Liian moni isovanhempi ajattelee: Minusta ei ole mitään iloa. En ole tarvittu enkä toivottu.
Liian moni isovanhempi ajattelee: Minusta ei ole mitään iloa. En ole tarvittu enkä toivottu.

20 prosenttia suomalaisista isovanhemmista ei ole yhteydessä lapsenlapsiinsa. Moni heistä haluaisi, mutta ei saa.

Väestöliittoon saapuvien kirjeiden, sähköpostien ja puheluiden perusteella nämä ovat 10 yleisintä syytä, joiden vuoksi isovanhempi ajattelee, ettei hän kelpaa lapsenlapsilleen:

  1. Puutun kuulemma liikaa perheen asioihin, vaikka yritän olla hienotunteinen.
  2. Lapsi ja hänen puolisonsa kommentoivat, etten osaa hoitaa heidän lapsiaan oikein. Teen aina jonkun virheen, vaikka yritän noudattaa heidän ohjeitaan.
  3. Miniä kelpuuttaa vain omat vanhempansa isovanhemmiksi. Minä en osaa mitään ja olen vanhanaikainen.
  4. Lapselle tuli avioero, ja hänen entinen kumppaninsa päätti katkaista yhteydenpidon minuunkin.
  5. Minusta ei ole mitään iloa. En ole isovanhempana tarvittu enkä toivottu.
  6. Olin liikaa poissa ja tein töitä, kun lapset olivat pieniä. Nyt lapsi ajattelee, etten osaa olla lapsenlapsenkaan kanssa.
  7. Minulla on tiukka taloudellinen tilanne, toisen puolen isovanhemmat ovat ylivertaisia hankintojen ja lahjojen suhteen.
  8. En ymmärrä nykytekniikasta mitään, älypuhelimista ja muusta, ja lapsenlapset suhtautuvat minuun halveksuen.
  9. Minun on vaikea liikkua lasten kanssa, en  pysty tarjoamaan virikkeitä lapsenlapsille, viemään vaikka puistoon tai teatteriin.
  10. Koti on liian pieni, joten lapsenlapset eivät voi tulla yökylään, kun eivät saa omaa huonetta.

Asiantuntijana perhesuhteiden asiantuntija, pari- ja seksuaaliterapeutti Minna Oulasmaa Väestöliiton Vanhemmuus-tiimistä. Väestöliiton verkkosivut isovanhemmille löytyvät täältä

Vastarakastuneilta toisen kehuminen käy usein luonnostaan, mutta pitkässä suhteessa kaipaa välillä muistutusta.
Vastarakastuneilta toisen kehuminen käy usein luonnostaan, mutta pitkässä suhteessa kaipaa välillä muistutusta.

Joskus rakkaimpaansa on niin tottunut, että häntä on vaikea erottaa olohuoneen sisustuksesta. Silloin kannattaisi opetella katsomaan häntä jonkun toisen silmin.

Tarkkailemme syntymästä asti, miten meihin suhtaudutaan, pidetäänkö ilona vai riesana. Sen mukaan päättelemme arvomme. Siksi vanhempien katseeseen sisältyy valta ja vastuu.

Tapa, jolla muut meitä katsovat, muokkaa minäkuvaamme. Jos läheistemme katseesta paistaa ihailu, opimme pitämään itseämme melko hyvinä tyyppeinä.

”Ihminen on sosiaalinen eläin. Suuri osa minuudestamme muodostuu vuorovaikutuksessa muiden kanssa”, psykologi Aki Myllyneva sanoo.

Väitöskirjassaan hän tutki, millaisia reaktioita katsekontakti synnyttää ihmisen kehossa.

Paljastui, että voimakkaita.

”Suuri osa minuudestamme muodostuu vuorovaikutuksessa muiden kanssa.”

Kun kahden ihmisen katseet kohtaavat, aivot aktivoituvat ja hermosto valmistautuu vuorovaikutukseen.

”Aivomittauksista on voitu tulkita, että katsotuksi tuleminen tuntuu ihmisestä yleensä hyvältä. Keho kokee katsekontaktin palkintona”, Myllyneva sanoo.

