”Olen kiitollinen siitä, että lapseni hoitavat asioitani, mutta välillä tuntuu, etten heidän mielestään osaa itse enää mitään. Tuntuu usein, että minua holhotaan, arvostellaan ja vähätellään”, lukijamme suree.
Pahinta vanhenemisessa on tunne siitä, etten muiden mielestä osaa enää mitään enkä kelpaa mihinkään. Tunnen itsekin, että olen hidastunut kaikessa enkä pysty enää tekemään kaikkea kuten ennen. Vaikka ikää on yli 80 vuotta, haluaisin asua omassa kodissani itsenäisesti niin pitkään kuin mahdollista.
Lapseni huolehtivat minusta ja yrittävät auttaa parhaansa mukaan. He tarkoittavat hyvää, mutta minusta tuntuu usein, että minua holhotaan, arvostellaan ja vähätellään. He esimerkiksi voivottelevat kotini sotkuja ja sitä, että kaikki putoilee käsistäni. En enää näe pyyhkiä kaikkia roiskeita niin tarkasti, mutta onko se niin kamalaa?
Olen kiitollinen siitä, että lapseni hoitavat asioitani, mutta välillä tuntuu, etten heidän mielestään osaa itse enää mitään. Ikään kuin he tietäisivät kaikki asiani paremmin kuin minä itse eikä näkemyksilläni olisi mitään arvoa. Tuntuu, että he epäilevät järkeäni, kun päättävät asioistani puolestani. Se saa minut tuntemaan itseni mitättömäksi.
Pelkään itsekin, että olen kohta ihan höperö vanhus, josta ei ole mihinkään. Kaipaisin hieman enemmän ymmärrystä vanhenemista kohtaan ja keskustelua arvokkaasta vanhuudesta.
Ei vielä täysin holhottava
Mitä ajatuksia kirje sinussa herätti? Kommentoi alle kommenttikenttään tai sähköpostilla: ihmisten.kesken@sanoma.com
