Syksyllä puutarhuri Anne Perheentuvan piha tulvii tuoksuja, värejä ja satoa. Matalat pensaspavut kasvavat papupergolan alaosissa. Salkopavut ja ruusupavut kiipeävät kaaren yläosiin, mistä niitä on helppo poimia.

Jopa eksoottiset hedelmät ovat selvinneet vaikeista talvista Uudellamaalla. "Nautin, kun saan kerätä satoa kauniista maisemasta", puutarhuri Anne Perheentupa kertoo.

Puutarhuri Anne Perheentupa on istuttanut puutarhaansa viiniköynnöslajikkeita, persikoita, aprikoosin, omenoita ja saskatoonia eli marjatuomipihlajaa. Jopa eksoottiset hedelmät ovat selvinneet vaikeista talvista: persikka on tehnyt kerran makeita hedelmiä, muina vuosina pölytys ei ole onnistunut.

Syksyllä puutarhan hienoin paikka on Annen muotoilijapuolison Eljas Perheentuvan suunnittelema kaaripergola, jota verhoavat säleikkövilliviinit. Eljas  valoi kaaret betonista yhdessä pariskunnan poikien Viljamin ja Severin kanssa.

Pihassa ja keittiötarhassa riittää satokaudella tekemistä. Loppukesästä lautaselle ja säilöttäväksi riittää salaattia, kesäkurpitsoja, papuja, perunoita, porkkanoita, punajuuria ja yrttejä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Keittiötarha tarjoaa hyödyn ja sadon lisäksi myös paljon kauneutta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

"Estetiikka ja tyyli on minulle lähes puoli ruokaa. Nautin, kun saan kerätä satoa kauniista maisemasta", Anne kertoo.

Katso kuvat satokauden ihanasta vehreydestä puutarhassa!

Päärynä ’Aune’ tekee runsaasti satoa. Hedelmät herkutellaan tuoreeltaan tai Anne säilöö ne sokeriliemeen, jossa on loraus calvadosta.

Syksyn kuulaudessa auringonsäteet siivilöityvät punastelevien villiviinien lehtien välistä. Papupergolaksi kutsuttu kaari on taivutettu tukevasta harjateräsverkosta. Jokaisen pylvään päässä on istutusalue keijunkukille, kevätkaihonkukalle ja villiviinille.

Papu on helppo kasvatettava, ja lajikkeita on paljon. Anne sujauttaa pavun siemenet maahan alkukesällä. Joukossa on syötäväksi salko- ja pensaspapua sekä kukinnan vuoksi ruusupapua.

Viiniköynnökset kasvavat rinteessä kivipenkereellä. Viininviljelijöiden tapaan Anne leikkaa kasvustoa rajusti, jotta kasvi keskittää energiansa rypäleiden tuottamiseen. Köynnökset ovat kasvaneet yllättävän hyvin ja talvehtineet.

Aitoviinit kasvavat etelään avautuvalla penkereellä, lämpimällä kasvupaikalla. Ne ovat tehneet rypäleitä hyvin.

Anne kasvattaa tuttujen lajikkeiden lisäksi joka vuosi jotain uutta ja erikoista. Silloin tällöin porkkanat ovat violetteja tai pavut sinisiä tai keltaisia.´"Erikoisuuksia on vaikea löytää vihannestiskiltä, mutta siemeninä niitä saa. Itse kasvattamalla saa nauttia laajemmasta valikoimasta, ja maussakin on eroa."

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 18/2017.

Paratiisi Karjalohjalla

Puutarha: Hehtaarin kokoinen omakotitalon piha sekä kasvimaa Karjalohjalla.

Asukkaat: Puutarhuri Anne Perheentupa, 55, ja muotoilija Eljas Perheentupa, 58. Aikuiset pojat asuvat jo omillaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla