Inhottaako ajatuskin imuroimisesta ja pölyjen pyyhkimisestä? Kohtaa siivouskammosi ja löydä hommaan ihan uusi vaihde!

1. Mieti, onko sotkuisuudesta sinulle mitään hyötyä.

Parantaako se ihmissuhteitasi? Rentouttaako se? Teetkö jotain hauskaa ja merkityksellistä ajalla, jonka nipistät siivoamisesta?

2. Päätä, että siivoat vain 15 minuuttia.

Kun putsaat tiskialtaat ja peilit ja viet roskat, olet jo voiton puolella.

3. Muista, että ”inhoan siivoamista” on pelkkä ajatus.

Ajatukset ovat vain sanoja, ne eivät estä sinua tarttumasta rättiin. Listaa ylös, mitä muuta mukavaa siivouksesta seuraa kuin puhdas koti. Saattaisit viimein kehdata pyytää kaverisi kylään! Löytäisit aarteita, joita et edes tiennyt omistavasi!

4. Voit siivota, vaikka se tuntuisi vastenmieliseltä.

Älä odota, että alat yhtäkkiä nauttia siivoamisesta, vaan kokeile tiskaamista hampaat irvessä. Palkitse itsesi ihanuuksilla.

5. Pyydä apua.

Vaikka kotisi olisi sotku, sinä et ole sotku. Pyydä raivausavuksi luottoystäväsi, laita musiikki soimaan ja tarjoa herkkuja.

6. Älä tee siisteydestä elämää suurempaa asiaa.

Siivoaminen on melko turhanpäiväistä touhua, mutta arvokasta elämääsi se helpottaa.

20 prosenttia suomalaisista isovanhemmista ei ole yhteydessä lapsenlapsiinsa. Moni heistä haluaisi, mutta ei saa.

Väestöliittoon saapuvien kirjeiden, sähköpostien ja puheluiden perusteella nämä ovat 10 yleisintä syytä, joiden vuoksi isovanhempi ajattelee, ettei hän kelpaa lapsenlapsilleen:

  1. Puutun kuulemma liikaa perheen asioihin, vaikka yritän olla hienotunteinen.
  2. Lapsi ja hänen puolisonsa kommentoivat, etten osaa hoitaa heidän lapsiaan oikein. Teen aina jonkun virheen, vaikka yritän noudattaa heidän ohjeitaan.
  3. Miniä kelpuuttaa vain omat vanhempansa isovanhemmiksi. Minä en osaa mitään ja olen vanhanaikainen.
  4. Lapselle tuli avioero, ja hänen entinen kumppaninsa päätti katkaista yhteydenpidon minuunkin.
  5. Minusta ei ole mitään iloa. En ole isovanhempana tarvittu enkä toivottu.
  6. Olin liikaa poissa ja tein töitä, kun lapset olivat pieniä. Nyt lapsi ajattelee, etten osaa olla lapsenlapsenkaan kanssa.
  7. Minulla on tiukka taloudellinen tilanne, toisen puolen isovanhemmat ovat ylivertaisia hankintojen ja lahjojen suhteen.
  8. En ymmärrä nykytekniikasta mitään, älypuhelimista ja muusta, ja lapsenlapset suhtautuvat minuun halveksuen.
  9. Minun on vaikea liikkua lasten kanssa, en  pysty tarjoamaan virikkeitä lapsenlapsille, viemään vaikka puistoon tai teatteriin.
  10. Koti on liian pieni, joten lapsenlapset eivät voi tulla yökylään, kun eivät saa omaa huonetta.

Asiantuntijana perhesuhteiden asiantuntija, pari- ja seksuaaliterapeutti Minna Oulasmaa Väestöliiton Vanhemmuus-tiimistä. Väestöliiton verkkosivut isovanhemmille löytyvät täältä

Janne Saari, 45, seisoo käsillään ja asettaa tavoitteet millin päähän. Kolme oivallusta -juttusarjassa ihmiset kertovat, mikä auttaa heitä jaksamaan.

Oivallus 1: Suorana on vaikea olla

"Moni luulee, että käsilläseisontaan vaaditaan paljon voimaa, mutta käsilläseisonta syntyy voiman ja liikkuvuuden tasapainosta. Oikeaoppisessa käsilläseisonnassa ihminen on täysin suorassa, lavat ja hartiat vahvoina mutta rentoina.

Harjoitellessa tehdään paljon liikkuvuutta parantavia liikkeitä sekä harjoituksia, joissa kehon pitää mennä uusiin asentoihin. Alussa ne olivat raskaita, nelikymppisen keho ei antanut periksi. Olin juossut itseni rautakangeksi.

Oivalsin, että jos nyt annan periksi ja valitsen lajikseni punttisalin, kuusikymppisenä olen vielä pahemmin jumissa.

Se, mikä on mennyt kasaan 30 vuodessa, ei aukea vuodessa. 

Se, mikä on mennyt kasaan 30 vuodessa, ei aukea vuodessa. Nyt kolmen vuoden jälkeen pääsen suoraksi, ja jäykkyys on selvästi vähentynyt."

Oivallus 2: Aseta tavoite millin päähän

"Minulla käsilläseisontaan pääsemiseen meni melkein vuosi. Nyt olen puoli vuotta opetellut seisomaan yhdellä kädellä.

Käsilläseisonta on opettanut, että lopputulokseen pääsemiseksi on osattava asettaa tavoitteita, jotka ovat millien päässä. Tämä pätee kaikkeen muuhunkin. Parasta on, jos tavoite, johon pyrin, menee karkuun, mutta on koko ajan niin lähellä, että tyhmänä juoksen sen perässä ja motivaationi säilyy.

"Käsilläseisonta on harrastus, jossa ei tule koskaan valmista. Se näyttää minulle, mitä en osaa."

Käsilläseisonta on harrastus, jossa ei tule koskaan valmista. Se näyttää minulle, mitä en osaa. Kun hartiat ovat suorassa, lantio onkin taas vinossa.
Keholta ja mieleltä voi vaatia, mutta on myös päiviä, joina käsilläseisonta ei vain tunnu onnistuvan. Sen hyväksyminen vähentää turhautumista ja on tuonut malttia."

3. Häpeästä pääsee yli

"Aloitin käsilläseisonnan, koska neljänkympin kriisissä iski kuolemanpelko. Alussa vertasin itseäni muihin ja häpesin osaamattomuuttani.

"Tajusin, että en enää pyri olympialaisiin, en SM-kisoihin enkä edes piirikunnallisiin. Pyrin Janne Saari -kisoihin."

Kuukauden jälkeen pääsin häpeästä yli. Tajusin, että en enää pyri olympialaisiin, en SM-kisoihin enkä edes piirikunnallisiin. Pyrin Janne Saari -kisoihin.

Jouduin kertomaan itselleni monta kertaa, ettei minun tarvitse pystyä samaan kuin parikymppisenä. Olen armollinen itselleni ja teen sen, mitä kehoni ottaa vastaan. Sama oivallus on tärkeä muussakin elämässä.

Punttisalilta tulleet nuoret ja lihaksikkaat miehet ihmettelevät, kuinka minä, sopivasti lihava 45-vuotias äijä, seison käsilläni, mutta he eivät. Hauispatin koko ei kerro, pystyykö seisomaan käsillään. On myös muunlaista voimaa kuin lihasvoima."

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 19/2017.