”Työuupumukseen puututaan liian usein vasta, kun ollaan lähellä täydellisestä loppuun palamista, burnoutia", sanoo psykologi Mervi Herranen.
”Työuupumukseen puututaan liian usein vasta, kun ollaan lähellä täydellisestä loppuun palamista, burnoutia", sanoo psykologi Mervi Herranen.

Työuupumus ei ole laiskuutta tai epäonnistuminen. Se on merkki siitä, että on aika sanoa: ”Ei, en jaksa, tilanteen on muututtava."

Aamulla on vaikea lähteä töihin, päivällä on vaikea keskittyä.

Olo tuntuu hämmentyneeltä. Juuri tästä työstä olen nauttinut vuosia. Miksen nauti enää?

Sisäinen ääni jankuttaa: Olet laiska ja huono, eivät työkaveritkaan väsy samoissa tehtävissä. Yritä enemmän!

Tämän kaltaisista tunteista kannattaa napata kiinni ja ottaa ne vakavasti, sanoo työ- ja organisaatiopsykologi Mervi Herranen.

Ne ovat työuupumisen ensimmäisiä merkkejä.

”Työuupumukseen puututaan liian usein vasta, kun ollaan lähellä täydellistä loppuun palamista, burnoutia.”

Seuraavat kolme ajatusta suojelevat sinua väsymästä liikaa:

1. Tunnista väsymisen merkit jo silloin, kun ne ovat pieniä

Ei kai tämä niin vakavaa vielä ole?

Tämä on tyypillinen työssä uupujan lause.

”Ei ehkä vielä, mutta pieni uupumus on aina vaarassa muuttua vakavaksi”, Mervi Herranen sanoo.

Työuupumuksessa voidaan erotella kolme eri tasoa: lievä, kohtalainen ja vakava.

Lievän uupumuksen merkkejä ovat esimerkiksi:

  • Fyysinen ja psyykkinen väsymys. Viikosta toiseen jatkuvat nukahtamisvaikeudet tai aamuöiset heräilyt, jolloin työasiat pyörivät mielessä. Uni on hyvä ja herkkä hyvinvoinnin mittari.
  • Usein toistuva ärtyneisyys.
  • Ajatukset, jotka on vaikea saada irti työstä vapaa-aikanakaan.
  • Epävarmuuden tunne ja vaikeus tehdä päätöksiä.
  • Olo, ettei jaksa pitää yllä sosiaalisia suhteita eikä nauttia ystävien tapaamisesta.

2. Kuuntele itseäsi herkällä korvalla, älä vähättele

Mitä sitten pitäisi tehdä? Tuntuu hankalalta alkaa muuttaa asioita, jotka ovat olleet ennallaan pitkään.

”Jokainen uupumus ja sen helpotuskeinot ovat erilaisia. On tärkeää löytää itselleen sopiva”, Mervi Herranen korostaa.

Kysy itseltäsi nämä kysymykset:

  • Mitä minulle kuuluu juuri nyt, miten voin? Mitä huomaan, kun katson itseäni rehellisesti, avoimesti ja rakentavasti?
  • Mikä minua kuormittaa eniten? Miten palaudun töistä ja mitkä ovat omat rentoutumiseni avaimet?
  • Johtuuko uupumukseni siitä, etten osaa jotakin työtehtävää? Tarvitsenko lisäkoulutusta? Mihin asioihin voin itse vaikuttaa, voidaanko työtehtäviä muokata?
  • Vaadinko itseltäni liikaa? Vaatiiko joku muu minulta liikaa?
  • Keneltä saisin tukea tilanteeseeni? Esimieheltä, ystävältä, työkaverilta, työterveyshuollosta?
  • Mitä työpaikalla voitaisiin tehdä tilanteen parantamiseksi? Voinko puhua esimiehen kanssa? Millainen on työilmapiiri, tukeeko johtaminen työntekoa?
  • Olenko aikaisemmin ollut vastaavassa tilanteessa? Miten selvisin silloin? 

3. Ole rohkea (vaikka se on joskus vaikeaa)

Alkaa ahdistaa, kun kuvittelenkin, että ottaisin asian puheeksi esimiehen kanssa. Jospa tämä menisi ohi ihan itsestään?

