Kun tunteiden antaa tulla, jossain vaiheessa ajatus kirkastuu: elämällä on vielä tarjolla jotain mielenkiintoista juuri minua varten.

Sydän hakkaa. Vapisuttaa. Itkettää.

Nämä ovat tavallisia ensireaktioita, kun yt-neuvotteluissa saa kuulla esimieheltä, ettei omaa työpanosta enää tarvita.

Kyyneleet saattavat tulla, vaikka asia olisi ollut odotettavissa. Tai vaikka olisi itse jo pitkään miettinyt työpaikan vaihtamista.

Omat tunteet saattavat jopa pelottaa.

"Irtisanomistilanteessa ihminen ei ajattele järjellä, vaan reagoi tunteella", sanoo kriisipsykologiaan erikoistunut psykologi ja psykoterapeutti Soili Poijula.

Stressihormonin eritys käynnistyy, primitiivinen taistele tai pakene -reaktio valtaa kehon.

"Jos ei ole aikaisemmin kokenut suuria kriisejä, omat tunteet saattavat tulla yllätyksenä ja jopa pelottaa."

Vaihtoehtoisesti olo voi valahtaa turraksi. Ei tunnu miltään.

Syö, liiku, nuku - se riittää

Sitten yhtäkkiä huomaakin olevansa yksin hiljaisessa kodissa keskellä maanantaiaamupäivää, kun entiset työkaverit jatkavat hommiaan toisaalla.

Mitä silloin pitäisi tehdä? Ei paljon, ainakaan aluksi. Syödä, nukkua ja liikkua, Poijula sanoo.

Päivärytmi suojelee jaksamista.

Kutakuinkin normaalit ruoka-ajat ja unirytmi suojaavat psyykkistä jaksamista, vaikka niitä joutuisi noudattamaan väkisin. Kävelylenkki tekee hyvää, vaikka kenkien jalkaan laittaminen voi tuntua ponnistukselta.

Mutta salaattiannos ja yhdeksän tunnin yöuni ovat pelkkä ensiapu.

"Mitä sitoutuneempi ihminen on ollut työhönsä, sitä enemmän työ on määrittänyt hänen koko identiteettiään. Ei ole pieni asia, että joku muu määrittelee oman identiteetin uusiksi, ilman lupaa."

Tunne se, miltä tuntuu

Työttömäksi yllättäen joutuneen on Soili Poijulan mukaan petollisen helppo turruttaa tunteet, koska pahaa oloa on vaikea tunnustaa. Hän ei puhu pelkästään perinteisestä alkoholin liikakäytöstä.

Tunteet voi etäännyttää myös liialla tekemisellä tai "kaikki on tosi hyvin" -hokemalla.

Suru, kiukku, häpeä, toivottomuus, arvottomuus? Jokaisella irtisanotulla on oma tunnepalettinsa.

"Omat tunteet kannattaa kohdata. Tunteiden sanominen ääneen helpottaa usein oloa jo surun alkuvaiheessa", Poijula rohkaisee.

Poijulan mielestä irtisanomisesta puhutaan liian usein kaunistellen, samoin kuin kuolemasta.

Pitäisi sanoa: sain potkut.

Ei: lähdin yhteistoimintaneuvottelujen lopputuloksena.

Häpeään ei ole syytä

Heti ei tarvitse olla tarmokas. Työn menettämistä on lupa surra.

"Mutta mikäli uhrina olemiseen ja yksinäisyyteen vetäytyy liian pitkäksi aikaa, näköpiirissä voi kangastella masennus."

Poijulan mielestä jokaisella irtisanotulla pitäisi olla ainakin yksi luottoihminen, jonka kanssa tapahtunutta voi käydä läpi. Paras vaihtoehto ei välttämättä ole perheenjäsen, joka jakaa saman huolen esimerkiksi taloudellisesta tilanteesta.

Saman kokenut ymmärtää selittelemättä.

"Eikä vertaistuen parissa tarvitse olla häpeissään. Yllättävän moni työnsä menettänyt häpeää tilannettaan, vaikka syy ei ole itsessä."

Älä vähättele irtisanotun surua. Surun kautta pääsee myös eteenpäin.

