vielä tuntisin itseni tarpeelliseksi ja kuuluvaksi yhteisöön, jolla on yhteinen päämäärä”, kirjoittaa toinen.

”Olen täynnä elämäniloa ja energiaa ja valmis jakamaan sitä myös muille”, kertoo kolmas.

Näitä naisia me tarvitsemme.

 

Jaana Enroos: ”Tänään lähti 779. Hakemus”

"Ensimmäisenä aamulla avaan läppärin kannen ja painan koneen avautumaan. Aamutee tuoksuu vielä keittiössä, kun istun alas ja alan etsiä töitä.

Hankin 1970-80-lukujen taitteessa koulutuksen, jolla pääsi varmasti töihin: kävin kansalaiskoulun ja sen jälkeen luin kaksi vuotta merkantiksi Suomen Liikemiesten Kauppaopistossa. Hiihtolomalla hankin rahaa siivoamalla. Valmistuttuani sain ensimmäiseksi lähetin­ paikan.

1984 aloitin toimistotyöt maatilahallituksessa. Työpaikan nimi vaihtui useampaan kertaan, mutta valtion pitkää leipää riitti 27 vuotta. Viimeksi työskentelin toimistosihteerinä maaseutuvirastossa. Leipä katkesi siihen, kun virasto vuoden 2011 lopussa siirrettiin Helsingistä Seinäjoelle.

En voinut muuttaa Pohjanmaalle. Kuka huolehtisi äidistäni, jos lähtisin? Nyt asuntojemme välillä on tasan 750 metriä, tuttava mittasi sen kerran autolla. Jos äidille tulee­ hätä, kävelen hänen luokseen kymmenessä minuutissa.­

Lukioikäinen poikani on kahden kodin lapsi. Ei hän voi käydä koulua niin, että viettää vuoroin viikon isänsä luona Helsingissä ja sitten taas Seinäjoella.

En tiedä, miksi en kelpaa.

Olen hakenut töitä kolme ja puoli vuotta. Käytän hakuvahteja, jotka lähettävät sähköpostiini tietoa avoimista paikoista. Kun vinkki tulee, kaivan näytölle hakemuspohjan ja naputan siihen tarvittavat lisäykset. Tänään lähti 779. työpaikkahakemus.

Olen hakenut isoihin ja pieniin yrityksiin, vastaanottovirkailijaksi, R-kioskin myyjäksi, kerran myös siivoojan paikkaa. Muutaman kerran olen päässyt haastatteluun. Useimmiten hakemukseeni ei ole tullut edes kuittausta, että se on saapunut perille. En tiedä, miksi en kelpaa.

Oikeastaan ainoa vaatimukseni on, että työ on rehellistä ja siitä saa palkkaa. Toimeentulotuella on vaikea järjestää pojalle lakkiaisia.

Jos saan töitä, uskallan kenties toteuttaa unelmani. 1970-luvulla tuli Skotlannista viisi upeaa poikaa, jotka soittivat hyvää musiikkia: Bay City Rollers. Ihastuin yhtyeeseen niin, että­ opiskelin itsekseni englannin kielen. Laulusolisti esiintyy edelleen. Jos pääsen töihin, ostan lipun hänen konserttiinsa."

 

Marjo Vallimies-Honkanen: ”Päätyöni on hakea töitä”

"Taustani kertoo minusta paljon. Isä on yrittäjäperheestä Lieksasta ja äiti­ kuusamolaiselta maatilalta, jota­ äidinäiti pyöritti leskenä seitsemän lapsen kanssa. Minäkin olen aina tehnyt työtä.­ En ole liian tärkeä mihinkään tehtävään: jos on tartuttava harjan varteen, minä tartun.

Perheelläni oli kello- ja kulta-alan yritys. Aloin esitellä koruja heti, kun nenä ylsi tiskin yli. Vaihdoin paristoja, tutustuin kirjan­pitoon.

Sitten päätin kokeilla mitä tahansa muuta.

Olen ollut matkaoppaana, kehittänyt perhekotiverkostoa ja mielenterveyskuntou­tujien asumista, opettanut liikuntaa ja rakentanut taidepolkua. Muun muassa. Välillä olen palannut huolehtimaan perheyrityksestä.

Opiskellutkin olen, kaikkiaan viisi ammattia. Ajattelin, että sillä paletilla saan työtä, joka­ kiinnostaa ja mahtuu uusperheen arkeen.­ Viimeisten opintojen jälkeen koitti yllätys. Ensimmäistä kertaa elämässäni huomasin, ettei työtä ollutkaan tarjolla.

Haluan uskoa, että onnistun.