Katsotko kumppaniasi hyväksyen – ja haluten?

Jos ihmistä ei vaivauduta katsomaan, hän alkaa tuntea itsensä ulkopuoliseksi, lähes näkymättömäksi.

Nähdyksi tuleminen on siis elintärkeää.

Parisuhteessa katsominen vasta monimutkaista onkin. Ei nimittäin riitä, että katsoo kumppaniaan hyväksyvästi. Olisi katsottava myös haluten eli sillä silmällä.

”Jos tiedät, että ulkonäön kehuminen on kumppanillesi tärkeää, kehu.”

Joskus rakkaimpaansa on niin tottunut, että häntä on vaikea erottaa olohuoneen sisustuksesta. Silloin voi kokeilla, miltä tuntuu katsoa häntä hiukan etäämpää, kuin jonkun toisen silmin. Juhlissa voit tarkkailla huviksesi, miten hän juttelee muille. Tuijotellessasi saatat tuntea odottamatonta hellyyttä: tuo on minun, onpa muuten aika ihana.

Vaatiiko parisuhde myös jatkuvaa toisen ulkonäön kehumista?

”Kaikki eivät sitä tarvitse. Mutta jos tiedät, että ulkonäön kehuminen on kumppanillesi tärkeää, kehu.”

Voit lukea lisää aiheesta ilmaisesta tähtiartikkelista, jos olet tilaaja tai teet kuukauden maksuttoman koetilauksen.

”Jos hän on se oikea, hän lukee ajatuksiani, tiskaa kuten haluan ja pitää minut tyytyväisenä” – niinkö?
”Jos hän on se oikea, hän lukee ajatuksiani, tiskaa kuten haluan ja pitää minut tyytyväisenä” – niinkö?

Rakkauteen liittyy väärinkäsityksiä, joihin olisi ihana uskoa. Harmi vain, että ne eivät ole totta. 

1. ”Rakkaus parantaa.”

Tämä on väite, jota toistellaan vuosituhannesta ja rakkauslaulusta toiseen – niin kovasti me haluamme siihen uskoa.

Valitettavasti se ei kuitenkaan ole totta.

”Rakkaus ei paranna. Suhteen alussa tosin siltä tuntuu. Rakastunut tuntee itsensä terveeksi ja onnelliseksi, ja kaikki ongelmat tuntuvat yhtäkkiä kadonneen”, pariterapeutti Marjo Ehn sanoo.

”Alkuhuumassa tuntuu, että rakastettu on vastaus kaikkeen. Kunhan vain saa pitää tuon ihanan tyypin, huolet ovat loppuelämäksi poissa.” 

Juuri se on rakastumisvaiheen tarkoitus:  poistaa ihmiseltä hetkeksi kaikki traumat, jotta hän uskaltaa pariutua.

”Parhaimmillaan rakkaus voi sysätä toipumisen alkuun, mutta varsinainen toipumistyö jokaisen on tehtävä itse.”

Ongelma on se, että alkuhuuma menee ohi noin 1–5 vuodessa. Sen jälkeen palaavat myös omat, käsittelemättömät ongelmat. 

”Kukaan ei voi esimerkiksi raitistua rakastumalla. Alkoholistia ei voi parantaa, vaikka rakastaisi häntä kuinka hienosti ja hyvin. Parhaimmillaan rakkaus voi sysätä toipumisen alkuun, mutta varsinainen toipumistyö jokaisen on tehtävä itse.”

2. ”Parisuhteen tavoite on symbioosi.”

Vastaanotollaan Marjo Ehn on huomannut, että monet parit puhuvat pelkästään ”meidän elämästä”.

Meidän elämä on harhaa. Tasapainoinen parisuhde ei synny yhdestä, yhteensulautuneesta elämästä vaan kahdesta erillisestä. Parhaimmillaan suhteessa on kaksi itsenäistä ihmistä, jotka elävät omaa elämäänsä – rinnakkain ja toistaan tukien.”

”Kaksi ihmistä ei riitä koskaan toistensa elämänsisällöksi.”