Irtisanottu kaipaa myös sitä, että hänen surunsa tunnustetaan, eikä sitä vähätellä.

"Työn loppuminen ei ole pieni asia, eikä esimerkiksi vuoden suruaika ole ollenkaan harvinainen."

Suremisen avulla ihminen muuttuu, oppii luopumaan entisestä ja alkaa nähdä uusia mahdollisuuksia.

Jossain vaiheessa ajatus alkaa luultavasti kirkastua: tähän suuntaan elämässäni voisin seuraavaksi lähteä, elämä jatkuu, ja sillä on minulle kiinnostavaa tarjottavaa.

"Luotan ihmisen kykyyn selviytyä. Kun kriisin on tunnetasolla käynyt läpi, alkaa nähdä uusia mahdollisuuksia. Ajatus siitä, ettei irtisanomisesta voi seurata mitään hyvää, ei ole totta. Se on vain ajatus."

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 4/2016.

Älä kiertele

Pohdi etukäteen, miten kerrot potkuistasi tuttaville, kollegoille, ystäville ja rekrytoijalle.

Kerro, miten suhtaudut tulevaisuuteen ja mitä aiot jatkossa tehdä.

Älä selittele tai häpeä. Et ole syyllinen, vaan ainoastaan yksi monista irtisanotuista.

Tee yhteenveto

Piirrä paperille kaksi saraketta. Kirjoita vasemmalle kaikki ne asiat, jotka menetit työsi mukana. Sure.

Kirjoita oikealle kaikki ne hyvät asiat, jotka edelleen ovat elämässäsi. Niitä on todennäköisesti enemmän, ja ne ovat tärkeämpiä. Älä unohda niitä.

Mitä kivaa lomatekemistä sitä lapselle seuraavaksi keksisi? Ei välttämättä mitään. Psykologi Leea Mattila toteaa, että sekä lapselle että vanhemmille on tärkeää oppia sietämään myös niitä päiviä, jolloin lapsella on tylsää.

Pitkä, vapaa viikonloppu, eikä lapsella ole mitään tekemistä.

Syysloma ja lapsi, joka tahtoo uimahalliin, Hoplopiin, Superparkiin tai shoppailemaan tai mieluiten niihin kaikkiin.

Koululaisten kesäloma, jolloin lapsi haluaisi kaksi ja puoli kuukautta tehdä jotakin. Jotakin kivaa.

Tuttua kaikille vanhemmille on tämä: lapsilla on tylsää, ja he odottavat, että vanhemmat järjestävät heille jotakin kivaa. Lisäksi vanhemmat odottavat sitä usein itseltään itsekin.

"Vanhemmat haluavat lapsilleen parasta mahdollista. Vanhemmilla on usein halu suojata lasta pettymyksiltä, ja se menee helposti överiksi", sanoo lapsiin ja perheisiin erikoistunut psykologi Leea Mattila.

"Lapsen elämään ja kasvuun kuuluvat myös hankalat tunteet kuten tylsistyminen ja pettymys. Vanhempien tehtävä ei ole viedä tylsyyttä tai pettymystä pois vaan auttaa niiden sietämisessä."

Minä suojelen sinua, virikkeiltäkin

Lapsi voi tietää, mitä hän vapaailtana tai -päivänä haluaisi tehdä. Mutta lapsi ei välttämättä tiedä, mitä hän oikeastaan tarvitsisi.

"Lapsen arki on usein täynnä ärsykkeitä. Päiväkodissa, koulussa ja harrastuksissa mieli on koko ajan aktiivinen, ja se kuormittaa hermostoa", Mattila toteaa.

Kun lapsi on tottunut ärsyketulvaan, sitä ilman voi olla vaikea olla tai se tuntuu oudolta. Silti hän voi kaikkein eniten kaivata juuri rauhallista, virikkeetöntä olemista.

"Välillä aikuisen tehtävä on nimenomaan suojella lasta virikkeiltä, ei tarjota niitä lisää. On vanhemman vahvuutta auttaa lasta virittymään rauhalliseen hetkeen, vaikka ilman virikkeitä oleminen tuntuisi lapsesta vaikealta ja tylsältä."

