Ihastele, möyhennä ja kuuntele lastasi, neuvoo lastenpsykiatri Jari Sinkkonen. Tai opettele sanomaan lapselle ainakin nämä neljä lausetta:

1. "Oletpa suloinen."

"Lapsen ulkoista olemusta saa ja pitää ihastella. Jos äiti tai isä sanoo lapselleen, että voi kulta oletpa ihana, onpa sulla nätit silmät tai näytätpä tyylikkäältä tuossa paidassa, lapsi tulkitsee sen näin: Olen vanhempieni mielestä ihan jumalattoman söpö ja rakastettava ja hyväksytty ja aivan mahtava.

Ihastelu ei lisää lapsen ulkonäköpaineita - päinvastoin. Pienikin ihminen on fyysinen olento, ja siksi hänen olemukseensa saa kiinnittää myönteistä huomiota.

Suomalaisvanhemmille ulkonäön ihastelu on ollut perinteisesti vaikeaa. Meille on opetettu, että lasta saa kehua vain reippaaksi tai ahkeraksi, ei söpöksi. Ulkomuodon kommentoimista on pidetty esineellistämisenä.

Hevonpaskaa, sanon minä.

Psyyken koti on ruumiissa. Jotta pohja terveelle itsetunnolle voisi kehittyä, lapsen on tunnettava, että hän on vanhempiensa silmissä lumoava. Ihailu on erityisen tärkeää senkin vuoksi, että yksi aikamme vakavimmista ongelmista on ihmisten tyytymättömyys omaan ruumiiseensa.

Jos lapsi on pukeutunut mummin synttäreille uuteen juhlapaitaan ja hehkuu ylpeyttä, kyllä vanhempien pitää päivitellä ääneen, että voi kun sä olet hieno. Yksikään ihminen ei vahingoitu siitä, että häntä sanotaan ihanaksi.

Tilannetajua tosin kannattaa käyttää. Kymmenvuotiasta poikaa ei pidä kutsua söpöksi silloin, kun ovensuussa seisoo kolme hänen kaveriaan. Silloin on fiksumpaa kysyä: Maistuisiko mehu?

Sanoja tärkeämpää on katse. Lapsen on nähtävä vanhempiensa katseesta, että he ovat täysin lumoutuneita, suorastaan onnen uuvuttamia siitä, että ovat saaneet lapsekseen juuri hänet."

2. "Tule kainaloon."

"Lasta pitää möyhentää, rutistella, roikottaa ja pyytää kainaloon. Lapsi tarvitsee hellää riepottelua joka iässä, vaikka ei osaisi pyytää sitä.

Vuosia sitten työskentelin psykiatrisella osastolla. Potilaina oli paljon isättömiä poikia, ja henkilökuntaamme kuului monta mukavaa mieshoitajaa. Kun he alkoivat painia ja pelleillä poikien kanssa, nämä olivat ratketa riemusta.

Poikani oli pienenä varsinainen äidin mussukka. Murrosiässä hän teki yhtäkkiä selväksi, ettei äiti saisi enää halailla häntä. Sen sijaan hän suostui leikkinyrkkeilemään kanssani. Niin me sitten leikkinyrkkeilimme, kunnes hän kasvoi niin isoksi, että häntä sai taas rutistaa."

3. "Mitä puuhasit tänään päiväkodissa? Miten meni koulupäivä?”

"Lapselta kannattaa kysyä, miten päivä sujui, vaikka hän vastaisi joka ainut kerta: 'Ihan hyvin.' 

Vanhempien tehtävä on jatkaa sitkeästi rupattelua, kysyä vähän lisää ja sitten vielä lisää. Jos lapsi kertoo päiväkotipäivästään vain sen, että 'me leikittiin', voit kysyä: Leikittekö sitä samaa merirosvoleikkiä, mistä viime viikolla kauheasti tykkäsit?   

Yksittäiset sanat eivät ole olennaisia. Tärkeintä on, että vanhemmat näyttävät lapselleen, että ovat hänestä loputtoman kiinnostuneita. Tässä tilanteessa äidin ja isän kannattaa vain kuunnella, ei kasvattaa eikä luennoida. 

Rupattelu vaatii rauhaa. Parhaiten se onnistuu esimerkiksi iltapalapöydässä tai saunanlauteilla."  

4.  "Mitä haluaisit tehdä seuraavalla lomalla?"

"Kysy lapsen mielipidettä. Kun suunnittelet esimerkiksi tulevaa hiihtolomaa, kysy, mitä hän lomalta toivoisi.

Kysyminen ei tarkoita, että luovuttaisit lapselle vastuun ja päätäntävallan. Se tarkoittaa vain, että arvostat hänen ajatuksiaan. Ihmisen on tärkeä tuntea pienestä asti, että hänen mielipiteellään on merkitystä. 

