Pettäminen on surkea tapa hoitaa parisuhdetta. Mutta jos sotkusta selviää, palkintona voi olla unelmien avioliitto, väittää psykologi Kari Kiianmaa.

Parit, jotka hakevat apua, selviytyvät uskottomuudesta.

Uskottomuus ei johda aina eroon. Päinvastoin: useimmat parit, jotka hakevat ammattiapua, selviytyvät. Työssäni pariterapeuttina näen jatkuvasti, että luottamus on mahdollista palauttaa. Ehtona on se, että uskottoman on ymmärrettävä ensin omaa käytöstään. Perimmäinen syy uskottomuuteen on harvoin parisuhteessa. Yleensä pettäjää vaivaa tyytymättömyys itseensä. Hän elää elämää, jota ei tunnista omakseen. Tekee esimerkiksi töitä ympäri vuorokauden, muttei tunnista uupumustaan. Kun hän tapaa ihastuttavan työkaverin, hän näkee tässä lupauksen paremmasta.

Uskottomuus pakottaa parin miettimään, onko suhde säilyttämisen arvoinen – ja jos on, mitä siinä pitäisi muuttaa. Jos pettäjä selvittää syyt käytökseensä ja petetty saa tuskalleen ymmärrystä, pari voi olla kriisin jälkeen entistä läheisempi. Väitän, että uskottomuus voi olla tie unelmien avioliittoon. Mutta missään tapauksessa unelmien avioliittoon ei vaadita uskottomuutta. Pettäminen on surkea keino parisuhteen pelastamiseen.

 

Kuka tahansa voi pettää tai tulla petetyksi.

Jos sinulla on tapana julistaa, ettei uskottomuus voisi ikinä koskettaa omaa elämääsi, pidähän pienempää suuta. Uskottomuus on äärimmäisen tavallista. Tutkimusten mukaan sen kohtaa jopa 30–50 prosenttia suomalaispareista. Parisuhde voi olla onnellinen, mutta kenenkään suhde ei ole koko ajan niin onnellinen, ettei siihen mahtuisi kriisejä. Jokaisella meistä on identiteettikriisi noin kymmenen vuoden välein. Tunnistat kriisin siitä, että tunnet olevasi tyytymätön ja syytät siitä kaikkea paitsi itseäsi, vaikkapa väärää opiskelualaa tai väärää puolisoa. Yleisintä uskottomuus on 30–40-vuotiailla. He elävät vaihetta, jolloin tapahtuu paljon yhtä aikaa: synnytetään lapsia ja luodaan uraa. Ruuhkavuosista on vaikea selvitä selväpäisenä.

 

Naiset syyttävät uskottomuudestaan miestään.

Jos nainen on pettänyt, hänellä on tapana syyttää miestään. Miehessä on jotain niin pielessä, että vaimon on ollut pakko pettää. Uskottomat miehet sanovat useammin, että ”ei se johtunut susta vaan musta”. Jos nainen joutuu itse petetyksi, hän soittaa sukulaiset läpi ja kertoo, millainen roisto mies on. Petetty mies sen sijaan turvautuu suoraan toimintaan: heittää naisen ulos tai käyttää jopa väkivaltaa. On totta, että kun uskottomuus paljastuu, saattaa seurata hirveitä asioita. Siksi moni ei tunnusta.

Salaaminen ei aina ole epärehellisyyttä, vaan se voi olla yritys suojella puolisoa liian suurelta tuskalta. Toisaalta jos salaisuus ei paljastu, vakituinen suhde ei saa koskaan tilaisuutta kehittyä.

 

Sivusuhteessa on myönteiset puolensa.

Jos sivusuhdetta ajatellaan vain moraaliselta kannalta, suhde on pelkästään paha. Mutta sivusuhteessa on myös myönteiset puolensa. Suhde on usein poikkeuksellisen avoin, ja siinä pystytään puhumaan mistä tahansa. Sivusuhteen avulla ihminen voi peilata elämäänsä ja lisätä itsetuntemustaan. Juuri siksi se tuntuu niin hyvältä, ja juuri siksi se on molemmille tärkeä elämys. Suhteeseen liittyy usein suuria odotuksia. Kun sivusuhteen lopettaa, saattaa tuntea aitoa surua, johon ei saa ymmärrystä keneltäkään. Tuomitseminen on helppoa, mutta elämä ei ole koskaan mustavalkoista.

