Oppiminen on aivojen työtä. Helpoin tapa virkistää niitä on kokeilla jotain, mitä ei ole tehnyt aiemmin.
Oppiminen on aivojen työtä. Helpoin tapa virkistää niitä on kokeilla jotain, mitä ei ole tehnyt aiemmin.

Koska viimeksi kokeilit jotain uutta? Joka ilta voisit vaikka miettiä, mitä tänään opit. Sen ei tarvitse olla iso tai vaikea asia, sillä melkein huomaamattakin voi tehdä aivoilleen hyvää.

Aivot kaipaavat uusia juttuja

Jos olet joskus kokeillut vaikkapa avantouintia, muistat ehkä, miten ensimmäinen kerta kipristää vatsassa. Kylmyys humpsahtaa päälle kuin kaapu. Henki salpautuu. Sitten iskee ihana euforia. Pääsisipä heti uudelleen!

Riemuun on monta syytä. Uudet kokemukset tekevät hyvää keholle, mielelle ja aivoille, tietää aivotutkija Minna Huotilainen Helsingin yliopistosta.

”Uteliaisuus on erinomainen elämänasenne”, Huotilainen sanoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hänen mukaansa uusien asioiden kokeilu on tärkeää, koska se on aivojen työtä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Jos aivojen kapasiteettia ei käytä, se vähenee.”

Aivot vastaanottavat uutta tietoa koko ajan, huomasimme tai emme, ja sovittavat sen osaksi aiempaa osaamistaan. Aivot ovat siis kuin lihakset: ne voivat hyvin, kun niitä käyttää.

”Jos aivojen kapasiteettia ei käytä, se vähenee. Oppiminen on niille normaali tila.”

Väärän minäkuvan voi muuttaa

Moni pelkää uuden kokeilua, koska uskottelee itselleen, ettei osaa kuitenkaan. Surkea rytmitaju, kankeat jalat, ei tippaakaan piirustustaitoa. Muuten kyllä tanssisin, joogaisin ja maalaisin!

Lukkiutuneet käsitykset karisevat vain kokeilemalla.

”Ihmisellä saattaa olla surkea kuva esimerkiksi itsestään laulajana. Tekisi mieli laulaa, mutta kansakoulun opettaja on joskus sanonut, että sinun olisi kannattavinta olla ihan hiljaa. Se jää loppuelämäksi kaihertamaan”, Huotilainen tietää.

”Kun ihminen ei ole laulanut, eihän hän voi osata laulaa. Laulamaan oppii laulamalla.”

Monen virheellisen uskomuksen taustalla on muisto kouluajoilta: käsityötä moittinut opettaja, kuvistyön päälle kaatunut vesilasi. Se kerta, kun tuli valituksi viimeisenä pesisjoukkueeseen.

Lapsuuden ja nuoruuden tapahtumilla on iso vaikutus, koska ne ajoittuvat aikaan, jolloin rakennetaan minäkuvaa.

”Kun joku silloin tokaisee jossain, että mites tuo sinun käsityösi noin tökeröltä näyttää, se on vastaus siihen, millainen minä olen.”

”Käsityksillä siitä, missä on erityisen huono, luo ympärilleen rajoittavan laatikon. Rajat voi ylittää vasta, kun itse tajuaa, etteivät ne pidä paikkaansa. Vaikka ei osaisi jotain asiaa, voi oppia.”

”Luulin olevani huono leipuri. Tuotti iloa maistaa ensimmäistä itse leivottua leipää, joka kaiken lisäksi maistui hyvältä!” – lukija Kodin Kuvalehden kyselyssä

Kun ennakkoluuloista pääsee, itsetunto lujittuu ja oppimisesta tulee hauskempaa. Luontaisesti kiinnostunut ihminen oppii nopeammin kuin pakon edessä treenaava.

”Tärkeintä on, että oppiminen on mieluisaa ja innostus on sisäsyntyistä: tästä haluan oppia lisää.”

Oho, opin vahingossa

Uuden oppimisesta tulee helposti mieleen puiseva koulutuspäivä tai työväenopiston espanjan kurssi. Oikeasti oppimisen ei tarvitse olla tavoitteellista, vaan opimme koko ajan myös huomaamatta. Yksi ratkaisee töissä hankalan tilanteen, toinen katsoo meikkivideoita Youtubesta. Myös uuden reseptin tai neuleohjeen kokeilu on oppimista.