Jos lapsi vastaa haluavansa Floridan DisneyWorldiin, voit selittää, että ihan kiva ajatus mutta nyt ei taida olla varaa. Samalla avautuu loistava tilaisuus opetella neuvottelua ja kompromissien tekemistä.

Mielipidettä kannattaa kysyä siksikin, että vastaus yllättää aikuisen aina. Paras kesälomamuisto ei ehkä olekaan Legoland, vaan se, kun sai äidin kanssa mökillä kalanpoikasen purkkiin.

Kun tyttäreni oli kolmivuotias, hän sai risteilyltä muistoksi pienen muovilaukun, jonka sisällä oli karkkia. Minusta laukku oli naurettava mutta hänestä ihana, mahtavinta koko reissussa.

Tutkimustulokset suomalaislasten ajatuksista ja toiveista ovat yhtä riipaisevia vuodesta toiseen. Vastauksissa toistuu aina sama toive: Saisinpa viettää enemmän aikaa vanhempieni kanssa." 

Vilkkaan lapsen äiti ja mindfulness-opettaja kertoo, miten auttaa lasta rauhoittumaan.

Onko lapsellasi virtaa loputtomiin ja hyttysen keskittymiskyky? Onko koululaisella vaikeuksia keskittyä pitkäjännitteiseen työskentelyyn? Vai tuntuuko esiteini katoavan ruudun takaiseen ärsykemaailmaan? Mindfulness- eli tietoisuusharjoituksista saattaa olla apua.

Tietoisuus- ja tunnetaitojen opettaminen tekee tuloaan jo päiväkoteihin ja kouluihin. Olisinpa minäkin saanut nämä kyvyt käyttööni jo lapsuudessa! Läsnäolon taitoa voi harjoitella yhdessä myös kotioloissa.

Tässä neljä helppoa koko perheen harjoitusta, joissa hyödynnetään eri aisteja keskittymisen apuna. Nämä on testattu myös vilkkaalla lapsella.

1. Korvien höristys

Harjoitukseen tarvitaan selkeä, hitaasti hiipuva ääni kuten ääniraudan tai sointumaljan kumahdus. Sopivan välineen löytää tarvittaessa verkosta. Pyydä lasta kuuntelemaan tarkasti ja äänen kuullessaan kohottamaan toista kättään hitaasti niin, että se on äänen kokonaan vaiennuttua viittausasennossa. Toista harjoitus niin, että käsi siirtyy vähitellen ylhäältä takaisin alas äänen mukana.

Käden liikuttamisen sijaan voitte myös sopia, että ääntä kuunnellaan silmät suljettuina ja ne avataan vasta, kun ei kuulu enää pienintäkään äänen värinää. Testatkaa, onko lapsella tarkempi kuulo kuin aikuisella – hänen kätensä saattaa liikkua vielä, kun aikuinen havaitsee enää pelkkää hiljaisuutta.

2. Tiimalasi

Lainaa lautapelistä tiimalasia. Ennen kuin laitat hiekan valumaan, ohjeista osallistujia seuraamaan tiimalasia ja laskemaan hiljaa mielessään, kuinka monta sekuntia tiimalasi mittaa. Kertokaa arvionne ja kokeilkaa uudestaan – muuttuiko luku?

3. Makuhetki

Valitse erimakuisia ja -tuoksuisia ruoka-aineita, kuten sitruunaa, hunajaa, vihreää paprikaa ja juustoa. Haistelkaa ja maistelkaa jokaista ruokaa silmät kiinni tai huivilla sidottuina. Pyydä lasta kuvailemaan tuoksua ja makua ja arvaamaan, mistä ruuasta on kysymys. Harjoituksen voi tehdä myös tasting-versiona; meidän perheemme testasi eri kokismerkit ja sain vihdoin selville, maistuuko kaupan oma merkki erilaiselta kuin kalliimpi merkkilimu.

Niin aikuiset kuin lapsetkin hotkaisevat monet päivän aterioista tai korvaavat ne napostelulla. Hidas, keskittynyt ruokailu ehkäisee tutkitusti ahmimista, ylipainoa ja epäterveellisiä ruokavalintoja. Nykyään taaperoita opetetaan sormiruokailun avulla tutustumaan antaumuksella syömäänsä ruokaan. Sama utelias ja keskittynyt asenne olisi hyvä säilyttää lopun elämää.

4. Satuhieronta

Vilkkaan lapsen tai nuoren voi olla vaikea pysähtyä oman kehon äärelle. Satuhieronnassa aikuinen auttaa tarinan ja kosketuksen keinoin lasta rentoutumaan. Nuoren kohdalla voi puhua vaikka tarinarapsuttelusta, jos lapsekas nimi ei houkuttele. Tämä menetelmä auttaa myös levottoman lapsen rauhoittamisessa ennen nukkumaanmenoa.

