
Tampereella asuva Maija Turunen, 41, kaipasi vaihtelua ulkonäköönsä etätyövuosien jälkeen. Hiuksia kevennettiin reilusti ja ammattilaisen tekemä meikki innosti meikkaamaan arjessakin.
Maija, miksi kaipasit uudistusta?
”Halusin nähdä, millaisen tyylin ammattilainen minulle valitsee ja millaista vaihtelua voisin saada hiuksiini. Olen tehnyt etätöitä reilut kaksi vuotta eli koko pandemian ajan. Työpaikalle voisi nyt mennä, mutta olen käynyt siellä aika vähän. Työtehtäväni sujuvat kätevästi myös etänä.
Minulla on tasapitkät, paksut hiukset, joiden laittaminen on hankalaa. Siksi pidän niitä useimmiten kiinni. Haluaisin kevyemmän mallin ja ideoita arkisiin kampauksiin.
En juurikaan käytä meikkiä, mutta silloin kun meikkaan, laitan ripsiväriä ja värillistä päivävoidetta. Kulmat kestovärjään itse.
Korona-ajan arkilook on muodostunut trikoopaidasta ja legginseistä. Kun käyn toimistolla tai lähden kaupungille, pukeudun kapealahkeisiin farkkuihin ja neuleeseen tai paitapuseroon. Värit ovat maanläheisiä, enkä käytä korkeita korkoja.”
Mitä pidät uudistuksesta?
”Olen todella tyytyväinen uusiin hiuksiini! Niitä kevennettiin reilusti, ja vaaleat raidat kirkastavat kokonaisuutta upeasti. Nyt kun hiukseni ovat kevyemmät, pystyn laittamaan niitä paremmin.
Ammattilaisen tekemä meikki innosti minua niin paljon, että aion ehdottomasti meikata jatkossa enemmän. Pidin erityisesti meikkipohjasta, joka oli kaunis ja kirkas.
Eniten yllätyin silti vaatevalinnoista. Kun näin löysän violetin neuleen ja pallohameen, epäilin, etteivät ne voi näyttää hyvältä päälläni. Mutta kun testasin kokonaisuutta, ihastuin siihen täysin.”
Lue Kodin Kuvalehdestä 12/2022, millaiset vinkit Maija sai arkimeikkiin ja millaiset vaatteet stylisti valitsi hänelle. Kaipaatko itsekin hemmottelupäivää? Tästä voit hakea mukaan Kodin Kuvalehden uudistumisleikkiin.