Suomessa on vahva selviytymisen kulttuuri. Ulkopuolisen avun pyytäminen ja siihen tarttuminen koetaan usein vaikeana ja nolona, jos kyse ei ole fyysisestä vammasta tai sairaudesta.

”Hyväksymme sen, että lihas väsyy kun se ylikuormittuu, mutta mieli ei saisi koskaan uupua”, Mervi Herranen sanoo.

Muistuta itsellesi:

  • Työuupumus ei ole minun laiskuuttani tai huonouttani. Sitä ei tarvitse hävetä.
  • Työuupumuksessa ei ole kyse vain minusta. Uupumukseen vaikuttavat myös työn sisältö, työyhteisö, työn johtaminen sekä organisaation ja koko yhteiskunnan rakenne.
  • Jokainen on yksilö. Geeniperimä ja kasvuympäristö vaikuttavat siihen, kuinka koemme stressiä. Myös voimavarat ja palautumiskeinot ovat yksilöllisiä. Toiselle riittää kuusi tuntia yöunia, toinen tarvitsee yhdeksän.
  • Vain minä voin sanoa omasta puolestani: ”ei, en jaksa, tilanteen on muututtava”. Se ei ole helppoa – varsinkaan, jos on tottunut hakemaan hyväksyntää muiden miellyttämisellä.
  • Mitä aikaisemmin työuupumukseen puututaan, sitä helpompi korjausliikkeitä on tehdä. Voin oppia nauttimaan työstäni uudelleen.

Asiantuntijana työ- ja organisaatiopsykologi, työnohjaaja ja mindfulness-ohjaaja Mervi Herranen.
 

Vierailija

Älä häpeä, jos uuvut töissä – tunnista väsymisen merkit jo ennen romahdusta

Työnantajalla on kyllä usein oma etu kaiken muun edellä, jolloin työssään nuupahtanut tuupataan jollain verukkeella luiskaan ja otetaan sellainen vähemmän nuupahtanut tilalle... Vierestä seuraamassani tapauksessa hyvää työntekijää kuormitettiin jatkuvasti enemmän, kunnes ei hän enää jaksanut. Ja vaikka hän haki apua uupumukseen työterveyshuollon kautta käsittääkseni jo ihan ajoissa, joustoa ei työnantajan taholta löytynyt siihen, että häntä olisi autettu jaksamaan ja toipumaan. Sen sijaan...
Lue kommentti
Vierailija

Älä häpeä, jos uuvut töissä – tunnista väsymisen merkit jo ennen romahdusta

Työskentelen kaupungilla, tapa tehdä työtä on muuttunut paljon viime vuosina. Työtahti ja kuormittavuus ovat lisääntyneet, työjärjestelyt heikentävät jaksamista ja työssä viihtymistä. Tämä kaikki on hyvin tiedossa niin esimiehillä, kaupungin työsuojelussa, ylemmällä johdolla, liitoilla ja työterveydellä, mutta mikään ei muutu. Seuraan vierestä miten työkaverini yksi toisensa jälkeen väsyvät, kyynistyvät, ovat valmiita tinkimään omasta toimeentulosta tekemällä lyhennettyä päivää -vain, koska...
Lue kommentti
Vastarakastuneilta toisen kehuminen käy usein luonnostaan, mutta pitkässä suhteessa kaipaa välillä muistutusta.
Vastarakastuneilta toisen kehuminen käy usein luonnostaan, mutta pitkässä suhteessa kaipaa välillä muistutusta.

Joskus rakkaimpaansa on niin tottunut, että häntä on vaikea erottaa olohuoneen sisustuksesta. Silloin kannattaisi opetella katsomaan häntä jonkun toisen silmin.

Tarkkailemme syntymästä asti, miten meihin suhtaudutaan, pidetäänkö ilona vai riesana. Sen mukaan päättelemme arvomme. Siksi vanhempien katseeseen sisältyy valta ja vastuu.

Tapa, jolla muut meitä katsovat, muokkaa minäkuvaamme. Jos läheistemme katseesta paistaa ihailu, opimme pitämään itseämme melko hyvinä tyyppeinä.

”Ihminen on sosiaalinen eläin. Suuri osa minuudestamme muodostuu vuorovaikutuksessa muiden kanssa”, psykologi Aki Myllyneva sanoo.

Väitöskirjassaan hän tutki, millaisia reaktioita katsekontakti synnyttää ihmisen kehossa.

