Oiva on rodultaan Bichon Frise, ja hänellä on värikäs menneisyys.
Oiva on rodultaan Bichon Frise, ja hänellä on värikäs menneisyys.

Oiva katsoo ruskeilla silmillään ja ymmärtää toisen tunteet. Terapiakoirana töitä tehnyt Oiva elelee nyt rauhassa maalla.

Oivan tarina

Oiva, viralliselta nimeltään Snow White täyttää pian 10 vuotta. Oiva on rodultaan Bichon Frise, ja hänen menneisyytensä on värikäs.

Tyttäreni hankki Oivan itselleen, toisen samanrotuisen koiransa kaveriksi. Kun Oiva oli vuoden ikäinen, häneltä petti lonkka ja koiraparka joutui isoon leikkaukseen. Siitä selvittiin ajan kanssa, onneksi oli lemmikkivakuutus.

Oiva oli hieno terapiakoira

Oivan luonne on mahtava, hän ymmärtää vastapuolen tunnetilat aisteillaan, katsoo ruskeilla silmillään. Koira aistii myös sen, kuka hänestä pitää oikeasti ja ketä rakastaa eniten maailmassa.

Oiva on toiminut koirakoulun mallioppilaana ja erään monivammaisen tytön terapiakoirana. Sama tyttö piristyi ja kehittyi oleellisesti.

Myös tytön totinen olemus muuttui; koiran pehmeä turkki ja syvä kiintymys Oivaan saivat tytön hymyilemään ja onnellisen näköiseksi. Oivalle riitti tytön sylissä istuminen ja annetut pienet makupalat.

Ja Oiva on myös koulukoira ja lukukoira

Oiva on toiminut myös koulukoirana parissa eri koulussa. Ensin vilkkaiden lasten oppituntien rauhoittajana ja myöhemmin vanhetessaan lukukoirana.

Oiva makoili sohvalla ja lapset lukivat vuoronperään kirjaa koiran kuunnellessa. Koira ei tuomitse eikä korjaa virheitä, se vain nauttii.

Oiva pääsee maaseudulle

Viiden vuoden ikäisenä Oiva alkoi vältellä vasemman takajalan käyttöä. Eräänä syyskuisena päivänä Oiva ei noussut enää petiltään, uikutti vain surkeasti. Lemmikki oli halvaantunut ja kärsi kovista kivuista.

Onneksi Helsingin seudulla saa apua nopeasti. Lääkärit eivät luvanneet mitään, mutta vaikea leikkaus onnistui ja toipuminen alkoi. Eläinfysioterapeutti kuntoutti Oivaa 6 viikon ajan muun muassa vesialtaassa.

Tämän jälkeen sain Oivan omakseni. Eläinlääkärit kertoivat, että Oiva ei selviäisi paikassa, jossa on muitakin koiria temmeltämässä ja asunnossa paljon portaita. Niinpä Oiva tuotiin minulle maaseudulle eläkepäiviään viettämään.

Ensimmäinen viikko oli hankala, kun Oiva etsi omaa paikkaansa. Löytyihän se ikioma lempituoli täältäkin.

Teimme pieniä lenkkejä pururadalla. Kärsin itsekin kroonisista selkävaivoista ja yhdessä tallasimme lempeitä metsälenkkejä.

Koiran eroahdistus iskee

Leikkaus ja pitkittyneet kivut olivat kuitenkin jättäneet Oivan mieleen arven. Sitä kutsutaan eroahdistukseksi. Tämä koira voi olla yksin korkeintaan tunnin kerrallaan. Olin jäänyt pois jo työelämästä, joten yksinolosta ei tullut ongelmaa.

Oiva vie minut aamuisin lenkille, kostealla ilmalla se on kummallekin hieman vastenmielistä. Mutta lenkin jälkeen olo on ihmeen piristynyt.

Tuttavat sanovat, että olemme Oivan kanssa samannäköisiä. Minulla on yleensä kihara vaalea tukka, samanoloinen kuin Oivan turkki. Kun avasin Facebook-tilin, laitoin profiilikuvakseni Oivan kasvokuvan. Ja täydestä on mennyt.

Jääkiekkoa televisiosta

Eräänä iltana palasin asioilta ja ihmettelin, kun koira ei tullut enää eteiseen tervehtimään. Säikähdin kovasti mutta rauhoituin, kun löysin Oivan katsomassa jääkiekkoa miehen kanssa. Siinä ne kumpikin telkkaria tuijottivat vierekkäisillä tuoleilla.

Tämän koiran kanssa on erityisen helppoa matkustaa. Kun juna nytkähtää liikkeelle, Oiva nukahtaa saman tien.

Näitä kaikkia kivoja juttuja ajattelen, nyt kun koiranpäivänä matkustan takaisin kohti Etelä-Karjalaa. Oiva nukkuu junan lattialla ja näkee koiranunta.

Toivon hänelle terveyttä ja pitkää ikää!

Rakastan Sinua Oivaseni!   

Anne Birschin

Lähetä sinäkin meille oman koirasi tarina!
Tai tunnetko jonkun muun sankarikoiran, joka auttaa ihmisiä, toimii vaikkapa pelastustehtävissä tai jonka tarina muuten ansaitsee tulla julkaistuksi?

