Marraskuussa häistä oli iloa kaksin verroin, kirjoittaa toimittaja Jenni Rinkinen.
Miten kauniiksi vanha nuorisoseurantalo olikaan saatu. Pitkillä pöydillä lepäsivät metsästä kerätyt havut ja kukkakauppiaalta tilatut valkoiset tulppaanit. Upeinta oli valomeri, jonka olimme rakentaneet ystäviltä lainatuista kynttilälyhdyistä.
Oli marraskuu 14 vuotta sitten ja juhlimme häitämme.
En halunnut stressata säästä. Marraskuussa olisi takuulla ankeaa eikä auringon perään tarvitsisi haikailla.
Ajankohdaksi olimme halunneet vuoden pimeimmän mahdollisen hetken. Sen, jolloin on sysimustaa jo iltapäivällä eikä aurinko edes pilkahda. Halusimme koota ystävät yhteen, jotta muistaisimme ilon ja naurun myös marraskuussa.
Muitakin syitä oli: Rakastan lehtensä pudottaneita puita, joista on näkyvissä vain tumma ranka. Tämän halusin hääkuvien taustalle. Punaviini ja lämpimät drinkit ovat suosikkejani, ja marraskuu olisi juuri paras ajankohta nostaa niillä malja. Häämekon toivoin olevan vihreä, jotta kuolleen luonnon keskellä olisi jotain elävää.
Nyt ei valitettu säästä vaan kiitimme, miten hienosti kynttilät loistavat pimeässä
Toiveemme oli saada valoa pimeään, ja siinä onnistuimme. Tietysti juhlimme rakkauttamme, mutta ihan yhtä tärkeää oli, että ystävämme ja sukulaisemme pääsivät toistensa seuraan tälläytyneinä ja hymyssä suin. Parasta oli, ettei kukaan valittanut pimeyden olevan ankeaa. Sen sijaan kiitimme, miten mahtavalta juhlasali näyttikään.
Pimeyden sietää paremmin, kun muistaa hakeutua ystävien seuraan. Hääpäivä on siihen erinomainen syy.
Häiden ansiosta marraskuulla on meille ja lähipiirillemme erityinen merkitys. Muistamme hakeutua toistemme seuraan ja nostaa maljan hersyvälle ilolle – siitä viis, miten paljon sade vihmoo ulkona.
Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