Paljastui, että voimakkaita.

”Suuri osa minuudestamme muodostuu vuorovaikutuksessa muiden kanssa.”

Kun kahden ihmisen katseet kohtaavat, aivot aktivoituvat ja hermosto valmistautuu vuorovaikutukseen.

”Aivomittauksista on voitu tulkita, että katsotuksi tuleminen tuntuu ihmisestä yleensä hyvältä. Keho kokee katsekontaktin palkintona”, Myllyneva sanoo.

Katsotko kumppaniasi hyväksyen – ja haluten?

Jos ihmistä ei vaivauduta katsomaan, hän alkaa tuntea itsensä ulkopuoliseksi, lähes näkymättömäksi.

Nähdyksi tuleminen on siis elintärkeää.

Parisuhteessa katsominen vasta monimutkaista onkin. Ei nimittäin riitä, että katsoo kumppaniaan hyväksyvästi. Olisi katsottava myös haluten eli sillä silmällä.

”Jos tiedät, että ulkonäön kehuminen on kumppanillesi tärkeää, kehu.”

Joskus rakkaimpaansa on niin tottunut, että häntä on vaikea erottaa olohuoneen sisustuksesta. Silloin voi kokeilla, miltä tuntuu katsoa häntä hiukan etäämpää, kuin jonkun toisen silmin. Juhlissa voit tarkkailla huviksesi, miten hän juttelee muille. Tuijotellessasi saatat tuntea odottamatonta hellyyttä: tuo on minun, onpa muuten aika ihana.

Vaatiiko parisuhde myös jatkuvaa toisen ulkonäön kehumista?

”Kaikki eivät sitä tarvitse. Mutta jos tiedät, että ulkonäön kehuminen on kumppanillesi tärkeää, kehu.”

Voit lukea lisää aiheesta ilmaisesta tähtiartikkelista, jos olet tilaaja tai teet kuukauden maksuttoman koetilauksen.

”Jos hän on se oikea, hän lukee ajatuksiani, tiskaa kuten haluan ja pitää minut tyytyväisenä” – niinkö?
”Jos hän on se oikea, hän lukee ajatuksiani, tiskaa kuten haluan ja pitää minut tyytyväisenä” – niinkö?

Rakkauteen liittyy väärinkäsityksiä, joihin olisi ihana uskoa. Harmi vain, että ne eivät ole totta. 

1. ”Rakkaus parantaa.”

Tämä on väite, jota toistellaan vuosituhannesta ja rakkauslaulusta toiseen – niin kovasti me haluamme siihen uskoa.

Valitettavasti se ei kuitenkaan ole totta.

”Rakkaus ei paranna. Suhteen alussa tosin siltä tuntuu. Rakastunut tuntee itsensä terveeksi ja onnelliseksi, ja kaikki ongelmat tuntuvat yhtäkkiä kadonneen”, pariterapeutti Marjo Ehn sanoo.

”Alkuhuumassa tuntuu, että rakastettu on vastaus kaikkeen. Kunhan vain saa pitää tuon ihanan tyypin, huolet ovat loppuelämäksi poissa.” 

Juuri se on rakastumisvaiheen tarkoitus:  poistaa ihmiseltä hetkeksi kaikki traumat, jotta hän uskaltaa pariutua.

”Parhaimmillaan rakkaus voi sysätä toipumisen alkuun, mutta varsinainen toipumistyö jokaisen on tehtävä itse.”

Ongelma on se, että alkuhuuma menee ohi noin 1–5 vuodessa. Sen jälkeen palaavat myös omat, käsittelemättömät ongelmat. 

”Kukaan ei voi esimerkiksi raitistua rakastumalla. Alkoholistia ei voi parantaa, vaikka rakastaisi häntä kuinka hienosti ja hyvin. Parhaimmillaan rakkaus voi sysätä toipumisen alkuun, mutta varsinainen toipumistyö jokaisen on tehtävä itse.”

2. ”Parisuhteen tavoite on symbioosi.”

Vastaanotollaan Marjo Ehn on huomannut, että monet parit puhuvat pelkästään ”meidän elämästä”.