Lue myös Tessan tarina.
Ja täältä löydät Tikon tarinan.

 

Uskallatko sanoa yllätysvieraille suoraan, että kyläily ei nyt sovi, jos se ei sovi?

Mitä teet, kun yllätysvieraat ilmestyvät ovellesi? Uskallatko sanoa suoraan, että kyläily ei sovi, jos se ei sovi? Vai kutsutko yllätysvieraat aina sisään? Mitä tarjoat ja tarjoatko tarvittaessa myös yöpymispaikan?

Minua ihmetyttävät yllätysvieraat, jotka pamahtavat ovelle: ”Tultiin kylään, kun satuttiin ajamaan ohi.” Joskus tekisi mieli sanoa, että tervemenoa ohi!

Olemme tavallinen lapsiperhe, emme epäsosiaalisia tai epäystävällisiä erakkoja. Vieraat ovat tervetulleita kotiimme, kun kyläilyn ajankohta on tiedossa ja ehdimme seurustella vieraiden kanssa. Emme ole joutilaita eläkeläisiä, jotka ovat aina kotona.

Matkapuhelinaikana ei ole ylivoimainen tehtävä kysyä etukäteen, oletteko kotona ja sopisiko tulla. Joskus minun tekisi mieleni mennä vastavuoroisesti yllätysvieraitten oven taakse ja katsoa reaktiot, kun tultiin kylään.

Vai onko niin, että turistikohteitten lähistöllä asuvien tulisi tarjota sukulaisille, tuttaville ja kylänmiehille ilmainen kahvi, ruoka ja yöpyminen? Ja tulisiko kesämökin omistajien tarjota mökkielämys myös koko suvulle ja kaikille tuttaville?

Perheenäiti

Tilanteesta kiinni

Lukijan kirje: Kutsutko yllätysvieraat aina sisään?

Kai se on yhä kiinni vähän paikkakunnasta ja sen kulttuurista, miten yllätysvieraisiin suhtaudutaan. Kaupungissa ei heitä oikein suvaita. Maalla se kuuluu ainakin jossain päin Suomea edelleen tapoihin. Millä vamoni ei kaupunkilaisena ymmärrä yllätystulijoita. Minusta se on tuttujen kanssa hauskaa. Olen silti "Perheenäidin" kanssa samaa mieltä, ettei se nykyaikana paljon vaadi, jos vaikka pirautta ja kysyy. Jos taas on niin kaukainen, ettei puhelinta löydy kuin tiedustelusta, kannattaa harkita...
Lue kommentti

Ajattelen kauhulla sitä, kun äidistä aika jättää ja minä joudun käymään läpi kaikki hänen kaappinsa ja komeronsa.

Äitini kerää tavaraa ja varsinkin astioita. Hän rakastaa huutokauppoja ja kirpputoreja ja on hamstrannut astioita vuosikymmenien ajan.

Nyt äiti sanoi, että täytyy ostaa uusi kaappi, kun astiat eivät mahdu enää vanhoihin. Totesin, että jos eivät omakotitalon komerot ja kaapit riitä, sitten on syytä karsia tavaroita, ei ostaa lisää kaappeja. Hän ei ottanut kuuleviin korviinsa.

Sanoin äidille, että myy nuo tavarasi, saat hyvä rahat ja voit käyttää ne vaikka matkustamiseen. Seitsemänkymppisenä hän vielä pystyisi matkustelemaan. Kaapeissa on muun muassa Arabian astioita, joista saa nyt hyvät rahat. Mutta äiti ei raaski luopua mistään.

Itse en kerää mitään ylimääräistä. Jos ostan jotain uutta, laitan vanhan menemään. Ajattelen kauhulla sitä, kun äidistä aika jättää ja minä joudun käymään läpi kaikki hänen tavaransa. Eikö olisi parempi, että hän setvisi kaappinsa itse?

Miialiia

Vierailija

Lukijan kirje: Äiti hamstraa tavaroita

Äläpä viitsi halveksia äitisi harrastuksia. Todella vastenmielinen kirjoitus. Päätä jo nyt, että tilaat jonkun ulkopuolisen siivoojan kuolinpesän varoilla suorittamaan tyhjennys, niin ei tarvitse äitisi elinaikana tuollaisella asialla häntä vaivata. Eivät kaikki halua matkustella, ja äitisi saanee tehdä rahoillaan ja kaapeillaan niitä asioita, joista itse tykkää. Keräily ja sisustus on harrastus siinä missä matkustelukin. Jos itse tykkäät matkustella niin matkusta, mutta anna äitisi olla kuka...
Lue kommentti
Pientå rajaa

Lukijan kirje: Äiti hamstraa tavaroita

Olen samaa mieltä edellisen vierailijan kanssa, että äidin kasvattaminen (varsinkaan enää tuossa vaiheessa) ei kuulu lapsen tehtäviin. Ymmärrän toki pointtisi yleisemmällä tasolla. Mutta jos äitisi ei pyydä sinua maksamaan keräilyjensä kuluja, ei sinulla pitäisi olla nokan koputtamista hänen harrastuksiinsa. Jos oma lapsesi tekisi saman, tuskin pitäisit neuvoista, toruista ja opastuksesta. Jätä vain pesä sitten joskus ammattilaisten siivottavaksi.
Lue kommentti