Paha mieli ei katoa ostoksilla käymisellä, vaikka siltä hetkellisesti tuntuisi. 

Salakuunneltu keskustelu kahvilassa, äänessä kaksi keski-ikäistä naista, joiden jaloissa aika monta paperipussia:

”Olisiko sittenkin pitänyt jättää ostamatta se neule? Mutta kun sen näki, niin tiesi, että on pakko saada.”

”Sehän oli ihan sun näköinen! Mieti nyt, mitä kaikkea sinullakin on viime aikoina elämässä ollut... Todellakin ansaitsit jotain kivaa välillä.”

”No niinpä! Jos olen kotona hissukseen, ei tule sanomista. Otetaanko kakkua?”

Ostaminen on kivaa, myöntää psykoterapeutti Leena Leppälä. Hänelläkin on kotona enemmän ihania laukkuja kuin ehkä olisi tarpeen.

”Mielihyvä kasvaa, ilo kuplii mahassa, ryhtikin vähän kohenee ja hengitys kulkee vapaammin. Tulee jopa riehakas olo.”

Satunnaisesti siinä ei ole mitään vikaa. Mutta entä, jos huuman jälkeen iskee katumus? Jos huomaa ostavansa jatkuvasti enemmän kuin tarvitsee? Entä jos ei ilahdu kuin hetkeksi ja aina jälkeenpäin harmittaa?

Mitä tunnet, jos et osta?

Hetkellinen mielihyvä voi koukuttaa kenet tahansa, Leena Leppälä sanoo. 

”Jos paha mieli on kerran parantunut ostamalla, on matala kynnys palata kauppaan, kun töissä menevät  sukset ristiin. Silloin lohtuostaminen saattaa muuttua käyttäytymistavaksi, jota toteuttaa yhä uudelleen.”

Muistijälki ja kokemus olon helpottumisesta luovat mieleen säännön, joka alkaa ohjata toimintaa. 

”Hillitön osteleminen on usein opittua, tavallaan ehdollistunutta käyttäytymistä, jossa kahden ärsykkeen välillä on syntynyt mielleyhtymä: kurja päivä, uudet kengät ja parempi olo.”

Tämän vuoksi ylenpalttisen ostelemisen lopettaminen tuntuu vaikealta. Päätös pakottaa kohtaamaan ne tunteet, joita ostamalla on pyritty painamaan alas. Jäljelle jää tyhjiö, jossa pitäisi keksiä uusi tapa toimia. 

Häpeätkö shoppailuasi?

Jää myös paljon kysymyksiä: Miksi tuntuu niin levottomalta, jos en voi lähteä kaupungille kiertelemään kauppoja? Mitä tapahtuu, jos en kuukauteen klikkaa lempinettikauppaani? Miksi en kestä ajatusta, että laskisin yhteen kaikkien ostosteni summan kahden viikon ajalta?

Leppälä muistuttaa, että kaikki tekevät joskus ostopäätöksiä, joita myöhemmin katuvat.  

”Kun ostokäyttäytymiseen alkaa liittyä häpeää, syyllisyyttä ja ahdistusta, kannattaa pysähtyä ja miettiä, voisiko käytöstä muuttaa.”

Miltä ostaminen tuntuu?

Terapiatapaamisissa monet kuvailevat ongelmalliseksi kokemaansa käyttäytymistä Leena Leppälälle samoin sanoin: Se vain tapahtuu huomaamatta. Ei sille ole mitään selitystä.

”Itse ajattelen, että kummallisessakin käyttäytymisessä on aina jokin logiikka. Sitä voi alkaa etsiä tarkkailemalla itseään ja pitämällä päiväkirjaa.”

Tämä tarkoittaa kolmen kohdan pohtimista: Mitä tapahtui ennen ostamista: oliko taustalla kurja tilanne tai erityisen hyvä päivä? Miltä ostohetkellä tuntui? 

Ja mitä sitten tapahtui? Miltä tuntui heti ostamisen jälkeen, entä kuukauden kuluttua? Mitä siitä seurasi?

Pysähdytkö ostosten äärelle?

Ostokäyttäytymisen tarkkailuun voi soveltaa myös mindfulness-harjoittelua.

lä kulje tavaratalossa automaattiohjauksella osastojen läpi tavaraa haalien. Pysähdy ostosten ääreen. Ole tietoisesti mukana siinä, missä olet ja mitä teet. Hengitä ja huomaa, millaisia tunteita ja ajatuksia sinulla on, Leppälä neuvoo.

Ankkuroi itsesi hetkeen ja paikkaan, hyödynnä aistejasi: haista kenkäosaston nahka ja ruokaosaston herkut, tunnustele tavaroita. 

”Kun ostelusta tulee tietoista, ostoksilla käymisestä voi avautua seikkailu kaikille aisteille. Mukaan ei enää välttämättä tartu kaikenlaista harkitsematonta.”

Omia toimintatapoja voi muuttaa vain, jos ymmärtää syitä niiden taustalla.

”Vaikka ongelman laajuus ja syvyys kirkastuisi, on aina tärkeää säilyttää itseä kohtaan empaattinen ja kannustava asenne – ei lannistava ja soimaava.”

