Kotiäiti Outi Tammilehto istuu hienostoravintolassa kuin Liisa Ihmemaassa. Nenän edessä lautasella on vihreä pallukka, joka pitäisi rohjeta syödä.

Porvoolainen Outi Tammilehto käy miehensä kanssa ulkona syömässä kaksi kertaa vuodessa, yleensä Amarillossa. Edellisestä käynnistä on kulunut puoli vuotta. Tänään Outi istuu helsinkiläisen ravintola G.W. Sundmansin turkoosissa salissa.

- Ihan näin hienossa paikassa ei tule käytyä koskaan. Porvoon seurahuoneella olen syönyt kerran, kun menimme naimisiin.

Nelilapsisen perheen kotiäidillä sattuu olemaan syntymäpäivä, ja alkamassa on viiden lajin illallinen. Etukäteen Outi hiukan pelkää, ettei saa vatsaansa täyteen hienossa ravintolassa.

Outin katse kiertää salia. Ihmeteltävää riittää jo ennen kuin ensimmäistäkään ruokalajia on saatu pöytään: peilin kultakehykset ovat upeat, verhot on laskostettu taitavasti ja pöytäliinat hohtavat hämmästyttävän valkoisina. Pöydällä pienessä kipossa on ruskeaa mursketta, sormisuolaa. Kurkistamme myös astioiden pohjaan. Emme tunnista hienojen astioiden valmistajaa.

Hovimestari Philipp Westerling saapuu ruoka- ja viinilistojen kanssa. Kun olemme valinneet juomat, hovimestari aukaisee kankaisen ruokaliinan ja asettaa sen Outin syliin itsevarmoin ottein. Outi näyttää hämmentyneeltä.

- Ruokaliinoja olen käyttänyt yleensä vain lapsille, hän nauraa hetken päästä.

Alkujuomaksi Outi valitsee talon cocktailin, jossa on käytetty kotimaista marjaa. Sitten pöytään purjehtii keittiön tervehdys: pieni punajuuripaistos, ja heti perään alkuruoka: hirvirilletteä, ankanmaksaa ja kuusenkerkkää.

- Oi kun on hyvää! Ja niin kaunis kokonaisuus. Ankanmaksa maistuu vähän joulukinkulle. Hyvä tietää, ettei tarvitse sitä koskaan enää kaivata. Kuusenkerkkägeeli on kyllä ihan parasta!

Seuraavaksi pöytään kannetaan sipuliliemi ja sipulibriossi. Tämäkin annos on Outin mielestä makoisa. Ja kaunis.

Pöytään tuodaan lisää ruokavälineitä ja lautaset vaihdetaan. Arvelemme pöytään tuodun erikoisen näköisen veitsen liittyvän juustoihin, sillä seuraavaksi hovimestari työntää saliin juustokärryä.

Pääruoaksi on itäsuomalaista luomupeuraa, maa-artisokkaa ja tryffeliä. Liha on niin mureaa ja hyvää, että itku meinaa päästä silkasta ilosta.

Kun olemme nauttineet caraïbe-suklaata ja puolukkaa jälkiruoaksi, Outi ilmoittaa olevansa kylläinen. Kaikki lautaset on syöty tyhjiksi.

- Olen niin täynnä, että mahalle tarvitaan kottikärryt.

Teksti Niina Rapo, kuvat Anna Hämäläinen

Veimme neljä lukijaamme paikkoihin, joissa nämä eivät koskaan olleet käyneet syömässä. Lue kaikki neljä tarinaa kokonaisuudessaan Kodin Kuvalehdestä 7/2011.