Sami, 53, selvisi rajusta autokolarista: ”Pelotti, että menetän työni ja jopa vaimoni”

Kuvat
Maiju Pohjanheimo
Pirjo ja Sami ovat olleet yhdessä 25 vuotta. ”Minulla on käynyt melkoinen tuuri, kun löysin sinut”, Pirjo sanoo Samille.

Sami ja Pirjo rakastuivat toisiinsa päätä pahkaa. Autokolari muutti heidän elämänsä. ”Pari kuukautta kolarin jälkeen huomasin, että olin maksanut saman laskun neljään kertaan”, Sami sanoo.

Sami: Ajoin Pirjon sitikalla neljän ruuhkassa Oulun moottoritien rampilla. Oli marraskuu 2024, ja olin juuri vaihtanut autoon talvirenkaat. Yhtäkkiä edellä oleva auto jarrutti ja rysäytin sen perään. Sitikan etupelti nousi minua kohti. Sitten kaikki meni pimeäksi.

Pirjo: Minä en tiennyt tästä vielä silloin mitään. Juttelin töissä terapia-asiakkaani kanssa, ja puhelin oli äänettömällä.

Sami: Kolarin toinen osapuoli soitti sitten 112:een, sillä olin tajuton. Apu ei ollut vielä vartissa tullut, kun heräsin ratistani. Näin, että auton etuosa oli murskana. Ensimmäiseksi laitoin Pirjolle kuvan näkymästä ja kirjoitin, että ”kaikki hyvin, ei hätää”. Halusin rauhoitella Pirjoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Pirjo: Näin lauenneen airbagin. Ajattelin, että onpa ollut kova jarrutus, mutta en tajunnut tilanteen vakavuutta. Otin seuraavan asiakkaan sisään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Ihastuin Pirjoon aikoinaan järjettömästi.”

Sami: Muistan, että ensihoitajat ihmettelivät sitä, että selvisin kolarista hengissä. Ambulanssissa minulle tuli itku, kun huomasin, että varpaani yhä liikkuvat.

Pirjo: Kun tulin sairaalaan, näin sinut ja olin onnellinen siitä, että olit elossa.

Sami: Ihastuin Pirjoon aikoinaan järjettömästi. Olimme yhtä aikaa Oulun yliopistollisessa sairaalassa psykiatrisina sairaanhoitajina, ja näin sinut akuuttiosastolla. Olit niin valoisa, kuin raikas tuulahdus, ja nättikin vielä. Kävi klassinen juttu: tiesin heti, että olet minulle oikea tyyppi.

Pirjo: Sinä taas olit todella karismaattinen, osasit ottaa olemuksellasi tilan haltuun. Siksi ujostelin sinua. En ajatellut, että edes katsoisit minuun päin.

Sami: Ihmettelin, kun tervehdit kaikkia paitsi minua.

Pirjo: Arastelin, koska olit niin komea. Työkaverit myös varoittelivat, että olisit vähän naistenmies.

Tiesin, että sinullakin oli takana avioero. Olin pettynyt oman avioliittoni epäonnistumiseen. Huomasin, että aloit hymyillä minulle ja katsella pitkään.

Sami: Sitten vinkkasin, että menen oululaiseen baariin. Tulit sinne. Sinulla oli polvipituinen harmaa ruutuhame ja saappaat. Enää en nähnyt muita. Juttelimme monta tuntia ja pussailimme.

Pirjo: Hullaannuin sinuun niin kuin en ikinä ennen. Olit iso, turvallisen kokoinen mies, ja sinulla oli hauskat jutut. Ajattelin, että kestää tämä sitten päivän, viikon tai kuukauden, tähän rakkauteen haluan lähteä täysillä.

”Rakkaus kantoi silloinkin, kun sain autokolarissa iskun päähäni.”

Sami: Tuona iltana olin edelleen aivan varma, että olet parasta, mitä minulle voi tapahtua. Meistä tuli nopeasti pari.

Pirjo: Ja minulle selvisi, ettet suinkaan ole naistenmies. Minun ei tarvitse epäillä rakkauttasi. Et pidä tunteita vakan alla, vaan saatat kotona sanoa, että ”pojat, ottakaa tekin tuollainen puoliso kuin äiti”.

Sami: Rakkaus kantoi silloinkin, kun sain siinä autokolarissa iskun päähäni. Pari kuukautta kolarin jälkeen huomasin, että olin maksanut saman laskun neljään kertaan. Päätä särki, ja töissä oli skarpattava. Pelotti, että tulen hyödyttömäksi ja menetän työpaikkani ja jopa sinut. Sinnittelin yksin enkä kertonut peloistani.

Mikä yksinkertainen tehtävä aivovammapoliklinikalla paljasti Samin muistivaikeudet? Mikä Pirjon kommentti sai sairauslomalla olevan Samin suuttumaan? Mitä järkyttävää Samille tapahtui, kun pariskunta oli viemässä retkeilyautoaan myytäväksi? Mikä kysymys sai Pirjon huomaamaan, että on itse ihan piipussa? Miten vastoinkäymiset ovat muuttaneet Samin ja Pirjon parisuhdetta? Miten Sami ja Pirjo näyttävät nykyään toisilleen, että rakastavat? Lue koko rakkaustarina Kodin Kuvalehdestä 21/2026. Tilaajana voit lukea haastattelun myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.

Pirjo ja Sami

Pirjo, 52, ja Sami Saloranta, 53, ovat olleet yhdessä 25 vuotta. He asuvat Kempeleessä omakotitalossa, jossa asuu myös heidän nuorempi poikansa sekä lancashirenkarjakoira Kelmi. Avioparin vanhempi poika asuu jo omillaan. Pirjo työskentelee psykoterapeuttiyrittäjänä, Sami on Kempeleen Kirin miesten superpesisjoukkueen toimitusjohtaja. Yhdessä he harrastavat mökkeilyä, kalastusta ja seuraavat pesäpalloa. Sami käy ostamassa kotiin puutarhakukat, Pirjo tykkää hoivata Kelmiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla