Kun Inka Pehkosta kiusattiin koulussa, illalla sirkustreeneissä hän tunsi kuuluvansa joukkoon.
”Lapsena elämäni oli tasapainottelua huonon ja hyvän olon välillä. Päivisin koulussa minulla oli yksinäistä, tunsin itseni erilaiseksi.
Luokassamme ei ollut hyvää yhteishenkeä, ja tunneilla oli usein kova melske. En ollut ainoa, jota kiusattiin.
Iltaisin menin sirkustreeneihin Linnanmäen sirkuskouluun. Siellä en ollut yhtään outo vaan kuuluin joukkoon.
Alussa sirkustreenit olivat lähinnä kärrynpyöriä ja kuperkeikkoja. Myöhemmin aloin seistä käsilläni ja tehdä ilma-akrobatiaa eli esimerkiksi parirengasta, jossa ystäväni ja minä teimme temppuja katosta roikkuvassa renkaassa.
Kun sirkusillan jälkeen menin aamulla kouluun, tunsin taas itseni ulkopuoliseksi.
En nähnyt enää ulospääsyä
Kahdeksannella luokalla sairastuin syömishäiriöön. Aloin tarkkailla syömisiäni todella tiukasti. En antanut itseni syödä lempikarkkejani, ja joskus heitin äitini tekemän aamupalan salaa roskikseen. Liikuin ihan hirveästi ja laihduin paljon.
Vanhempani yrittivät parhaansa auttaakseen minua kotona ja koulussa. Kesäloman alussa he olivat järjestäneet perheellemme yhteistä tekemistä. Lomailimme Haikon kartanossa: vanhemmat, isosiskoni Pauliina, minä ja kuusi vuotta nuorempi siskoni Sara.
Veden alla mietin, haluanko enää nousta pinnalle.
Kartanon spa-osastolla sukelsin altaaseen. Veden alla mietin, haluanko enää nousta pinnalle.
En missään vaiheessa halunnut kuolla, mutta en halunnut enää koskaan mennä kouluunkaan. Minulla oli niin huono olla, että en nähnyt ulospääsyä.
Seuraavana keväänä sain kuitenkin peruskoulun päättötodistuksen käteeni. Se oli minulle pääasia.
Missään vaiheessa en lopettanut sirkusta.
Veritulppa ei pysäyttänyt
Ylioppilaaksi pääsemisen jälkeen hankin psykologian pääsykoekirjat. Olin ollut lukiossa todella kiinnostunut psykologiasta ja ajattelin, että siitä tulisi turvallinen ammatti.
Sitten kävin Lahdessa katsomassa ystäväni Iitun sirkusartistikoulun lopputyönäytöstä. Yleisössä istuessani heräsin. Näin, miten Iitu keinui trapetsilla ja ajattelin, kuinka helpolta se näyttääkään.
Mitä olin oikein ajatellut? Sirkus on se, mitä minun pitää tehdä!
Viikko päätökseni jälkeen olkapääni turposi. Minulla oli veritulppa.
Veritulpan syyksi paljastuivat liian korkealla olevat kylkiluut. Ylin kylkiluuni painoi solislaskimoa niin, että veren kulku vaikeutui.
Lääkäri sanoi, etten välttämättä enää koskaan voisi harrastaa sirkusta.
Jouduin leikkaukseen, jossa ylin kylkiluuni poistettiin oikealta puolelta, missä veritulppa oli ollut.
Ennen leikkausta tapasin lääkärin. Hän sanoi, että kylkiluun poiston vuoksi tasapainopisteeni saattaisi muuttua. Siksi en välttämättä enää koskaan voisi seisoa käsilläni ja harrastaa sirkusta.
En uskonut häntä. Päätin, että minun on ainakin yritettävä tehdä sitä, mitä eniten haluan, vaikka se olisi epävarmaa ja voisi mennä pieleen. Jos haluan tehdä sirkusta, se on tehtävä nyt.”
Katso alta video, jolla Inka kertoo, mitä on oppinut elämältä.
Miten Inkasta tuli sirkusammattilainen? Miltä tuntuu seisoa joka päivä kaksi tuntia päällään ja kaksi tuntia käsillään? Lue Inkan koko tarina Kodin Kuvalehdestä 15/2018. Voit lukea sen myös digilehdestä tai ilmaisena tähtiartikkelina, jos olet tilaaja tai teet kuukauden maksuttoman koetilauksen täällä.
Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