 

Yliromanttinen rakkauskäsitys ajaa uskottomuuteen.

Yhteiskunnassamme vallitsee rakkauskäsitys, jonka mukaan maailmassa on jokaiselle yksi puolisko, joka on löydettävä, jotta voisi olla kokonainen. Se on satua ja lisää uskottomuutta. Jos suhtautuu rakkauteen yliromanttisesti, on vaihdettava suhdetta vähintään viiden vuoden välein. Niin moni tekee jo nyt. On tosiasia, että uskottomuus tulee lisääntymään. Suhteet lyhenevät ja erot lisääntyvät. Maaseutuyhteiskuntaan luotu seksuaalimoraalimme ei toimi enää urbaanissa yhteiskunnassa, jossa ihmiset tapaavat kiinnostavia ihmisiä enemmän kuin koskaan ennen. Siksi moraalimme on vähitellen muututtava ja uskottomuuteen on suhtauduttava hieman sallivammin – tuntuipa se kuinka huolestuttavalta tahansa.

 

Koska viimeksi yllätit vaimosi romanttisesti?

”Tänään, kun kävimme ostamassa vaimolleni kevättakkia. Lieneekö tuo yllätys, mutta toimin makutuomarina ja meillä oli kivaa yhdessä. Ensimmäinen avioliittoni kesti 15 vuotta, tämä toinen on kestänyt jo yli 20 vuotta. Pidän itseäni romanttisena, vaikka harhakuvitelmat ovat työssäni ropisseet. Romantiikka säilyy, kun otamme vaimoni kanssa irtioton arjesta: reissaamme ulkomaille, mökille tai elokuviin.”

 

Lue lisää Suoria sanoja täältä.

 

 

Iida Mäkikallio, 25, työskentelee tunnetaito- ja vuorovaikutus­valmentajana. Hän opiskelee psykologiaa ja kouluttaa Filosofian Akatemia -yrityksessä. Iida ohjaa flow-joogaa ja harrastaa tanssia ja luonnonvesissä uimista.
Iida Mäkikallio, 25, työskentelee tunnetaito- ja vuorovaikutus­valmentajana. Hän opiskelee psykologiaa ja kouluttaa Filosofian Akatemia -yrityksessä. Iida ohjaa flow-joogaa ja harrastaa tanssia ja luonnonvesissä uimista.

Osaatko lohduttaa oikein? Ystävää tarvitaan kanssakulkijaksi, ei ongelman ratkaisijaksi.

Siedä epämukavuutta.

Toista lohduttaessa joutuu haavoittuvaan asemaan. Lohduttajan on etsittävä itsestään se paikka, jossa tuntee, miltä toisesta tuntuu. Jos omat hankalat tunteet ovat vaikeita kohdata, lohduttamisen voi kokea kiusallisena.

Parasta kuitenkin olisi, jos pystyisi vain sietämään toisen kipua.

Silloin lohduttaja voi haluta kääntää puheen iloisiin asioihin, ratkaista ongelman tai etsiä sille syyllisen. Parasta kuitenkin olisi, jos pystyisi vain sietämään toisen kipua. Riittää, että on paikalla ja ilmaisee toiselle, ettei hän ole yksin.

Pidä valokeila ystävässä.

Kun tarkoitamme lohduttaa, päädymme joskus kertomaan vielä kauheamman jutun tyyliin ”ei tuo vielä mitään, kun minulle kävi näin”. Jos puhut enemmän kuin lohdutusta kaipaava ystäväsi, tilanne on todennäköisesti mennyt vinksalleen. Valokeila on kääntynyt sinuun.

Joskus käy myös niin, ettei ystävän ongelma tunnu itsestä kovin vakavalta. Silloin lohduttaja saattaa pyrkiä luomaan perspektiiviä ja muistuttaa, että surevalla on kuitenkin terveytensä, työnsä tai parisuhteensa.

Ystävän kokemus voi olla erilainen kuin sinun kokemuksesi.