 

Tunnista hälytysmerkit

  • Jatkatko ostelua, vaikka siitä tulee paha olo?
  • Huomautteleeko lähipiirisi ostelustasi ja aiheuttaako se eripuraa?
  • Piilotteletko läheisiltä ostoksiasi tai niiden kuitteja?
  • Ostatko luotolla tai pikavipeillä, vaikka rahaa ei ole?

Kysely

Shoppailetko huvin vuoksi?

Kyllä, silloin tällöin
Kyllä, silloin tällöin
44.4%
En, ostan vain tarpeeseen
En, ostan vain tarpeeseen
30.5%
Kyllä, usein
Kyllä, usein
25.0%
Ääniä yhteensä: 72

20 prosenttia suomalaisista isovanhemmista ei ole yhteydessä lapsenlapsiinsa. Moni heistä haluaisi, mutta ei saa.

Väestöliittoon saapuvien kirjeiden, sähköpostien ja puheluiden perusteella nämä ovat 10 yleisintä syytä, joiden vuoksi isovanhempi ajattelee, ettei hän kelpaa lapsenlapsilleen:

  1. Puutun kuulemma liikaa perheen asioihin, vaikka yritän olla hienotunteinen.
  2. Lapsi ja hänen puolisonsa kommentoivat, etten osaa hoitaa heidän lapsiaan oikein. Teen aina jonkun virheen, vaikka yritän noudattaa heidän ohjeitaan.
  3. Miniä kelpuuttaa vain omat vanhempansa isovanhemmiksi. Minä en osaa mitään ja olen vanhanaikainen.
  4. Lapselle tuli avioero, ja hänen entinen kumppaninsa päätti katkaista yhteydenpidon minuunkin.
  5. Minusta ei ole mitään iloa. En ole isovanhempana tarvittu enkä toivottu.
  6. Olin liikaa poissa ja tein töitä, kun lapset olivat pieniä. Nyt lapsi ajattelee, etten osaa olla lapsenlapsenkaan kanssa.
  7. Minulla on tiukka taloudellinen tilanne, toisen puolen isovanhemmat ovat ylivertaisia hankintojen ja lahjojen suhteen.
  8. En ymmärrä nykytekniikasta mitään, älypuhelimista ja muusta, ja lapsenlapset suhtautuvat minuun halveksuen.
  9. Minun on vaikea liikkua lasten kanssa, en  pysty tarjoamaan virikkeitä lapsenlapsille, viemään vaikka puistoon tai teatteriin.
  10. Koti on liian pieni, joten lapsenlapset eivät voi tulla yökylään, kun eivät saa omaa huonetta.

Asiantuntijana perhesuhteiden asiantuntija, pari- ja seksuaaliterapeutti Minna Oulasmaa Väestöliiton Vanhemmuus-tiimistä. Väestöliiton verkkosivut isovanhemmille löytyvät täältä

Anna Taipale kirjoitti kirjan itsensä arvostamisesta. "Aiemmin ajattelin, että minun tehtäväni on miellyttää, lepyttää ja hoitaa. Sen jälkeen, kun sanoin isosti ei, minua ei ole kohdeltu huonosti."

Anna Taipale, Sydänjuttu-kirjasi kehottaa suhtautumaan itseensä lempeästi. Miksi se on niin tärkeää?

”Jos haluaa tehdä innostavia asioita, voida levollisemmin ja toteuttaa unelmiaan, on hirveän tärkeää suhtautua myönteisesti itseensä. Moni ajattelee huomaamattaan, että ei voi, pysty tai kehtaa. Sen ei tarvitse olla niin.

Ein sanominen on meille vaikeaa, ja moni tuskailee sen kanssa, ettei osaa vetää omia rajojaan. Mitä jos fokus olisikin siinä, mille sanon joo, kun sanon ei? Teen silloin tilaa jollekin ihanalle.

Suhde itseen vaikuttaa ihan kaikkeen. Olen aiemmin kärvistellyt parisuhteissa, joissa on ollut hirveitä mustasukkaisuuskärhämiä. Olen ajatellut, että minun tehtäväni on miellyttää, lepyttää ja hoitaa miestäni. Ymmärsin, että se ei ole sitä, mitä haluan. Sen jälkeen, kun sanoin isosti ei, minua ei ole kohdeltu huonosti missään asiassa.”

”Mitä jos fokus olisikin siinä, mille sanon joo, kun sanon ei?”

Miksi itselle on joskus niin vaikea olla kiva?

”Kielteinen ajattelu on opittu tapa. Aivojen vanhin osa, liskoaivot, on kehittynyt kalkuloimaan uhkia ja vaaroja. Se toimii edelleen niin.

Aivojen hermoradat ovat tottuneet tuottamaan tietynlaisia ajatuksia. Kun tiedostaa, millaista oma sisäinen puhe on, voi oppia puhumaan itselleen kannustavasti.”

Miten itse onnistuit muuttamaan ajattelutapaasi?

”Olen työskennellyt itseni kanssa vuosia ja opetellut kannustamaan itseäni. Olen itse oman hyvinvointini paras asiantuntija. Toiset voivat tukea ja peilata, mutta minä saan itse valita, kuinka itseeni suhtaudun.”

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 21/2017.