”Ei minulla ole sukulaisiani tai mieheni sukulaisia vastaan sinänsä mitään, mutta työviikon päätteeksi en aina jaksaisi sosialiseerata”, lukijamme aprikoi.
En ole oikein sukurakas ihminen. Äitiä on ihan kiva nähdä joskus, ja siskojakin, mutta muuten olisin mielelläni vapaa-ajalla ihan omissa oloissani tai oman perheen ja läheisten ystävien kanssa.
Sukuni sen sijaan on tosi sukurakasta, ja varsinkin puolisoni perhe. Omilla siskoillani ja puolisoni sisaruksilla on myös paljon lapsia ja osalla näistäkin jo perhettä, joten harva se viikonloppu olisi tarjolla synttäreitä, nimipäiviä, valmistujaisia, ristiäisiä, kesäjuhlia, ja jos ei muuta, niin kutsutaan kahville, kun ei ole pitkään aikaan (muutamaan viikkoon) nähty.
Näille kesteille sitten kutsutaan yleensä laajasti sukulaisten puolisoidenkin sukulaisia ja perheystäviä, minulle siis vieraita ihmisiä.
Korona-aika oli tavallaan aika vapauttavaa, kun oli hyvä syy olla näkemättä ketään.
Olen aika introvertti ihminen ja kuormitun herkästi kyläilyistä, varsinkin jos siellä pitää jutella puolituttujen tai uusien ihmisten kanssa. En kuitenkaan kehtaa aina kieltäytyä tai keksiä tekosyitä. Ja onhan se kilttiä, että kutsutaan, vaikka varmaan minusta näkee joskus päällekin päin, että ahdistaa, vaikka kyläilyn ajan aina tietysti tsemppaan ja yritän jutella.
Sukuni asuu aika lähekkäin, muutaman kymmenen kilometrin säteellä toisistaan, joten välimatkaankaan ei oikein voi vedota. Korona-aika oli tavallaan aika vapauttavaa, kun oli hyvä syy olla näkemättä ketään. Ehkä silloin tästä puolipakollisesta kyläilystä vähän vieraannuinkin ja nyt on tuntunut hankalalta palata tavalliseen.
Ei minulla ole sukulaisiani tai mieheni sukulaisia vastaan sinänsä mitään, tavallisia mukavia ihmisiä he ovat enkä haluaisi loukata ketään, mutta työviikon päätteeksi en aina jaksaisi sosialiseerata.
Onko samanlaisia kokemuksia? Miten toimisitte?
Ihmisvihaajako?
Millaisia ajatuksia kirje herätti? Keskustele alla kommenttikentässä tai lähetä sähköpostia ihmisten.kesken@sanoma.com. Sähköpostiin voit lähettää myös kirjeen omasta aiheestasi. Lehdessämme julkaistujen kirjeiden lähettäjien kesken arvomme uutuuskirjoja.
Mitä jos alkaisit rohkeasti, mutta ystävällisesti hieman kommunikoimaan tätä asiaa sinun sukulaisille vaikka kahden kesken ja vähitellen yhä useamman kanssa keskustellen. Voisit esimerkiksi sanoa jotenkin tähän tapaah: "Minulla on ollut mielessä kertoa yhdestä asiasta. Haluaisin kertoa, että jos minua ei aina näy näissä sukujuhlissa tai en tule kahvittelemaan niin usein, niin se ei missään nimessä johdu siitä että minulla olisi mitään teitä vastaan. Ei ollenkaan. Se johtuu siitä, että olen vähän ehkä introvertimpi kuin moni muu ja tarvitsen aikaa levätä ja olla yksin. Väsyn jos olen tosi paljon tekemisissä ihmisten kanssa. Tämän halusin kertoa, jottei asiasta syntyisi missään vaiheessa mitään väärinkäsityksiä." Jos asia jännittää kertoa, siitäkin voi sanoa, että sinua vähän jännittää. Jännittäminenhän kertoo siitä, että asia on sinulle tärkeä. Ihmiset ovat yleensä aika myötätuntoisia jos joku kertoo jännittävänsä. Se kun kertoo, usein laukaisee sitä jännitystä. Elämme kulttuurissa, jossa ei välttämättä aina oikein uskalleta tai osata kommunikoida asioista. Tämä on varmasti sinun hyvinvoinnin ja elämänlaadun kannalta kuitenkin tärkeä asia saada kerrotuksi. Parhaimmillaan se voi jopa lähentää sinua sukulaisiin. Jos he eivät suhtaudu suopeasti, se ei ole sinun vikasi ja ehkä on sitten parempikin, että vietät enemmän aikaa lähiomaisten ja ystävien kanssa kuin sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa et saa olla vapaasti oma itsesi ja joiden kanssa et tule ymmärretyksi.
Lisäksi voit tehdä niin, että sen sijaan että saavut paikalle kun pyydetään vaikka haluaisit olla yksin tai jossain muualla, tai joidenkin toisten ihmisten kanssa, voit lähettää sen sijaan vaikka kortin, kukkia tai jotakin pientä kivaa syötävää. Näin huomioit sinut kutsuneet ihmiset, mutta sinun ei aina tarvitse mennä vasten tahtoasi itse paikalle.
Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