Meidän elämä on harhaa. Tasapainoinen parisuhde ei synny yhdestä, yhteensulautuneesta elämästä vaan kahdesta erillisestä. Parhaimmillaan suhteessa on kaksi itsenäistä ihmistä, jotka elävät omaa elämäänsä – rinnakkain ja toistaan tukien.”

”Kaksi ihmistä ei riitä koskaan toistensa elämänsisällöksi.”

Itsenäistyminen ei ole suhteen uhka vaan pelastus. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että kumpikin hankkii itselleen mahdollisimman kiinnostavan oman elämän: toisin sanoen harrastaa, tapaa ystäviään ja tekee mieleistään työtä.

Jos eletään vain ”meidän elämää”, lopputulos on yleensä se, että toinen määrää ja toinen alistuu.

”Kaksi ihmistä ei riitä koskaan toistensa elämänsisällöksi. Rakkaus kestää vain, jos molempien elämään kuuluu tarpeeksi muuta”, Ehn sanoo.

”Pari ei kasva erilleen itsenäistyessään, vaan eläessään väkisin venytetyssä tekosymbioosissa. Silloin roikutaan haavekuvassa, joka ei ole totta.”

3. ”Tiedän, mitä kumppanini ajattelee.”

Olisi mahtavaa, jos rakkaus antaisi kyvyn lukea toisen ihmisen ajatuksia.

Mutta ei se anna. Kumppanin ajatuksia ei voi tietää, vaikka olisi elänyt hänen rinnallaan 50 vuotta.

”On tervettä luottaa toiseen. Luottamus on suhteen edellytys. Mutta on vaarallista takertua lapsenomaisiin ajatuksiin, kuten 'tiedän mitä kumppanini ajattelee' tai 'hän ei koskaan tekisi minulle mitään pahaa'”, Marjo Ehn sanoo.

”Suhteessa on hyvä säilyttää tietty nöyryys ja realismi. Toisen ajatuksia ei voi tietää, jos niitä ei kysy.”

4. ”Puolison on oltava paras ystäväni.”

Puoliso voi olla myös paras ystäväsi. Mutta pakko ei ole.

Parisuhdetta kannattaa hiukan suojella omilta tarpeilta ja vaatimuksilta.

Marjo Ehnin mielestä kumppanilta ei kannata vaatia kaikkea, vaan parisuhdetta kannattaa hiukan suojella omilta tarpeilta ja vaatimuksilta.

Puoliso voi olla vain puolisosi. Hänen ei tarvitse olla myös paras kaverisi sekä kaikkien harrastustesi ja intohimojesi jakaja.

5. ”Onnellisuuteni riippuu kumppanistani.”

Kuka sinun mielestäsi on vastuussa onnellisuudestasi? Sinä itse? Vai kumppanisi?

”Epäitsenäinen ihminen kuvittelee, että hänen onnellisuutensa on puolison vastuulla, vaikka eihän niin ole: puolison tehtävä on vain rakastaa. Onnellisuudestaan vastaa jokainen itse”, Marjo Ehn sanoo.

”Suurin virhe on elää puolisonsa kautta ja kuvitella onnellisuutensa riippuvan hänestä.”

”Epäitsenäinen ihminen kuvittelee, että hänen onnellisuutensa on puolison vastuulla.”

Jos uskot, että toisen ihmisen velvollisuus on täyttää kaikki tarpeesi ja tehdä sinut onnelliseksi, ajattelet kuin lapsi. 

Ehnin mukaan onkin yleistä, että ihminen etsii puolisostaan hyvää vanhempaa – sitä turvallista äitiä tai isää, jota ei koskaan saanut.

6. ”Vaihtamalla paranee.”

On totta, että vaihtamalla ei aina parane. Esimerkiksi siinä vaiheessa, kun ensihuuma katoaa ja olisi aika itsenäistyä, erotaan Marjo Ehnin mukaan turhankin helposti.

”Se on surullista, sillä erillistymisvaiheen yli voi päästä myös yhdessä.”

Yhtä totta on sekin, että joskus vaihtamalla paranee. Jos parisuhteeseen liittyy esimerkiksi henkistä tai fyysistä väkivaltaa eikä kumppani ole kiinnostunut parantamaan suhdetta, on yleensä viisainta erota.

”Huonoon suhteeseen jääminen ei ole mikään arvo. Eroaminen voi olla vaivalloista ja tuskallista, mutta se vaiva on silloin vain nähtävä.”