Niin ei kuitenkaan kannata tehdä, sillä silloin toisesta voi tuntua, ettei kukaan ymmärrä hänen kipuaan.

Avain empaattiseen kohtaamiseen on ymmärtää toista hänen kokemuksensa kautta. Se voi olla erilainen kuin sinun kokemuksesi.

Et ole vastuussa olon paranemisesta.

Moni kokee epäonnistuneensa, jos ei osaa antaa neuvoja, jotka helpottaisivat apua kaipaavan oloa. Kukaan ei kuitenkaan ole vastuussa siitä, että toiselle tulee parempi mieli.

Lohduttaja on erillinen ihminen.

Tärkeintä on kulkea toisen rinnalla, jotta tämä uskaltaa tuntea ja olla kokemustensa keskellä. Lohduttaja on tilanteessa erillinen ihminen.

Mahdollisesti voit auttaa käytännön ­asioissa, mutta vasta, kun toisen tunne on kokonaan kuultu – kenties vasta seuraavana päivänä. Silloin voit kysyä vaikka näin: ”Haluaisitko, että mietitään yhdessä eri vaihtoehtoja?”

Älä vähättele ystävän mokia.

Joskus ystävä kaipaa apua häpeässään. Jos ystävä kertoo häpeävänsä jotain, mitä hän on vaikkapa möläyttänyt työkaverilleen, mitä teet? Väitätkö, että eihän tuo niin paha ollut? Sanotko niin, vaikka ystävä olisikin sanonut jotain todella satuttavaa?

Kaikki voivat epäonnistua ja tehdä tyhmiä asioita.

Vähättelyn sijaan olisi parempi todeta, että hitsi vieköön, nyt tuntuu varmasti pahalta, koska tuo ei kyllä mennyt nappiin.

Kaikki voivat epäonnistua ja tehdä tyhmiä asioita. Jos lohdutat vähättelemällä mokaa, ystäväsi saattaa esimerkiksi jättää pyytämättä anteeksi, vaikka olisi syytä.

Aina ei pidä halata.

Moni lohduttaja miettii, pitäisikö halata.

Jotkut eivät halua fyysistä kontaktia tunnekokemuksen keskellä. Toiset taas ehdottomasti tarvitsevat kosketusta ja paijaamista.

Yrityksen ja erehdyksen kautta voi oppia aistimaan, milloin on kosketuksen aika. Aina voi myös kysyä, saako halata.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 16/18.

Aikuiset haluavat lapsista nopeasti isoja, osaavia ja menestyviä, Liisa Lohilahti sanoo.
Aikuiset haluavat lapsista nopeasti isoja, osaavia ja menestyviä, Liisa Lohilahti sanoo.

Lapsuutta ei arvosteta, vaikka se on elämän tärkein vaihe, sanoo opettaja ja päiväkodin johtaja Liisa Lohilahti.

Lapsi on viisas.

Pienen lapsen kyky katsoa maailmaa on viehättävä. Pienissä ihmisissä elää viisaus! He eivät vain kykene vielä sanoittamaan havaintojaan, joten me aikuiset tulkitsemme heitä siksi usein väärin.

Luulemme, ettei lapsilla ole taitoa analysoida maailmaa. Siinä me aikuiset astumme harhaan, sillä pienet ihmiset ovat äärimmäisen tarkkanäköisiä.

Ihmisen luovuus on parhaimmillaan lapsuudessa. Mitä vanhemmiksi tulemme, sitä enemmän se surkastuu. Alamme elää odotusten mukaisesti, ”järkevästi”. Ihmisestä kehittyy rajoittunut aikuinen, kuten Antoine de Saint- Exupéryn Pikku Prinssi -tarinakin kertoo.

Kuka tahansa ei sovi opettajaksi.

Opettajat voisivat vähentää lasten käytöshäiriöitä, kiusaamista ja itsetunto-ongelmia olemalla sydämellisempiä ja aidompia. Ei pidä vain suorittaa virkaa ja opettaa.

”Kuka tahansa ei sovi opettajaksi. Opettajan työ edellyttää erityistä herkkyyttä.”

