Yli 10 vuotta keikkaillut rap-artisti Redrama kertoo kolme parasta vinkkiään esiintymisjännitykseen.

Jännitys kuuluu asiaan, kun esiintyy julkisesti. Se kertoo kunnianhimosta ja tosissaan olemisesta. Liian suuri jännitys voi kuitenkin pilata esityksen.

Tässä kolme asiaa, jotka Redrama tekee ennen lavalle astumista.

1. "Hengitän syvään."

"Kysyn itseltäni, miksi olen menossa ihmisten eteen. Menen tekemään töitä ja heittämään keikan. Ei sen vakavampaa."

2.  "Muistutan itselleni, että kyse ei ole minusta."

"Vaan siitä, mitä voin parhaassa tapauksessa välittää yleisölle: musiikkia ja hyvää fiilistä."

3. ”Ajattelen, että hyvä, että jännittää."

"Jos ei tuntuisi missään, minun kannattaisi lopettaa esiintyminen. Silloin se, mitä teen, ei enää olisi minulle tärkeää.”

Lue myös:

Näin otat kritiikin vastaan

Halaa mieluummin kuin hauku

Uskalla olla rehellisesti oma itsesi