Tämän ohjeen avulla voit pelastaa läheisesi hengen.

 

Tässä helppo PIAN-muistisääntö aivoinfarktin tunnistamiseen:

P = PUHE: Pyydä potilasta toistamaan jokin yksinkertainen lause, kuten ”Aurinko paistaa tänään”. Pystyykö hän toistamaan sen oikein vai onko puhuminen hankalaa ja puhe epäselvää?

I = ILME: Pyydä potilasta hymyilemään. Onko hymy tavallinen vai jääkö toispuoleiseksi? Roikkuuko toinen suupieli tai onko kasvojen toinen puoli tunnoton?

A = AVUTON RAAJA: Pyydä potilasta nostamaan molemmat käsivartensa suorina eteen tai sivuille. Roikkuuko toinen käsivarsi alempana, onko se heikko tai tunnoton?

N = NYT: Jos oireet tai jokin niistä täsmää, toimi heti. Soita hätänumeroon 112. Älä jää odottamaan, korjautuuko tilanne. Se saattaa korjaantua, mutta tilapäinenkin aivoverenkiertohäiriö voi olla merkki uhkaavasta halvauksesta.

PIAN-muistisäännöllä voidaan tunnistaa noin yhdeksän kymmenestä aivoinfarktitapauksesta. Muitakin oireita voi silti olla, kuten huimaus, puutuminen, sekavuus ja näköhäiriöt.

MUISTA VIELÄ TÄMÄ:
Aivoinfarkti ei yleensä aiheuta kipua.
Oireet eivät siksi tunnu potilaan mielestä hälyttäviltä, toisin kuin esimerkiksi sydäninfarktissa. Pahimmassa tapauksessa aivoinfarktin saanut päättää vain huilata kotona peiton alla ja odottaa, että olo kohenee. Oireiden alkaessa ei kuitenkaan pitäisi odottaa hetkeäkään.

Joka viides nainen saa aivoinfarktin jossakin vaiheessa elämäänsä, miehistäkin joka kuudes. Useimmiten heidän lähettyvillään on silloin joku muu. Jos vieressä olet sinä, on elintärkeää, että tunnistat oireet.

Lähde: Neurologian professori Risto O. Roine & Aivoliitto

Lue myös:
Tunnista aivoinfarkti ajoissa
Katso myös:
Hätä on tämän näköinen -video

 

Ruutujen katseleminen on kuin tauotonta silmäjumppaa. Rentoutus on paikallaan silmillekin, etteivät ne joutuisi kramppiin.

Sitä ei oikein tajuakaan, miten paljon silmät joutuvat paiskimaan töitä näyttöpäätteen äärellä.

Kyllä, ruudun valo, sen hienoinen välkkyminen ja heijastukset väsyttävät silmiä. Suurin rasitus tulee kuitenkin jatkuvasta silmäjumpasta: päätetyötä tekevä tarkentaa katsetta välillä ruudulle, välillä pöydällä oleviin papereihin.

"Nopea tarkennus ja kontrastimuutokset rasittavat silmiä enemmän kuin pelkkä kirjan lukeminen", kertoo optikko ja tuotejohtaja Tanja Korteniemi Specsaversilta.

Rasitus sen kun lisääntyy, jos näkö ei ole aivan kunnossa. Jos yrittää sinnitellä ilman lukulaseja, vaikka sellaiset tarvitsisi, tai jos silmälasit ovat vääränlaiset.

"Hyvät yleislasit eivät välttämättä sovellu työntekoon, vaan silmät vaatisivat erilliset päätelasit."

Silmä voi jämähtää lähitarkennukseen

Joskus tauoton päätteen tuijottaminen kostautuu päänsärkynä. Silloinkin syy saattaa olla tarkennuksessa.

"Silmän mykiö tekee tarkennusta samaan tapaan kuin kameran linssi. Pitkän työpäivän aikana mykiö voi rasituksesta krampata: se jää lähitarkennusasentoon", Tanja Korteniemi kertoo.

Tuntuuko töiden jälkeen, ettet näe kunnolla ajaa autoa?

Tuntuuko siis töiden jälkeen, ettet näe kunnolla ajaa autoa? Joudutko siristämään silmiäsi, että näkisit lukea televisiosta tekstit?

Syy voi olla siinä, että silmät ovat päivän mittaan krampanneet eikä kramppi ole ehtinyt laueta. Sen vuoksi et pysty tarkentamaan katsetta kauas.

Katse kaukaisuuteen

Näköä ei onneksi voi pilata peruuttamattomasti ruutuja tuijottamalla. Krampit ovat rasituksen oireita, ja rasittuneet silmät saavat helpotusta samasta keinosta kuin rasittuneet lihaksetkin: levosta ja rentoutuksesta.

"Silmät rentoutuvat, kun pitää välillä pienen tauon ja katsoo kaukaisuuteen."

"Silmät rentoutuvat, kun pitää välillä pienen tauon ja katsoo kaukaisuuteen. Jos työtilasta näkee ulos, katso horisonttiin ja lepää siinä tarkentamatta katsetta erityisesti mihinkään", Tanja Korteniemi neuvoo.

Rentoutuksen lisäksi kannattaa myös tarkistuttaa näkönsä säännöllisesti, pitää silmälasit ajan tasalla, työpisteen valaistus kunnossa ja tietokoneen ruutu sopivalla etäisyydellä.

