Kilpipiilea, uusi ystäväni, ehkä uskollinenkin.
Kilpipiilea, uusi ystäväni, ehkä uskollinenkin.

Kukkien hoitaminenkin voi vaatia itsetunnon vahvistusta, hoksasi toimituspäällikkö Maria Tuominen.

Kuolevat kumminkin. Niin ajattelin pitkään viherkasveista enkä tahtonut kotiini ensimmäistäkään.

Taustalla oli epäonnistumisia. Kaikki saamani tai ostamani kasvit olivat lakastuneet nopeasti.

Ennätyksen teki eräs bambu, joka viihtyi ilonani vain vuorokauden ennen kuin kuoli. Se oli viimeinen niitti ja selvä merkki siitä, että minä ja viherkasvit emme sovi yhteen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Päätin olla ylpeästi leikkokukkaihminen. Kuihtuneiden ruusujen roskiin kantamista ei tarvinnut sen kummemmin murehtia tai hävetä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Yllättäen orkidea alkoi viihtyä keittiön ikkunalaudalla.

Sitten muutin pieneen mutta ihmeellisen valoisaan kotiin. Tupaantuliaislahjaksi isäni osti orkidean.

Yllättäen se alkoi viihtyä keittiön ikkunalaudalla, kukki kuukauden toisensa perään, piti pienen tauon ja jatkoi taas. Minä upotin sen veteen kerran viikossa, ja tulimme toimeen.

Itsetuntoni kasvien vaalijana alkoi kasvaa. Ostin toisen orkidean, joka teki saman tempun kuin ensimmäinen.

Siitä innostuneena hankin saniaismaisen unelman, sitten kilpipiilean ja peikonlehden.

Ymmärsin, ettei kukaan muu ajattele minun olevan huono kuin minä itse.

Vähitellen kävi kuin jumpan kanssa. Ymmärsin, ettei kukaan muu ajattele minun olevan huono kuin minä itse. Voin oppia ja rohkeasti kokeilla.

Ymmärrän myös rajoitukseni. En enää sitoudu vuoden kuntosalijäsenyyteen, sillä siinä on jo liiaksi. Hankin ainoastaan kasveja, joille riittää kastelu kerran viikossa.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 19/2018.

Terovaara

Ja tuo valo on tärkeä, itselläkin on talvikaudella loisteputki antamassa sen verran valoa, että yhteyttäminen pysyy käynnissä. Kastelua harvakseltaan, ettei juuret mätäne.

Sisältö jatkuu mainoksen alla