Ikävät uutiset järkyttävät erityisesti herkkää ja myötätuntoista ihmistä. Tunteita voi käsitellä puhumalla ja tekemällä, mutta joskus kannattaa suojella omaa jaksamistaan.
Miten maailma on mennyt tällaiseksi? Mannerjäätiköt sulavat. Joku räjäyttää itsensä keskellä väkijoukkoa. Jotkut toiset valitsevat valtionpäämieheksi arvaamattoman populistin. Ahdistaa joka kerta, kun vilkaisee uutisia.
Mieluiten jättäisin vilkaisematta, jäisin omaan turvalliseen kuplaani ja unohtaisin edes vähäksi aikaa maailman pahuuden.
Niin saa tehdä, lupaa psykologi ja psykoterapeutti Tiina Ekman.
"Jos kauhu-uutiset pyörivät päässä koko ajan, on ihan hyvä ajatus suojella päätään. Maailman tapahtumista pysyy tarpeeksi hyvin perillä, vaikkei niillä jatkuvasti kiusaisi itseään", Ekman sanoo.
Ihmismieli pitää yllä turvallisuuden tunnetta.
Tiina Ekmanin mukaan meillä on lupa jopa siihen, ettemme kauhistu kaikista uutisista yhtä paljon. Pommi-isku Lähi-idässä järkyttää monia meistä vähemmän kuin terroristi, joka ajaa kuorma-autolla väkijoukkoon Euroopassa. Se ei silti tarkoita, että olisimme pahoja tai ennakkoluuloisia.
"Se on normaali tapa reagoida", Ekman kertoo.
"Ihmisen mieli suojelee itseään. Se yrittää pitää yllä turvallisuudentunnetta ja vakuuttaa, että elämää voi kaikesta huolimatta jatkaa rauhassa. Siksi terrori-isku, onnettomuus ja luonnonkatastrofi alkavat ahdistaa vasta, kun ne osuvat tarpeeksi lähelle."
Puhuminen ei aina auta
Pahuus ahdistaa erityisesti herkkää ja myötätuntoista ihmistä, joka eläytyy helposti muiden tunteisiin.
Herkän kannattaakin harjoitella irtautumista vaikeista ajatuksista, ennen kuin ahdistus kasvaa liian suureksi ja alkaa hallita koko valveillaoloaikaa. Jos niin käy, ammattiapu voi olla paikallaan, mutta ennen sitä auttaa esimerkiksi puhuminen.
Tosin kaikki puhe ei helpota. Kun ystäväpiiri kokoontuu kauhistelemaan, miten kamala on maailma ja millaisia hulluja tuolla kulkeekaan, herkkä ihminen voi keskustelun jälkeen entistä huonommin.
"Hän imee itseensä myös ystäviensä pelot", Tiina Ekman selittää.
Auttaminen on yksi keino hallita ahdistusta.
Auttava puhuminen on toisenlaista. Siinä keskustellaan faktoista: Mitä oikeasti on tapahtunut? Mikä pitää paikkansa, mikä on huhua ja tulkintaa?
Sitten keskustellaan siitä, miltä tapahtunut tuntuu ja miksi se koskettaa. "Olen järkyttynyt, koska tapahtuma osoittaa, että maailma on epäoikeudenmukainen paikka." Tai: "Minua surettaa, koska tapahtunut saa lapseni pelkäämään."
Helpotusta tuovat myös teot. Auttaminen on myötätuntoisen ihmisen keino hallita ahdistustaan.
"Myötätunto ei automaattisesti käänny haluksi auttaa. Ennen sitä ihmisen on käytävä arvokeskustelu itsensä kanssa", Tiina Ekman huomauttaa.
Tähän tapaan: Haluan elämääni rauhaa ja tasapainoa. Haluan, että myös muilla olisi elämässään rauhaa ja tasapainoa. Siksi haluan lahjoittaa rahaa hyvään tarkoitukseen tai lähteä vapaaehtoiseksi vastaanottokeskukseen.
Lapsi aistii ahdistuksen
Äiti huomaa somessa kuvan rannalle huuhtoutuneesta kolmivuotiaasta syyrialaispojasta. Tuntuu hirveän pahalta, mutta äiti nielee itkunsa. Hän ei halua, että oma lapsi huomaa mitään.
"Valitettavasti lapset ovat tunteiden imureita. Jos aikuista ahdistaa, se vaikuttaa väistämättä lapseen", Tiina Ekman sanoo.
Kun aikuinen ei kerro syytä kodin outoon tunnelmaan, lapsi alkaa keksiä selityksiä itse. Jos se johtuukin siitä, että hän kiukutteli aamulla pukeutuessaan ja sanoi äitiä kakkapyllyksi?
"Lapset yhdistävät herkästi tapahtumia, jotka eivät millään tavoin liity toisiinsa. Siksi on tärkeää selittää heille, miksi aikuinen on surullinen, väsynyt tai huolissaan."
Lapselle ei tarvitse puhua hukkuneista lapsista eikä pommitetuista kodeista. Riittää, kun kertoo, että äidillä tai isällä on nyt paha olo, mutta se johtuu aikuisten asioista. Lapsi ei niihin vaikuta millään tavalla. Hän saa leikkiä rauhassa.
Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 6/2017
