Pojan synnyttyä appivanhemmat menettivät kiinnostuksensa esikoistamme, tyttöä, kohtaan.
Ensimmäisen lapsemme synnyttyä kaikki tuntui sujuvan kuten pitikin. Lapsen isovanhemmat olivat mukana auttamassa, mikäli oli tarvetta. Kun tyttäremme oli 4-vuotias, perheeseemme syntyi ihana poika. Sen jälkeen anopin huomio kääntyi lähes täysin nuorimpaamme. Pikku hiljaa hän sai manipuloitua myös lasten isän toimimaan tahtonsa mukaan.
Viime jouluna tyttäremme sai isovanhemmiltaan lahjaksi käytetyt sukset, kun taas pojalle ostettiin kallis kolmipyörä. Mieheni ei muka nähnyt asiassa mitään epäreilua. Poika haetaan mielellään hoitoon mummilaan, mutta tyttären painiesityksiä ei muka ehditä tulla katsomaan.
Anopin epäreilu kohtelu on traumatisoinut tyttäremme ja hän on muuttunut hiljaisesta, kiltistä tytöstä ahdistuneeksi lapseksi, jolla ei juuri ystäviä ole. Anoppi ei ota vastuuta siitä, että syrjinnän johdosta tytär on esimerkiksi leikellyt keittiösaksilla veljensä lempipaidan ja kaatanut salaa aamupalajugurtin veljen koulureppuun. Anoppiani en pysty muuttamaan, mutta miten saisin edes mieheni uskomaan, että myös vanhempi lapsemme ansaitsee huomiota.
Mieheni ja hänen vanhempansa ovat vahvasti sitä mieltä, että tytöt ovat poikia alempana arvojärjestyksessä. Heidän mielestään tyttö tarvitsee oireilunsa takia terapiaa. Minun mielestäni tasapuolisella huomioinnilla tytön käytös voisi palautua normaaliksi.
Hätääntynyt
Mitä lukijan kannattaisi mielestäsi tehdä? Oletko kokenut vastaavaa? Keskustele alla!