Vuoden 2014 alusta päätyöni on ollut hakea töitä. Olen asettanut useita työvahteja ja lähettänyt joka viikko vähintään yhden hakemuksen. Olen soitellut ja käynyt paikan päällä. Haastatteluun olen päässyt tasan kerran. Usein minulle ei edes vaivauduta kertomaan, mikä hakemuksessani on vikana. En enää tiedä, mitä tehdä ja miten­ muuttua.

Tiedän, että Joensuussa on paljon työttömiä, joilla on minua korkeampi koulutus. Viime syksynä ajattelin kouluttautua vielä lisää, mutta sitten päätin, että ei enää. Jos vielä lähden opiskelemaan, olen sen jälkeen aivan out työmarkkinoilta. Joensuusta en muuta, koska elämäni on täällä, mutta olen kyllä valmis liikkuvaan työhön.

Olen joustava mutta en jeesjees-nainen. Innostun­ ja innostan muita enkä katso kelloa, kun uppoan työhön. Siksi tämä tilanne tuntuu niin hämmentävältä. Onko Suomessa tosiaan­ varaa olla hyödyntämättä kokeneiden ihmisten ammattitaitoa?

Joulukuussa tulevat ansiosidonnaisen päivät täyteen. Sitä ennen on saatava töitä. Haluan­ tehdä työtä. Haluan uskoa, että vielä minä onnistun."

 

Minna Huuhtanen: ”Olen saanut aikaan isoja asioita”

"Nyt on jo paljon päiviä, jolloin tunnen olevani vahva ja pystyväni mihin tahansa.­ ­Sitten tulee taas epäuskon hetkiä. Miten minä voin olla tässä tilanteessa?

Olin saman työnantajan palveluksessa 14 vuotta. Markkinoin, suunnittelin ja koordinoin koulutusprojekteja ympäri Suomea, uudistin sidosryhmälehteä. Ideoin, rakensin ja johdin Suomen ensimmäiset­ suklaafestivaalit, jonne tuli tuhansia kävijöitä. En minä lapanen ole. Olen saanut aikaan isoja asioita.

Viime syksynä alkoi tulla viestiä, että edessä saattavat olla yt-neuvottelut. Maaliskuussa meidän 18:sta työntekijästäme irtisanottiin viisi. Minä olin yksi heistä.

Kyllähän tämä nakertaa itsetuntoa.

Olin vielä alkusokissa, kun aloin viritellä verkostojani. Päätin, etten salaile tapahtunutta. Kuulutin Facebookissa, että jos ikinä joku tietää jonkun, joka­ tarvitsee hyvää työntekijää, täällä on sellainen. Olen hakenut avoimia työpaikkoja, tavannut kontaktejani, lähettänyt CV:täni sinne ja tänne. Kaksi kertaa olen päässyt haastatteluun asti, mutta ne eivät ole johtaneet työhön.

Kyllähän tämä nakertaa itsetuntoa. Juuri eilen näytin avomiehelleni läppäriltä avointa työpaikkaa ja totesin, että tähänkin vaaditaan maisterin paperit. Mies vastasi, että sinä se olet tyypillinen nainen: näet vain tutkinnon, joka sinulta puuttuu, kun mies näkisi mielenkiintoisen työn, jota kannattaa tavoitella.

Ehkä niin. Kun nyt asiaa ajattelen, olen opiskellut ja tehnyt paljon. Osaan paljon. Kasvoin turvallisessa pienessä Ruotsinpyhtään kylässä ja kävin ensin ammattikoulun keittäjälinjan. Sitten luin ravitsemusteknikoksi­ ja merkonomiksi. Työn ohessa kasvatin osaamistani ja suoritin lisää tutkintoja. En osaa jymähtää paikoilleni.

Katselin äsken metrossa kauniita, nuoria, työikäisiä naisia, samanlaisia kuin omat tyttäreni. Minulle­ tuli heistä huoli. He uskovat tulevaisuuteen eivätkä arvaa, mitä saattaa olla edessä, kun mittari kääntyy viidenkympin paremmalle puolelle.

Voiko tosiaan olla niin, että 50 täytettyään nainen saa töitä enää kaupan kassalta tai opiskelemalla lähihoitajaksi? Arvostan molempia paljon, mutta minun osaamiseni on muualla."

 

Lue koko juttu Kodin Kuvalehden numerosta 14/2015. 

3 faktaa

  • Myös 50+-ikäisiä työllistyy koko ajan.
  • 85 prosenttia työpaikoista on piilotyöpaikkoja, jotka eivät ole auki missään.
  • Kokenut löytää parhaiten työtä yhteysverkostonsa kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla