Kerro sinäkin oman koirasi tarina
Autoilua rakastava Tiko-mopsi matkaa tässä Pohjanmaalle.
Autoilua rakastava Tiko-mopsi matkaa tässä Pohjanmaalle.

Mopsiherra Tiko liikkuu pienestä ja pyylevästä olemuksestaan huolimatta kuin ketterä gepardi.
Eikä Tiko jätä ketään yksin.

Lähetä sinäkin meille oman koirasi tarina!
Tai tunnetko jonkun muun sankarikoiran, joka auttaa ihmisiä, toimii vaikkapa pelastustehtävissä tai jonka tarina muuten ansaitsee tulla julkaistuksi?

Tikon tarina

"Kuinka kuvailisi Tikoa, kääpiökoirien sukukuntaan kuuluvaa mustaa, jo arvokkaasti ja charmantisti hieman harmaantunutta mopsiherraamme? Tiko on nokkela ja huumorintajuinen seikkailija, joka vartioi perhettämme ja reviiriämme uskollisesti kuin… no, koira ja nauttii lämpimistä peitoista ja pehmeistä unipesistä kuin tuhiseva vauva.

Tiko tuli perheemme jäseneksi ja kaveriksi toiselle mopsikoirallemme kaksivuotiaana. Vaalea Topi ilahtui saadessaan ison veikan.

Ihan kivuttomasti Tikon kodinvaihto ei kuitenkaan sujunut. Muutamaan päivään ruoka ei maistunut ja pieni musta koira vaani sohvan selustalla ohi ajavia autoja.

Osoitimme Tikolle hellyyttä ja rakkautta ja veimme häntä uusille lenkkipoluille uuden kodin maisemia katselemaan ja päivä päivältä Tiko tottui uuteen laumaansa, meihin, ja ruokakin alkoi maistua mopsimaiseen tapaan erittäin hyvin.

Ketterä gepardi

Pienestä ja pyylevästä olemuksestaan huolimatta Tiko osoittautui varsin ketteräksi gepardiksi.

Mopsimme Topi oli  liikuskellut pentuajoista asti pihamaalla vapaasti ja aina emännän kintereillä, joten pihaamme ei ollut aidattu. Tikon tullessa laumamme täysvaltaiseksi jäseneksi aitasimme koirille sopivan ulkoilualueen ihmisen polven korkeudelle ylettyvällä valmisaidalla.

Kun Tiko näki aidan, se katseli sitä hetken ja loikkasi sitten muitta mutkitta yli ja juosta kipitti pikku jaloillaan katselemaan onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella.

Tikon ketteryydestä hämmästyneinä aitasimme pihapiirin metrin korkuisella verkkoaidalla ja hyvä niin, sillä Tikolla on tapana spurttailla näin vanhemmitenkin pihamaata rstiin rastiin nähdäkseen, kuka naapureista milloinkin tulee ja menee, ja ihan matala aita ei lyhytjalkaistakaan kaveriamme pidättele.

Televisio haukututtaa, auto ihastuttaa

Tikon erityisominaisuus on se, että se tunnistaa koiran, piirretyn koirahahmon ja hevosen televisioruudusta aina. Oli hahmo sitten äänessä tai äänetön, saa se Tikossa aikaan haukkumisreaktion.

Toinen mopsimme ei telkkarin koirista ja hevosista piittaa pätkääkään, mutta Tikon tarve pitää nämä nelijalkaiset tv-ruudun sisäpuolella on tullut meille selväksi. Mystistä.

Ehkä erikoisominaisuutena voisi pitää myös Tikon seikkailijan luonnetta. Kun toinen kaverimme jänistää laitureita, veneitä ja hakeutuu autossakin mieluusti nukkumaan, on Tiko vesillä ja veneissä kuin Lasse Laivakoira konsanaan.

Ja autoilu, se se vasta hurmaavaa onkin. Isäntänsä kaverina Tiko istuu pitkät matkat pakettiauton penkillä kuono kohti menosuuntaa ja vaikka kuinka uni meinasi hiipiä ruskeisiin silmänpompuloihin, se sinnittelee ja sinnittelee, kunnes saa komennon käydä nukkumaan.

Rakas lapsi saa monta lempinimiä

Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja niin on meidän Tikollakin. Kohta kuusivuotisen tuttavuutemma aikana Tikosta on tullut Tiksu, Tiffe, Tiffukka ja yksinkertaisesti Kulta ja Rakas.

Tiko ei jätä ketään yksin. Jos joku laumastamme kaipaa saunakaveria, on Tiko kakkoslauteella omalla paikallaan valmiina löylyseuraksi. Lempeä lämpö, ah ihanaa, sillä lempeä ja lämmin on myös Tikon sydän."

Rakkaudella,
emäntänsä Johanna Paananen

Kerro sinäkin oman koirasi tarina. Tai tunnetko jonkun muun koiran, joka tekee esimerkiksi jotain tärkeää työtä?
Ohjeet löydät tästä linkistä.

Täältä löydät myös Tessan tarinan.

Ja lue myös Oivan tarina.

Ajattelen kauhulla sitä, kun äidistä aika jättää ja minä joudun käymään läpi kaikki hänen kaappinsa ja komeronsa.

Äitini kerää tavaraa ja varsinkin astioita. Hän rakastaa huutokauppoja ja kirpputoreja ja on hamstrannut astioita vuosikymmenien ajan.

Nyt äiti sanoi, että täytyy ostaa uusi kaappi, kun astiat eivät mahdu enää vanhoihin. Totesin, että jos eivät omakotitalon komerot ja kaapit riitä, sitten on syytä karsia tavaroita, ei ostaa lisää kaappeja. Hän ei ottanut kuuleviin korviinsa.

Sanoin äidille, että myy nuo tavarasi, saat hyvä rahat ja voit käyttää ne vaikka matkustamiseen. Seitsemänkymppisenä hän vielä pystyisi matkustelemaan. Kaapeissa on muun muassa Arabian astioita, joista saa nyt hyvät rahat. Mutta äiti ei raaski luopua mistään.

Itse en kerää mitään ylimääräistä. Jos ostan jotain uutta, laitan vanhan menemään. Ajattelen kauhulla sitä, kun äidistä aika jättää ja minä joudun käymään läpi kaikki hänen tavaransa. Eikö olisi parempi, että hän setvisi kaappinsa itse?

Miialiia

Vierailija

Lukijan kirje: Äiti hamstraa tavaroita

Äläpä viitsi halveksia äitisi harrastuksia. Todella vastenmielinen kirjoitus. Päätä jo nyt, että tilaat jonkun ulkopuolisen siivoojan kuolinpesän varoilla suorittamaan tyhjennys, niin ei tarvitse äitisi elinaikana tuollaisella asialla häntä vaivata. Eivät kaikki halua matkustella, ja äitisi saanee tehdä rahoillaan ja kaapeillaan niitä asioita, joista itse tykkää. Keräily ja sisustus on harrastus siinä missä matkustelukin. Jos itse tykkäät matkustella niin matkusta, mutta anna äitisi olla kuka...
Lue kommentti
Pientå rajaa

Lukijan kirje: Äiti hamstraa tavaroita

Olen samaa mieltä edellisen vierailijan kanssa, että äidin kasvattaminen (varsinkaan enää tuossa vaiheessa) ei kuulu lapsen tehtäviin. Ymmärrän toki pointtisi yleisemmällä tasolla. Mutta jos äitisi ei pyydä sinua maksamaan keräilyjensä kuluja, ei sinulla pitäisi olla nokan koputtamista hänen harrastuksiinsa. Jos oma lapsesi tekisi saman, tuskin pitäisit neuvoista, toruista ja opastuksesta. Jätä vain pesä sitten joskus ammattilaisten siivottavaksi.
Lue kommentti

Minulla on takana kymmenen vuotta epäonnistumista, enkä osaa enää unelmoida mistään.

Sitä alkaa elämässä pikkuhiljaa katkeroitua, kun elämä tuntuu aina ottavan enemmän kun antavan. Mietin, miksi edes yritän yhtään mitään, kun unelmani murskautuu heti alkumetreillä. Minulla on takana kymmenen vuotta epäonnistumista.

En osaa enää unelmoida. Olen täydellisen uupunut. Olen kyllästynyt siihen, että olen vain taakkana kaikille, sillä en kelpaa edes töihin. Nykyään mielenterveytenikin on jo niin huono, etten töihin edes pystyisi. Mietin, miksi pitää lyödä lyötyä?

Lopen uupunut

Stemppiä

Lukijan kirje: En elä elämääni, olen vain olemassa

Joskus käy niin, että itse torppaa unelmansa omilla tiedostamattomilla ajatusmalleilla. En sano että nyt olisi niin, mutta sekin on aina pohdinnan paikka. Olenko tehnyt aidosti kaikkeni saavuttaakseni tyytyväisyyden? Vai olenko pyrkinyt oikotietä onneen, niitä kun ei ole kuin saduissa. Olenko todella ollut valmis näkemään unelmani todellisuudessa, vai vain epämääräisinä muuttuvina ajatuksina jostakin paremmasta? Unelmia pitää tavoitella, tehdä suunnitelma, uskoa niihin ja ottaa pieni askel...
Lue kommentti