Marke Koskelinin tyttären Piitan pahoinvointi teininä oli koko perheen kriisi. ”Vaikka viidellä lapsellani on ollut vaikeaa, heillä on myös valtava selviytymisen taito”, Marke sanoo. Toisistaan he löysivät voimia päästä pahimman yli.
Kuuden vuoden ajan Marke Koskelin pelkäsi eniten kahta asiaa.
Pahin pelko oli, että hänen tyttärensä kuolee. Toiseksi eniten Marke pelkäsi, että joku tekee tyttärelle pahaa.
Työssään psykologina Marke, 47, auttaa vakavastikin oireilevia ihmisiä. Mutta kun Piita-tytär alkoi murrosiässä voida huonosti, Marke ei ollut ollenkaan varma, onnistuisiko auttamaan.
”Elin jatkuvassa hälytystilassa, kun yritin pitää Piitaa hengissä. Yritin huomioida häntä mahdollisimman paljon, jotta hän ei kokisi jäävänsä yksin ja viiltelisi itseään. Joskus seisoin kotiovellamme estämässä, ettei hän karkaa. Pelkäsin, että jos Piita pääsee ulos, hän katoaa tai juoksee auton alle.”
Kaikki ne vuodet Turussa asuva Marke yritti silti jaksaa tehdä töitä sekä huolehtia kodista ja lapsista. Viedä silloin viisivuotiasta Leea-kuopusta leikkipuistoon, kuskata Piitan kaksoissiskoa Sannia lentopalloharrastukseen ja tukea esikoistaan, jo omillaan asunutta Valoa.
”Elimme kuin sota-alueella, missä kauhu ja toivo vuorottelivat. Nyt tiedän, että ihmisen mieli sopeutuu kaikenlaiseen. Vaikka Piitalla ja muilla lapsillani on ollut vaikeaa, heillä on myös valtava selviytymisen taito”, Marke sanoo.
”Meillä kaikilla on.”
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/piitan_perhe_13.jpg?itok=dt8lmQch)
Purevakin käärme auttaa
Kuningaspyton Amos on luomassa nahkaansa, eikä siihen saa koskea. Niinpä Piita nostaa terraariosta syliinsä toisen pytonin, Iivarin.
”Tuntuu sileältä”, Piita, 24, sanoo ja silittää käärmeen nahkaa.
Äitikin tulee kokeilemaan.
”Ai! Se puraisi”, Marke huudahtaa.
Kämmenselässä näkyvät hampaanjäljet. Onneksi Iivari ei ole myrkyllinen.
Huoneilma Piitan kotona Keravalla on trooppinen. Olohuoneen 15 terraariossa asuu liskoja, sammakoita, käärmeitä ja hyönteisiä. Ne eivät pidä kylmästä. Piita esittelee eläimiä: Hildur, Og Ullamaija, Tiuhti, Viuhti, Ponyo, Sirkkeli, Leila.
Piita työskentelee eläinkaupassa. Vapaa-ajallaan hän majoittaa rescue-koiria, joilla ei vielä ole omaa kotia.
Lemmikit tekevät Piitalle hyvää, vaikka joskus purevatkin. Niitä hoitaessa elämä tuntuu useimpina päivinä elämisen arvoiselta.
”Enää traumat eivät ole joka päivä mielessä.”
Olen vääränlainen
Ongelmat alkoivat, kun Piita oli 11-vuotias. Piita kuormittui koulun hälinästä ja alkoi kuohahdella.
Muiden lasten kanssa tuli vaikeuksia. Piita sanoi luokkakaverinsa piirustusta rumaksi eikä ymmärtänyt, että se on loukkaavaa. Kotonahan oli sanottu, että ei saa valehdella.
Opettajat moittivat huonosta käytöksestä. Muut lapset alkoivat kiusata. Piita tunsi olevansa vääränlainen. Se purkautui vihana ja uhmakkuutena. Välitunneilla hän jäi yksin. Aiemmin Piita oli treenannut kilpavoimistelua monta kertaa viikossa. Harrastus jäi, ja Piita alkoi liikkua päihteitä käyttävien nuorten kanssa.
”Tuntui hirveältä, että Piita oli jossain ulkona kylmässä, nälissään ja ilman turvaa, enkä voinut tehdä asialle mitään.”
Eräänä iltana Marke-äiti istui kotona työpöydän ääressä tietokoneella. Piita tuli hänen luokseen ja alkoi itkeä. Käsivarressa oli tuoreita viiltojälkiä.
”En mä sen takia ole vetänyt ranteita auki, että haluan kuolla”, Piita kertoo nyt.
”Välillä oli vain niin paha olla, että oli pakko kanavoida ahdistus johonkin. Joskus taas en tuntenut mitään, enkä kestänyt sitä. Viiltelystä tuli edes joku tunne.”
Marke järkyttyi, mutta yritti olla näyttämättä sitä liiaksi. Hän halasi Piitaa ja lupasi, että kaikki järjestyy. Seuraavana päivänä hän soitti lastenpsykiatrian poliklinikalle.
Poliklinikalla Piita ei halunnut puhua lääkärin tai hoitajien kanssa. Markelle eräs sairaanhoitaja sanoi, että jos viiltelyyn ei kiinnitetä huomiota, se loppuu.
Ei loppunut. Lisäksi Piita alkoi karkailla.
Tänä yönä tallessa
Marke ei enää muista Piitan ensimmäistä karkureissua, mutta sen hän muistaa, miten kauhealta tuntui katsella pakoon pinkovaa ja väkijoukkoon katoavaa lasta.
”Piita saattoi lähteä yllättäen hatkoille mistä vain, vaikka kauppareissulta tai ruokapöydästä. Yritin lähteä perään, mutta turhaan. Piita oli fyysisesti kovakuntoinen ja vikkelä lapsi.”
”Piita saatettiin kirjata ulos sairaalasta, vaikka hän oli edellispäivänä ollut lepositeissä.”
Karkureissuja oli useita kymmeniä, ja Piitan koulunkäyntiin tuli taukoja. Marke soitteli hätäkeskukseen, lastensuojeluun, poliisille ja psykiatrian poliklinikalle saadakseen apua. Hänelle kerrottiin, että poliisi ei ehdi aktiivisesti etsiä karannutta lasta, ellei tiedetä, missä hän on.
”Tuntui hirveältä, että Piita on jossain ulkona kylmässä, nälissään ja ilman turvaa, enkä voi tehdä asialle mitään. Lähetin Piitalle viestejä, joissa pyysin häntä tulemaan kotiin tai ainakin kertomaan, onko hän kunnossa ja hengissä.”
Marke ja Piitan isä olivat eronneet vuosia aiemmin, mutta huoli Piitasta oli yhteinen. Marken uusperheessä asui yhteensä viisi lasta, joista nuorimpia ei voinut jättää yksin, mutta tilanteen salliessa Marke kävi etsimässä Piitaa pitkin Turkua. Jokirannasta, kauppakeskuksesta, lähiöistä. Hän huhuili somessa, onko Piitaa nähty. Ihmiset vastasivat myötätuntoisin viestein. Se lohdutti vähän.
Kun Piita saatiin takaisin kotiin, sairaalaan tai lastensuojelun päivystysyksikköön, Marke oli helpottunut.
”Sain nukkua tietäen, että ainakin tämän yön lapsi on tallessa.”
Vanhemmat hakivat Piitalle useita kertoja apua psykiatriselta poliklinikalta. Marke muistaa, että lastenosastolla sänkyjä oli käytävilläkin. Hoitojaksot loppuivat liian nopeasti, koska tilaa ei ollut.
”Piita saatettiin kirjata ulos sairaalasta, vaikka hän oli edellispäivänä ollut lepositeissä.”
Koetatte nyt elää ihan tavallista arkea kotona, Markelle sanottiin eräässä hoitokokouksessa. Se tuntui absurdilta, mutta hän teki parhaansa.
”Joinakin aamuina keitin toisella kädellä puuroa ja toisella pyyhin yön jäljiltä lattialta viiltelyn aiheuttamia verijälkiä.”
Miksi Marke häpesi äitiyttään, kun Piita otettiin huostaan? Mikä Piitaa pelotti lastensuojelulaitoksessa? Miten Marken muut lapset kokivat sisarensa vaikeudet? Miksi Piita ei ymmärtänyt joutuneensa rikoksen uhriksi? Mistä perhe sai voimia selviytyä? Mikä diagnoosi oli Piitalle käänteentekevä? Koko jutun pääset lukemaan Kodin Kuvalehdestä 9/2024. Tilaajana voit lukea sen myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.