Vanhemman ei tarvitse olla ohjelmatoimisto, vaan välillä pikemminkin vähentää jälkikasvun viriketulvaa.
Vanhemman ei tarvitse olla ohjelmatoimisto, vaan välillä pikemminkin vähentää jälkikasvun viriketulvaa.

Anna tilaa tunteiden käsittelylle

Joskus jatkuva tekemisen keksiminen vie tilaa vielä tärkeämmältä. Leea Mattila sanoo, että 'leikki on lapsen työtä' on osuvampi viisaus kuin tullaan ajatelleeksi.

"Kun lapsi rauhoittuu tai joutuu rauhoittumaan, mielelle tulee tilaa käsitellä asioita. Usein käy niin, että kun lapsi on aikansa valittanut tylsyyttä, hän keksiikin leikin tai tekemistä."

"Leikin kautta lapsi usein käsittelee tunteita, joiden käsittelyyn ei muuten ole aikaa ja tilaa. Lisäksi luovuus ja mielikuvitus herää juuri silloin, kun ei ole valmista tarjolla."

Tylsistyminen, ihan ok

Ohjelman ja tekemisen järjestäminen ei ole aina vain halua tarjota lapselle parasta mahdollista. Se voi olla myös vanhempien halua päästä itse vähemmällä. On aikuiselle helppoa ja mukavaa, kun lapselle on järjestetty tekemistä ja hän viihtyy.

"Kun lapsella ei ole tekemistä, hän on vaativampi vanhempiaan kohtaan. Äiti ja isä voivat joutua keskeyttämään omat hommansa mennääkseen mukaan lapsen tekemiseen. Lisäksi he joutuvat kokemaan lapsen turhautumisen tunteita yhdessä hänen kanssaan", Mattila sanoo.

Kun aikuinen kestää lapsen pettymystä, lapsikin oppii hyväksymään ja kestämään ikäviä tunteita.

Ikävien tunteiden kokeminen yhdessä on tärkeää, Mattila sanoo ja puhuu yhteissäätelystä. Yhteissäätely tarkoittaa sitä, että kun aikuinen osoittaa lapsen tylsistymisen ja pettymyksen olevan hyväksyttyä ja kestettävää, myös lapsen kyky kestää noita tunteita kehittyy.

"On tärkeää osoittaa lapselle, että hänen tunteensa eivät ole kiellettyjä tai ei-toivottuja. Kun saa lapsena vanhemmilta tukea ikävien tunteiden käsittelyyn, osaa aikuisena paremmin tunnistaa ja käsitellä kaikenlaisia tunteita."

Tylsistyminen tekee siis välillä lapselle hyvää. Turvallisinta tylsistyminen on silloin, kun äiti tai isä on sanomassa, että tylsyys on ihan ok mutta minä olen lähellä, jos kaipaat.

"Parhaimmillaan tylsyydestä puhumisesta ja sen sietämisestä tulee lapsen ja aikuisen välille vuorovaikutusta, joka tekeekin tylsistymisestä lopulta melkein mukavan asian."

Tasavallan presidentin vauvauutiset pitkän odotuksen jälkeen herättivät KK:n lukijoissa omakohtaisia muistoja lapsettomuudesta. Osalle heistä kaivattu lapsi lopulta saapui, osa on joutunut löytämään onnen toisin keinoin.

Maanantaina tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja hänen puolisonsa Jenni Haukio ilmoittivat jymyuutisen: Mäntyniemeen tulee helmikuussa vauva.

Iloisessa uutisessa oli myös tummempi pohjavire: pariskunta oli ehtinyt toivoa raskautta pitkään, jo useita vuosia. "Näihin vuosiin on lukeutunut monia vastoinkäymisiä. Siksi onnen ohella on raskauden alkuun sisältynyt herkkyyksiä, mutta nyt voimme asiasta kertoa", presidenttipari luonnehti tiedotteessa.

Tahaton lapsettomuus koskettaa joka viidettä suomalaista. Kun lasta ei kuulu, vaikka se on elämän suurin toive, jokainen suree omalla tavallaan. Kodin Kuvalehden lukijat kertovat, miltä tuntuu pettyä kuukausi toisensa perään, monen vuoden ajan.