Pyydä lasta asettumaan vatsamakuulle sängylle tai muuhun mukavaan paikkaan. Kuvittele lapsen selkäpuoli kanvaasiksi, johon maalailet keksimäsi tarinan kulkua kuin Kylli-täti ikään. Hyödynnä myös käsivarret ja jalat. Kivoja satuhierontoja voi keksiä vaikkapa puusta, joka käy läpi eri vuodenajat tai metsän eläimistä, jotka kipittävät ja tallustelevat pitkin selkää. Valmiita tarinoita hierontaohjeineen löydät Satuhieronta-kirjasta.

Kati Heikinheimo toimii päivätyönsä ohessa mindfulness-opettajana ja pyörittää yhdessä puolisonsa kanssa kolmen pojan uusperhettä.

Jari Sinkkonen sanoo, että vaikka lapsi ei harrastaisi mitään, hänellä on ”suuri riski” kasvaa ihan normaaliksi.
Jari Sinkkonen sanoo, että vaikka lapsi ei harrastaisi mitään, hänellä on ”suuri riski” kasvaa ihan normaaliksi.

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen sanoo, että lapsella on suuri riski kasvaa ihan normaaliksi, vaikkei hän harrastaisi yhtään mitään. Lapsen ei myöskään tarvitse aina olla reipas ja hyvällä tuulella.

Monissa kodeissa lasten harrastukset nostavat hien pintaan sekä lapsille että vanhemmille. Harjoituksia ja kuljettamista on paljon, mutta yhtä lailla lapsilla intoa ja iloakin. Joskus mikään ei voisi olla selvempää kuin halu harrastaa, josta kertoo vaikkapa päivittäinen pulputus voimistelun ihanuudesta.

Vanhempien puolestaan on vaikea tietää, miten tukea viisaasti lapsensa vapaa-ajan käyttöä. Mieleen voi nousta, että liialta väsymiseltäkin pitäisi suojella. Toisaalta kai nyt lapsen pitäisi jotain harrastaa, jotta pääsisi eteenpäin elämässä?

Ei välttämättä, sanoo lastenpsykiatrian dosentti Jari Sinkkonen. Hänen mukaansa lapsen ei tarvitse harrastaa mitään ollakseen jotenkin pärjäävä.

”Olen tavannut lapsia, joiden harrastusten määrässä ei ole mitään tolkkua. Uimarilla voi olla kahdeksat harkat viikossa.”

Jari Sinkkonen sanoo, että vaikka lapsi ei harrastaisi mitään, hänellä on ”suuri riski kasvaa ihan normaaliksi”.

”Jos lapsi syö ja nukkuu hyvin, leikkii, on kiinnostunut maailmasta, menee suhteellisen tyytyväisenä päiväkotiin tai kouluun ja hänellä on pari hyvää kaveria, asiat eivät voi olla ihan huonosti.”

Vanhemmuuteen kuuluu, ettei aina tiedä, miten pitäisi tehdä. Siitäkään ei pidä liikaa huolestua.

Monesti vanhemman on vaikea tietää, mihin suuntaan lastaan kannustaisi ja mikä juuri hänelle on hyväksi. Sinkkosen mielestä hyvään vanhemmuuteen kuuluukin se, ettei aina tiedä, miten pitäisi tehdä. Siitäkään ei pidä liikaa huolestua.

”Lapsi ohjaa meitä itse, hänen temperamenttinsa ja luonteensa. Hänellä on tietyllä lailla aina käyttöohje mukanaan.”

Lapsen ei tarvitse olla reipas

Sinkkosen mielestä meillä korostetaan vähän liikaa lasten reippautta ja ulospäinsuuntautuneisuutta. Hän muistuttaa, että on ihan ok, jos lapsi on toisenlainen eikä vaikkapa viihdy isoissa ryhmissä.

”Meillä on sellaista jenkkivaikutusta, että pitäisi olla hirveän ulospäin suuntautunut. Suomalaisuuteen kuuluu kuitenkin myös se, että ollaan tuppisuita", Sinkkonen toteaa.

Lastenpsykiatri muistuttaa, että lasten siinä missä aikuistenkin temperamenteissa on suuria eroja. Siksi myöskään lapsen olemisen ja elämisen tavasta ei tarvitse turhan paljon huolestua.

Vierailija

Jari Sinkkonen: ”Lapsen ei tarvitse harrastaa mitään eikä olla aina reipas”

Ei liikkumiseen tarvita ohjattua harrastusta, vaan tavallista arkiliikuntaa. Ohjatussa harrastuksessa helposti odotetaan vuoroa, kuunnellaan ohjeistusta, katsotaan mallisuoritusta niin, että tunnin harrastusajasta liikutaan itse 20 min. Se miten lapsi saadaan liikkumaan, on vanhemman esimerkki. Yhdessä vaan ladulle, pyöräretkelle, metsään, pulkkamäkeen, kävellen tarhaan ja kouluun. Ei harrastuksessa mitään vikaa ole, jos lapsi sitä haluaa, mutta on puppua sanoa ettei ilman harrastuksia...
Lue kommentti