”Kaikille ei ehkä sovi se, että istuu koulun penkkiin ja rupeaa opettajan johdolla opiskelemaan. Monelle voi sopia se, että tekee jotain, mitä ei ole tehnyt aiemmin, kokeilee vaikka uutta harrastusta”, Huotilainen sanoo.

Yksinkertaisimmillaan uuden oppiminen on juuri kokeilua ja uteliaisuutta. Vaikka sitä, että tekee arkisen asian uudella tavalla: avaa kotioven vasemmalla kädellä tai taluttaa pyörää toisella puolella kuin tavallisesti.

”Jos katsoo arkeaan tällaisten lasien läpi, uutta opittavaa löytyy ihan kaikesta.”

Paras keino palautua

Kun työ stressaa ja pinna on kireällä, tekee mieli rojahtaa sohvalle. Se ei ole kovin tehokas tapa palautua, sanovat tutkimukset. Uuden kokeilu sen sijaan on.

”Kaikille ei ehkä sovi se, että istuu koulun penkkiin ja rupeaa opettajan johdolla opiskelemaan.”

Huotilaisen mukaan hyvä palautuminen koostuu kolmesta piirteestä: omasta aktiivisuudesta, sosiaalisuudesta ja kognitiivisesta haasteesta, siis siitä, että tekee jotakin kutkuttavaa, kiinnostavaa ja uutta – laulaa vaikka kuorossa. Väsyneenä kotiin raahautuessaan ajattelee helposti, ettei varmasti jaksa lähteä kuoroon, mutta jos jaksaa, on palatessaan pirteämpi kuin lähtiessään.

”Se voi kuulostaa vähän oudolta, koska työelämähän on täynnä oppimista. Joudumme joka päivä töissä oppimaan uusia asioita ja vielä pitäisi vapaa-ajallakin oppia”, Huotilainen sanoo.

”Mutta kun oppii omasta innostuksestaan, se on maksimaalisesti palauttavaa. Ajatukset irtoavat työasioista ja huolet unohtuvat.”

Uuden kokeilu lujittaa ihmissuhteita

Uusien asioiden kokeilu tekee hyvää paitsi itselle myös ihmissuhteille: se voi lujittaa vanhoja ja auttaa luomaan uusia. Yhteiset kiinnostuksenkohteet sitovat ihmisiä yhteen. Vertaistuesta on apua, kun kokeilee jotain vierasta.

”Oppiminen alkaa siitä, kun oivaltaa, että tätä en nyt osaakaan. Se ei ole mikään kiva juttu. Haluaisimme tietenkin osata asioita”, Huotilainen sanoo.

”Kun lähdetään yhdessä opettelemaan jotakin, tutustutaan ja hitsaudutaan yhteen. Kumpikin saa tukea.”

”Sosiaalisuus on aina oppimista. Kun kohtaa uusia ihmisiä, saa uusia näkökulmia.”

Muiden tapaaminen haastaa aivoja, vaikka yhdessä ei tekisi mitään erityistä. Joskus riittää, kun lähtee juhliin tai keittää ystävälle kahvit.

”Sosiaalisuus on aina oppimista. Kun kohtaa uusia ihmisiä, saa uusia näkökulmia.”

Muiden tapaaminen on tärkeää myös siksi, että vain niin aivot oppivat empatiaa. Kun kuulee näkemyksiä, jotka eroavat omista, aivot oppivat ylläpitämään yhtä aikaa kahta näkökulmaa – omaa ja toisen.

”Se määrittää paljon ihmissuhteen laatua, voiko ymmärtää molempien näkökulman ja antaa niiden olla erilaiset. Olemme kaksi eri ihmistä ja näemme tämän asian kahdella eri tavalla. Kummassakin on järkeä.”

Minna Huotilainen

Artikkelin asiantuntija on Helsingin yliopiston professori, joka käyttää aivotutkimuksen menetelmiä ymmärtääkseen oppimista kouluissa ja työpaikoilla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla