Kun Jari Mönkkönen halvaantui, se oli murrosikäiselle Moona-tyttärelle vaikea paikka. ”Koen, että tärkein tehtäväni on kuunnella ja tukea”, Jari kertoo nyt, seitsemän vuotta myöhemmin.
”Halvaannuin kaulasta alaspäin treenionnettomuudessa, kun Moona oli 13-vuotias. Minulla on sellainen olo, että Moona on kärsinyt onnettomuudestani eniten. Hänellä itselläänkin oli ikänsä puolesta murrosvaihe elämässä, ja hän ymmärsi kaikesta enemmän kuin sisaruksensa.
Vaimoni Sanna piti minut jollain tasolla kartalla silloin, kun Moonalla oli vaikeaa, mutta en tiennyt ihan kaikkea. Olen vasta myöhemmin Moonan kanssa keskustellessa ymmärtänyt, kuinka yksin hän jäi.
Moona on kuitenkin taistelija. Olen hänestä todella ylpeä, sillä hän olisi myös voinut laittaa ranttaliksi. Kun nyt katson Moonaa, olen onnellinen, että hän on selviytynyt kaikesta tapahtuneesta.
Siitä olen iloinen, että pystymme Moonan kanssa nykyisin puhumaan mistä vain. Ennen onnettomuutta keskityin menemään ja tekemään lasten kanssa, mutta nyt on ollut pakko pysähtyä. Asenteeni ovat pehmentyneet, enkä hermostu lapsille enää oikeastaan mistään.
Moona on taistelija. Olen hänestä todella ylpeä.
Moonan kanssa olen keskustellut paljon siitä, miten hän voisi pitää omia puoliaan ja oppia omat rajansa. Koen, että tärkein tehtäväni on kuitenkin kuunnella ja tukea.
Moona on todella sanavalmis nainen. Olen saanut huomata, että hänen kanssaan ei kannata alkaa väitellä. Olen ollut arvomaailmaltani melko perinteinen, ja Moona on antanut minun kuulla siitä. Olen saanut häneltä tuoreempia näkökulmia esimerkiksi tasa-arvoon ja feminismiin. Osaan jo asetella sanani paremmin.
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/4z0a7539jari.jpg?itok=3LyeTghv)
Nykyään tunnen riittämättömyyttä etenkin siitä, että joudun viettämään suurimman osan ajasta sängyssä. Istumisesta seuraa kovat kivut. Joskus katsomme Moonan kanssa yhdessä sängyssä leffaa, mutta elämä tapahtuu kuitenkin muualla.
Harmittaa, etten pysty olemaan enempää mukana lasten elämässä ja arjessa. Olisi ollut hienoa esimerkiksi pystyä auttamaan Moonaa kantamaan tavaroita, kun hän muutti omaan kotiinsa vuoden alussa. Isälle lapsen lähtö oli hieman haikea hetki. Näin kuitenkin, kuinka onnellinen Moona oli, ja se teki minut onnelliseksi.
Tunnen riittämättömyyttä, kun joudun viettämään suurimman osan ajasta sängyssä.
Olin ensimmäinen, jolle Moona soitti viime kesänä, kun hän sai tietää päässeensä yliopistoon. Moona opiskelee erityisopettajaksi. Osasyy alavalintaan oli se, että hän on nähnyt minun kauttani, millaisia haasteita vammaisella voi olla.
Ennen onnettomuutta lupasin Moonalle, että vien hänet jonain päivänä Japaniin. Nyt se tuntuu mahdottomalta, mutta Moona sanoo, että jos asia ei toteudu yhdellä tavalla, aina löytyy toinen keino.”
Kodin Kuvalehden 24/2023 Perhekuvioita-jutussa Jarin Moona-tytär kertoo siitä, millaiselta isän onnettomuus tuntui ja kuinka se vaikutti heidän suhteeseensa. Millaista isän ja tyttären arki oli, kun Jari pääsi onnettomuuden jälkeen kotiin? Miksi Moona koki jäävänsä isän onnettomuuden jälkeen yksin, ja mitä hän teki silloin? Entä mikä lohduttaa Moonaa, kun häneen iskee suru isän puolesta? Lue koko tarina Kodin Kuvalehdestä! Tilaajana voit lukea haastattelut myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.
Jari Mönkkönen
43-vuotias yrittäjä, valmentaja ja entinen voimistelija asuu Helsingissä vaimonsa ja heidän 17- ja 14-vuotiaiden lastensa kanssa. Tytär Moona, 20, asuu omillaan. Jari harrastaa valokuvausta.