Itsenäistyminen ei ole suhteen uhka vaan pelastus. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että kumpikin hankkii itselleen mahdollisimman kiinnostavan oman elämän: toisin sanoen harrastaa, tapaa ystäviään ja tekee mieleistään työtä.

Jos eletään vain ”meidän elämää”, lopputulos on yleensä se, että toinen määrää ja toinen alistuu.

”Kaksi ihmistä ei riitä koskaan toistensa elämänsisällöksi. Rakkaus kestää vain, jos molempien elämään kuuluu tarpeeksi muuta”, Ehn sanoo.

”Pari ei kasva erilleen itsenäistyessään, vaan eläessään väkisin venytetyssä tekosymbioosissa. Silloin roikutaan haavekuvassa, joka ei ole totta.”

3. ”Tiedän, mitä kumppanini ajattelee.”

Olisi mahtavaa, jos rakkaus antaisi kyvyn lukea toisen ihmisen ajatuksia.

Mutta ei se anna. Kumppanin ajatuksia ei voi tietää, vaikka olisi elänyt hänen rinnallaan 50 vuotta.

”On tervettä luottaa toiseen. Luottamus on suhteen edellytys. Mutta on vaarallista takertua lapsenomaisiin ajatuksiin, kuten 'tiedän mitä kumppanini ajattelee' tai 'hän ei koskaan tekisi minulle mitään pahaa'”, Marjo Ehn sanoo.

”Suhteessa on hyvä säilyttää tietty nöyryys ja realismi. Toisen ajatuksia ei voi tietää, jos niitä ei kysy.”

4. ”Puolison on oltava paras ystäväni.”

Puoliso voi olla myös paras ystäväsi. Mutta pakko ei ole.

Parisuhdetta kannattaa hiukan suojella omilta tarpeilta ja vaatimuksilta.

Marjo Ehnin mielestä kumppanilta ei kannata vaatia kaikkea, vaan parisuhdetta kannattaa hiukan suojella omilta tarpeilta ja vaatimuksilta.

Puoliso voi olla vain puolisosi. Hänen ei tarvitse olla myös paras kaverisi sekä kaikkien harrastustesi ja intohimojesi jakaja.

5. ”Onnellisuuteni riippuu kumppanistani.”

Kuka sinun mielestäsi on vastuussa onnellisuudestasi? Sinä itse? Vai kumppanisi?

”Epäitsenäinen ihminen kuvittelee, että hänen onnellisuutensa on puolison vastuulla, vaikka eihän niin ole: puolison tehtävä on vain rakastaa. Onnellisuudestaan vastaa jokainen itse”, Marjo Ehn sanoo.

”Suurin virhe on elää puolisonsa kautta ja kuvitella onnellisuutensa riippuvan hänestä.”

”Epäitsenäinen ihminen kuvittelee, että hänen onnellisuutensa on puolison vastuulla.”

Jos uskot, että toisen ihmisen velvollisuus on täyttää kaikki tarpeesi ja tehdä sinut onnelliseksi, ajattelet kuin lapsi. 

Ehnin mukaan onkin yleistä, että ihminen etsii puolisostaan hyvää vanhempaa – sitä turvallista äitiä tai isää, jota ei koskaan saanut.

6. ”Vaihtamalla paranee.”

On totta, että vaihtamalla ei aina parane. Esimerkiksi siinä vaiheessa, kun ensihuuma katoaa ja olisi aika itsenäistyä, erotaan Marjo Ehnin mukaan turhankin helposti.

”Se on surullista, sillä erillistymisvaiheen yli voi päästä myös yhdessä.”

Yhtä totta on sekin, että joskus vaihtamalla paranee. Jos parisuhteeseen liittyy esimerkiksi henkistä tai fyysistä väkivaltaa eikä kumppani ole kiinnostunut parantamaan suhdetta, on yleensä viisainta erota.

”Huonoon suhteeseen jääminen ei ole mikään arvo. Eroaminen voi olla vaivalloista ja tuskallista, mutta se vaiva on silloin vain nähtävä.”