Lapsen kehitys haavoittuvasta päiväkoti-iästä noin yhdeksään ikävuoteen on äärimmäisen tärkeä minäkuvan ja identiteetin kannalta. Lasta kasvattavalla aikuisella on merkittävä rooli, eikä kuka tahansa sovi opettajaksi. Opettajan työ edellyttää erityistä herkkyyttä, tunneälyä.

Opettajan tulisi ymmärtää, että lämminhenkinen ja vuorovaikutteinen kasvatus innostaa oppimaan. Lapsi kokee vuorovaikutuksen kunnioituksena.

Lapsilta vaaditaan liikaa.

Aikuiset haluavat lapsista nopeasti isoja, osaavia ja menestyviä. Lapsuutta ei arvosteta, vaikka se on ihmiselämän tärkein vaihe.

Lisäksi aikuinen tuppaa omalla kiireellään ohittamaan lapsen kysymykset.

”Aikuisen pitää olla aidosti kiinnostunut lapsen maailmasta.”

Uteliaisuutta tulee tukea ja vastaamaan kannattaa pysähtyä. Ei se hetki ole sinun elämästäsi pois. Ehdit imuroida myöhemminkin.

Millään pedagogiikalla ei ole merkitystä, jos aikuinen ei ole aidosti kiinnostunut lapsen maailmasta.

Esiintyminen petraa itsetuntoa.

Esiintyminen, vaikkapa koulun tai päiväkodin näytelmässä tai omalle perheelle kotona, on iloinen ja luonnollinen osa elämää. Lasta pitää tukea hänen tarpeessaan esiintyä.

Keskipisteenä oleminen vahvistaa arempien lasten itsetuntoa. On kuitenkin tärkeää, ettei lasta arvostella tai pakoteta esiintymään.

”Esityksen jälkeen ei saisi tulla tuomiota siitä, oletko hyvä vai millainen.”

Esiintyminen kilpailun nimissä ei ole hyväksi pienelle lapselle. Kilpailuihin kuuluva arviointi luo lapselle suorituspaineita, ja hän kokee olevansa joko hyvä tai huono. Kumpikaan ei ole hyväksi pienen lapsen minäkuvan kehitykselle.

Kilpailu helposti vääristää minäkuvaa kohtuuttomasti ja voi johtaa itsekkyyteen tai erilaisiin traumoihin.

Pienelle lapselle esiintymisen tulee olla leikinomainen tilanne, jossa ei haittaa, vaikka kaikki ei mene niin nappiin. Esityksen jälkeen ei saisi tulla tuomiota siitä, oletko hyvä vai millainen. Taputetaan sille, että jes, rohkaistuit!

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 15/2018.

51-vuotias oululainen opettaja ja päiväkodin johtaja lataa akkujaan korkealentoisilla ajatuksilla ja filosofisella keskustelulla viinilasin äärellä.

Vierailija

”Vastaa, jos lapsi kysyy – ehdit imuroida myöhemminkin”, sanoo päiväkodin johtaja Liisa Lohilahti

Ja sitten kun keskeytät imuroinnin vastataksesi lapselle niin seuraavaksi joku asiantuntija toisessa lehdessä messuaa kun lapsia ei opeteta odottamaan ja kaikki pyörii lapsen ympärillä ja siitä seuraa käytöshäiriöitä. Vanhemmuudessa vain yksi on varmaa: jonkun mielestä pieleen menee kuitenkin.
Lue kommentti
Neljän lapsen äiti Lapista

”Vastaa, jos lapsi kysyy – ehdit imuroida myöhemminkin”, sanoo päiväkodin johtaja Liisa Lohilahti

Tärkeintä on toia vanhempana niin että arvostaa itseään ja muita läheisiä ihmisiä, myös lapsia. Arvostus näkyy vuorovaikutuksessa, pysähdytään , kuunnellaan ja vastataan. Jos et heti pysty, kerro lapselle, milloin ehdit vastata ja muista pitää lupauksesi. Tärkein mielipide , jota sinun pitää kuulla, on lapsesi mielipide. Pieni lapsi ei osaa sitä aina sanoin ilmaista, mutta lapsen ilo ja tyytyväisyys ohjaa toimimaan oikein. Pettymyksiäkin pitää tuottaa, jotta niistä selviämistä voi turvallisesti...
Lue kommentti