Älä vähättele irtisanotun surua

Sydän hakkaa. Vapisuttaa. Itkettää.

Nämä ovat tavallisia ensireaktioita, kun yt-neuvotteluissa saa kuulla esimieheltä, ettei omaa työpanosta enää tarvita.

Kyyneleet saattavat tulla, vaikka asia olisi ollut odotettavissa. Tai vaikka olisi itse jo pitkään miettinyt työpaikan vaihtamista.

Omat tunteet saattavat jopa pelottaa.

"Irtisanomistilanteessa ihminen ei ajattele järjellä, vaan reagoi tunteella", sanoo kriisipsykologiaan erikoistunut psykologi ja psykoterapeutti Soili Poijula.

Stressihormonin eritys käynnistyy, primitiivinen taistele tai pakene -reaktio valtaa kehon.

"Jos ei ole aikaisemmin kokenut suuria kriisejä, omat tunteet saattavat tulla yllätyksenä ja jopa pelottaa."

Vaihtoehtoisesti olo voi valahtaa turraksi. Ei tunnu miltään.

Syö, liiku, nuku - se riittää

Sitten yhtäkkiä huomaakin olevansa yksin hiljaisessa kodissa keskellä maanantaiaamupäivää, kun entiset työkaverit jatkavat hommiaan toisaalla.

Mitä silloin pitäisi tehdä? Ei paljon, ainakaan aluksi. Syödä, nukkua ja liikkua, Poijula sanoo.

Päivärytmi suojelee jaksamista.

Kutakuinkin normaalit ruoka-ajat ja unirytmi suojaavat psyykkistä jaksamista, vaikka niitä joutuisi noudattamaan väkisin. Kävelylenkki tekee hyvää, vaikka kenkien jalkaan laittaminen voi tuntua ponnistukselta.

Mutta salaattiannos ja yhdeksän tunnin yöuni ovat pelkkä ensiapu.

"Mitä sitoutuneempi ihminen on ollut työhönsä, sitä enemmän työ on määrittänyt hänen koko identiteettiään. Ei ole pieni asia, että joku muu määrittelee oman identiteetin uusiksi, ilman lupaa."

Tunne se, miltä tuntuu

Työttömäksi yllättäen joutuneen on Soili Poijulan mukaan petollisen helppo turruttaa tunteet, koska pahaa oloa on vaikea tunnustaa. Hän ei puhu pelkästään perinteisestä alkoholin liikakäytöstä.

Tunteet voi etäännyttää myös liialla tekemisellä tai "kaikki on tosi hyvin" -hokemalla.

Suru, kiukku, häpeä, toivottomuus, arvottomuus? Jokaisella irtisanotulla on oma tunnepalettinsa.

"Omat tunteet kannattaa kohdata. Tunteiden sanominen ääneen helpottaa usein oloa jo surun alkuvaiheessa", Poijula rohkaisee.

Poijulan mielestä irtisanomisesta puhutaan liian usein kaunistellen, samoin kuin kuolemasta.

Pitäisi sanoa: sain potkut.

Ei: lähdin yhteistoimintaneuvottelujen lopputuloksena.

Häpeään ei ole syytä

Heti ei tarvitse olla tarmokas. Työn menettämistä on lupa surra.

"Mutta mikäli uhrina olemiseen ja yksinäisyyteen vetäytyy liian pitkäksi aikaa, näköpiirissä voi kangastella masennus."

Poijulan mielestä jokaisella irtisanotulla pitäisi olla ainakin yksi luottoihminen, jonka kanssa tapahtunutta voi käydä läpi. Paras vaihtoehto ei välttämättä ole perheenjäsen, joka jakaa saman huolen esimerkiksi taloudellisesta tilanteesta.

Saman kokenut ymmärtää selittelemättä.

"Eikä vertaistuen parissa tarvitse olla häpeissään. Yllättävän moni työnsä menettänyt häpeää tilannettaan, vaikka syy ei ole itsessä."

Älä vähättele irtisanotun surua. Surun kautta pääsee myös eteenpäin.

Irtisanottu kaipaa myös sitä, että hänen surunsa tunnustetaan, eikä sitä vähätellä.

"Työn loppuminen ei ole pieni asia, eikä esimerkiksi vuoden suruaika ole ollenkaan harvinainen."

Suremisen avulla ihminen muuttuu, oppii luopumaan entisestä ja alkaa nähdä uusia mahdollisuuksia.

Jossain vaiheessa ajatus alkaa luultavasti kirkastua: tähän suuntaan elämässäni voisin seuraavaksi lähteä, elämä jatkuu, ja sillä on minulle kiinnostavaa tarjottavaa.

"Luotan ihmisen kykyyn selviytyä. Kun kriisin on tunnetasolla käynyt läpi, alkaa nähdä uusia mahdollisuuksia. Ajatus siitä, ettei irtisanomisesta voi seurata mitään hyvää, ei ole totta. Se on vain ajatus."

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 4/2016.