Viherkasvien mullanvaihto kannattaa tehdä ennen uuden kasvukauden alkua. Valo lisääntyy jo kovaa vauhtia, joten nyt on oikea aika lähteä multaostoksille ja valita samalla jokunen uusi ruukkukin kotia koristamaan.

Kasveja ei tarvitse joka vuosi vaihtaa uuteen multaan. Jos multa näyttää vähentyneen tai kastelukohdassa on kuoppa, riittää, että lisäät uutta multaa. Jos edellisestä mullanvaihdosta on jo aikaa, kasvit ovat kasvaneet tai ne ovat kasvattaneet uusia juuria, on aika vaihtaa kasvi täysin uuteen multaan.

Näin teet mullanvaihdon

1. Varaa mullanvaihtoon kasveillesi sopivaa kukkamultaa. Multapussien kyljestä näet, mikä tuote on tarkoitettu esimerkiksi kaktuksille.

2. Levitä pöydän suojaksi vaikka sanomalehtipaperia. Kädet ja kynnet suojaat notkeilla puutarhahanskoilla tai talouskäsineillä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

3. Poista vanha ruukku eli vedä kasvi ulos tai kopauta ruukkua niin, että kasvi juurineen ja multineen karisee ruukusta ulos.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

4. Karistele huono multa juuristosta ja leikkaa kuolleet juuret pois. Jos kasvin juuret olivat täyttäneet ruukun kokonaan, on aika siirtää kasvi suurempaan ruukkuun.

5. Jaa vahvasti kasvaneita kasveja jakamalla juuristo. Tee se hellävaraisesti "repien".

6. Aseta kasvi uudelleen ruukkuun, täytä juurten ja ruukun välinen tila uudella mullalla ja kastele kunnolla. Aloita lannoitus vasta muutaman viikon kuluttua. Viherkasvit tarvitsevat lisälannoitusta kasvukaudella, maaliskuun alusta syyskuun loppuun.
 

Vinkki! Jos ruukku on homeinen ja laikukas, pese se hyvin ennen kuin täytät sen uudelleen.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla