Äidiltä ei tule koskaan kiitosta. Miten hänet saisi näkemään myös lastensa hyvät puolet?

Äitini on moittinut minua niin kauan kuin muistan. Lapsena sain vähän väliä kuulla, että etkö sinä tuotakaan osaa ja tuosta sinun touhustasi ei taas tule mitään. Sama on jatkunut läpi aikuisuuteni, olen nyt 45-vuotias.

Äiti hoiti meidät kyllä muuten hyvin, koti oli kunnossa, ruoka oli hyvää ja vaatteet siistit. Aikuisenakin hän on tarvittaessa tullut apuun muun muassa hoitamaan lapsiani. Mutta silloinkin hän löytää koko ajan huomauttamista kodistani ja tavoistani. En oikeastaan muista, että äiti olisi kehunut minua jostain.

Useimmiten tavattuani äitiäni tai puhuttuani hänen kanssaan puhelimessa minulla on paha mieli. Mieheni sanoo, että minun pitäisi ottaa etäisyyttä äitiini. Miksi pitää yhteyttä, kun siinä pahoittaa vain mielensä? En kuitenkaan haluaisi tehdä sitä. Miten saisin äitini näkemään minussa myös hyviä puolia, ja lopettamaan ainaisen moittimisen?

Lytätty

Huom. Kun kommentoit kirjettä, laitathan itsellesi nimimerkin, kiitos!

Näyttää siltä, että masennuksen kasvun ja uskonnollisuuden vähentymisen käyrät kulkevat tasatahtia.

Kansantaudiksi muodostuneen masennuksen syitä pohtivat nyt kaikki: ammattiauttajat, tutkijat, toimittajat ja tietysti masentuneet itse.

Odotan, että joku tutkisi tätä: Kuinka paljon masennuksen lisääntymiseen on syynä samaan aikaan Suomessa tapahtunut uskonnollinen maallistuminen? En tiedä. Kysyn, koska minusta näyttää siltä, että masennuksen kasvun ja uskonnollisuuden vähentymisen käyrät kulkevat tasatahtia.

Uskonnollisella ihmisellä on elämässään korkeampi voima, jonka varaan voi laskea. Uskonnoton ihminen on ehkä enemmän yksin. Voiko masennus johtua siitä?

Yksi näkökulma

Nykyisin korostetaan, ettei toisten ulkonäköä saa kommentoida? Miten sitten lapsille ja nuorille voi päivitellä heidän ulkonäköään heidän kuultensa?

Olen isokokoista sukua ja myös lapseni ovat isoja. Jo pienenä he saivat jatkuvasti kuulla ihmettelyä koostaan, kun aikuiset kuulivat lapsen iän.

Varsinkin murrosiässä jatkuva koon päivittely on ollut lapsille todella rassaavaa. Kun naapurin mies tuli käymään meillä, hän hohotteli eteisessä poikien kenkiä, että onpas siinä kanootteja.

Nyt on vuorossa 13-vuotias tyttäreni, joka vaivaantuu jatkuvasta pituutensa huomauttelusta. Hän on alkanut kulkea hartiat kyyryssä, vaikka eihän se lyhyemmäksi tee.

Nykyisin korostetaan, ettei toisten ulkonäköä saa kommentoida? Miten sitten lapsille ja nuorille voi päivitellä heidän kokoaan heidän kuultensa? Päivitelläänkö lasten lyhyyttä samalla tavalla?

Onpa täti itse lihava...

entinen pullukka

Lukijan kirje: Miksi lasten ulkonäöstä saa huomautella?

Tiedän tunteen. Olin lapsena pyöreä ja sain jatkuvasti kuulla ulkonäöstäni ja syömisistäni kommentteja sukulaisiltani. Isovanhempani, tätini sekä äitini kommentoivat, milloin näytin hoikemmalta ja, milloin olin taas pyöristynyt. Painoni tuntui olevan julkinen keskustelun ja kommentoinnin aihe. Se tuntui todella ikävältä ja häpesin itseäni ja olemustani usein. Itse en kommentoi millään tavalla kenenkään lapsen kokoa tai ulkonäköä. Minusta kenenkään ulkoisen olemuksen kommentointi ei ole...
Lue kommentti