Ilman vertaistukea en olisi jaksanut

”Lapsettomuusvuosiin mahtui paljon pettymyksiä. Joka kuukausi kaikki alkoi alusta: kierto, ovulaatio, kuukautiset... Välillä kuljettiin henkisesti, fyysisesti ja jopa taloudellisesti raskaissa hoidoissa. Ilman vertaistukea en olisi jaksanut. Iloitsimme toisten onnistumista, itkimme pettymyksiä. Vajaan neljän vuoden yrityksen jälkeen tulin raskaaksi. Nykyään olen kolmen lapsen äiti.”

Olin kateellinen jopa omalle siskolleni

”Oli hurjaa huomata, kuinka alhaisia tunteita lapsettomuuden tuska nosti pintaan. Pahimmassa vaiheessa olin kateellinen jopa omalle siskolleni, kun hän kertoi raskausuutisensa. Samasta syystä välit katkesivat joihinkin perheellisiin ystäviin. Kuuden vuoden lapsettomuushoitojen jälkeen saimme ainokaisemme ja aloin ymmärtää, miten kohtuuton olin ollut.”

Jumituin liikaa vauva-asiaan

”Toinen lapsi jäi ikuiseksi haaveeksi. Syytä ei koskaan löytynyt. Kun nyt ajattelen, jumituin elämässä aivan liikaa vauva-asiaan. Odotin nelikymppiseksi kuukaudesta toiseen ja itkin paljon. Sitten aloin jotenkin päästä asian yli. Mieleen noista vuosista jäi se, ettei kukaan tuntunut ymmärtävän, mitä kävin läpi.”

"Oli hurjaa huomata, kuinka alhaisia tunteita lapsettomuuden tuska nosti pintaan. Pahimmassa vaiheessa olin kateellinen jopa omalle siskolleni."

Kenenkään ei pitäisi kokea tällaista

”Olemme toivoneet vauvaa reilut kolme vuotta. Takana on yksi keskenmeno, ja nyt ovat hoidot alkamassa. Lapsettomuus on koskettanut, opettanut ja satuttanut tavalla, jota en olisi ikinä voinut kuvitella. Olen tuntenut olevani äidiksi kelpaamaton ja kaikin tavoin epäonnistunut. Tällaista ei kenenkään pitäisi kokea.”

Rahaa kului yli 70 000 euroa

”Toivoimme ja yritimme lastamme seitsemän vuoden ajan. Aikaan mahtui monia vastoinkäymisiä ja luopumisen tuskia. Rahaa kului yli 70 000 euroa. Viimeisellä kerralla onnisti, tulin raskaaksi reilusti yli nelikymppisenä. Olemme iloinneet jokaisesta päivästä tyttäremme kanssa."

"Olen tuntenut olevani  äidiksi kelpaamaton ja kaikin tavoin epäonnistunut. Tällaista ei kenenkään pitäisi kokea.”

Löysimme toisen tien tulla vanhemmiksi

”Toive omasta lapsesta on lähetetty  yläkertaan yhdeksän vuotta sitten. Takana on yksi keskenmeno. Olemme pohtineet pitkään asiaa ja tulleet siihen tulokseen, että meille on jokin toinen tarkoitus tai toinen tie tulla vanhemmiksi. Nyt odotamme perheeseen sijaislasta.”

Lapsettomuus erotti minut ja puolison

"Meidät puolison kanssa lapsettomuus erotti. Kun saimme neljän vuoden yrittämisen jälkeen lapsen, rakastimme molemmat häntä yli kaiken, mutta kaikki tunteet väliltämme olivat kuolleet. Olimme keskittyneet suremaan omalla tahollamme ja ajautuneet niin kauas toisistamme, ettemme enää onnistuneet kurottamaan sen yli."

Ehkä näin oli tarkoitettu?

”Yritimme mieheni kanssa lasta kymmenen vuotta turhaan.  Unelmasta oli jo luovutettu, saatoin enää hetkittäin kuvitella, että olisin joskus voinut olla äiti. Elämässä ei voi suunnitella kaikkea, vaikka kuinka haluaisi. Lopulta tulin raskaaksi yli 40-vuotiaana ja saimme ainokaisemme. Ehkä näin olikin tarkoitettu?”

Vertaistukea ja tietoa lapsettomille tarjoaa lapsettomien yhdistys Simpukka.