"Sama koskee perheen koululaisia ja pienempiäkin lapsia. Heidänkin silmänsä väsyvät, koska ruudut ovat nykypäivänä osa kaikenikäisten elämää", Tanja Korteniemi muistuttaa.

Tuntuu, että mielenterveysongelmista puhutaan enemmän kuin koskaan, mutta stigma aiheen ympäriltä poistuu hitaasti. Tuoreen Mielenterveysbarometrin mukaan mielenterveyskuntoutujat kohtaavat edelleen ennakkoluuloja.

Jos sairastuisit masennukseen, kertoisitko pomollesi?

Hieman alle puolet työssä käyvistä kertoisi – reilu kolmasosa ei kertoisi. Mielenterveyskuntoutujista kertomisen puolella oli 62 prosenttia. Luvut käyvät ilmi tuoreesta Mielenterveysbarometrista (2017), joka julkaistiin 20. marraskuuta.

Noin kaksi kolmasosaa kuntoutujista ja heidän omaisistaan uskoi, että mielenterveysongelman ilmitulo voi maksaa työntekijälle tai esimiehelle työpaikan, aseman tai arvostuksen yrityksessä. Työnantajista näin ajatteli noin puolet. Yhtä moni oli asiasta täysin päinvastaista mieltä.

”Tuloksista näkyy, että kertomista pelätään. On tärkeää, että mielenterveyden haasteet voidaan ottaa työyhteisössä puheeksi. Ne koskevat kaikkia ihmisiä”, sanoo Mielenterveyden keskusliiton kehitysjohtaja Heini Kapanen.

”Mielen sairaudet ovat ihan tavallisia sairauksia siinä missä muutkin”

Kapasen mielestä työpaikoilla pitäisi voida puhua vaikeistakin asioista avoimesti. Työantajilla pitäisi olla tarpeeksi keinoja tukea esimerkiksi sairaslomalta töihin palaavia.

”Mielen sairaudet ovat ihan tavallisia sairauksia siinä missä muutkin”, Kapanen sanoo.

”Joka viides suomalainen sairastuu masennukseen jossakin elämänsä vaiheessa. Yli puolella sairastuneista sairaus uusii. Aiheen ottamista puheeksi työpaikoilla täytyisi lisätä.”

Enemmän puhetta, vähemmän ennakkoluuloja

Mielenterveysbarometrin mukaan mielenterveysongelmia kokeneet kohtaavat edelleen ennakkoluuloja. 39 prosenttia kyselyyn vastanneista mielenterveyskuntoutujista kokee tulevansa leimatuksi sairauden vuoksi. 28 prosenttia on kokenut, että muut välttelevät heidän seuraansa. Tulokset eivät ole juuri muuttuneet kymmenessä vuodessa.

SOS-kriisikeskuksen kriisivastaanottotyön päällikkö Pirjo-Riitta Liimatainen uskoo, että ennakkoluulot vähenevät, kun tieto lisääntyy.

”Erilaisia mielenterveyden sairauksia on ollut aina. Nykyään niistä puhutaan enemmän, ja hyvä niin”, Liimatainen sanoo.

”Mitä enemmän tiedetään, sitä enemmän ymmärretään. Ja mitä vähemmän tiedetään, sitä enemmän on ennakkoluuloja. Ajatellaan esimerkiksi, että mielenterveysongelmista kärsivät ovat usein väkivaltaisia. Eivät ole.”

”Mitä vähemmän tiedetään, sitä enemmän on ennakkoluuloja.”

Pirjo-Riitta Liimatainen uskoo, että ymmärrys lisääntyy koko ajan. Mitä varhaisemmassa vaiheessa elämää tietoa saa, sitä luontevammin aiheeseen osaa suhtautua.

”On hyvä asia, että mielenterveyden ongelmista puhutaan enemmän ja ihmiset kertovat julkisuudessa ongelmistaan. Se poistaa stigmaa. Ajatellaan, että jos tuokin puhuu, ehkä minäkin”, Liimatainen sanoo.

Heini Kapanen on samoilla linjoilla.

”Se on yksi hyvä keino kertoa, että mielenterveysongelmista huolimatta voi elää hyvää ja tasapainoista elämää. Julkista keskustelua tarvitaan. On huolestuttavaa, jos mielenterveyden häiriöistä pelätään vieläkin kertoa.”

20.–27.11.2017 vietetään valtakunnallista mielenterveysviikkoa.

  • Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Suomessa on viitteitä masennushäiriöiden yleistymisestä. Tarkkaa faktaa on vaikea saada, sillä tutkimustulokset ovat ristiriitaisia keskenään.
  • Terveys 2000 ja Terveys 2011 -tutkimusten sekä Kouluterveyskyselyn mukaan masennushäiriöt olivat yleistyneet vuosien 2000 ja 2011 välillä erityisesti naisilla ja 14–16-vuotiailla tytöillä. Aikuisväestön käyttäytyminen -tutkimuksen tulokset olivat päinvastaisia: sen mukaan masentuneisuus on 2000-luvun alusta pikemminkin vähentynyt.
  • Itsemurhakuolleisuus on laskenut 1990-luvun alusta. Masennuslääkkeiden käyttö taas on noussut. Masennuksen vuoksi eläkkeelle jää vuosittain yli 3 000 suomalaista.