”Olen matkinut muita ja miettinyt, mitä muut haluavat minun olevan. Kesti pitkään tajuta, että saan olla juuri niin kömpelö ja hajamielinen kuin olen”, Lotta Stenroos sanoo.
”Olen matkinut muita ja miettinyt, mitä muut haluavat minun olevan. Kesti pitkään tajuta, että saan olla juuri niin kömpelö ja hajamielinen kuin olen”, Lotta Stenroos sanoo.

Pitkään Lotta Stenroos koki olevansa vääränlainen, liian herkkä ja heikko. ”Oli syyllinen olo siitä, että vanhemmat olivat surullisia.”

Yhdeksänvuotiaana Lotta Stenroos makasi illalla sängyssä ja tunsi, että huoneessa väijyi uhka. Jos liikahdan paikoiltani, kuolen, hän ajatteli.

”Rupesin pelkäämään, mutta minun oli vaikeaa sanoa, mitä. En mörköjä, vaan jotakin selittämätöntä”, Lotta muistaa.

Toisen luokan loppuun asti Lotan elämä Kouvolassa oli ollut ihan tavallista. Isä vei häntä metsäretkille, opetti tunnistamaan peipon ja tilhen, piti Lotan kanssa Levyraatia. Isä oli ala-asteen opettaja, jolla oli lyhyet työpäivät ja paljon aikaa Lotalle, perheen ainoalle lapselle. Äiti työskenteli mainosgraafikkona ja oli kiireisempi.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Lotta ei muista, että kolmatta luokkaa edeltävänä kesänä olisi tapahtunut mitään erikoista tai pelottavaa. Yhtäkkiä hän vain alkoi saada ahdistus- ja kauhukohtauksia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kun Lotta oli isän kanssa metsässä, häntä pelotti, etteivät he löydä takaisin. Kun he olivat ristiäisissä, Lotta pelkäsi, ettei pääse pois väkijoukosta.

Kolmannen luokan alussa Lotan luokkatoveriin iski vastatauti, ja hän oksensi pulpetille. Lotan sisällä alkoi humista kaaos. Sydän hakkasi, päänahkaa pisteli, kädet tärisivät ja Lotta pelkäsi oksentavansa. Hän halusi pois, mutta ei pystynyt liikkumaan tai puhumaan.

”Sana oli kiirinyt, että minussa oli jotain vikaa. Muut lapset eivät halunneet leikkiä kanssani.”

Lotta sai paniikkikohtauksen ensimmäistä kertaa. Vuosiin hän ei tosin tiennyt, mistä on kyse.

Sen Lotta tiesi, että hän ei halua enää kouluun. Hän pelkäsi, että kamala olo tulisi uudestaan.

Vanhemmat ajattelivat Lotan temppuilevan ja veivät hänet kouluun. Lotta vapisi autossa ja aneli, että saisi jäädä kotiin. Äiti saattoi Lotan luokkaan asti, mutta Lotta tuli kotiin kesken päivän.

Kun äiti yritti saada häntä kouluun uudestaan, Lotasta tuli raivoisa. Hän repi itseään irti äidin otteesta, potki ja kiljui.

Vanhemmat olivat hämillään.

”Äiti oli ärtynyt ja sanoi, että älä ole tuollainen. Isä huolestui ja syytti itseään.”

He veivät Lotan Kouvolan sairaalan lastenpsykiatriselle osastolle tutkimuksiin. Lotan mielestä psykiatri kysyi omituisia kysymyksiä ja suhtautui häneen kuin pikkulapseen.

Lotta halusi äkkiä kotiin ja vastasi, mitä uskoi psykiatrin tahtovan kuulla. Musteläiskätestissä Lotta kertoi näkevänsä kukkia ja perhosia, vaikka näki lepakoita ja pelottavia, aavemaisia hahmoja.

Lotta saa yhä paniikki- ja ahdistuskohtauksia, mutta harvemmin.”Nyt ymmärrän ahdistuksen olevan viesti jostakin, esimerkiksi levon tai syömisen tarpeesta.”
Lotta saa yhä paniikki- ja ahdistuskohtauksia, mutta harvemmin.”Nyt ymmärrän ahdistuksen olevan viesti jostakin, esimerkiksi levon tai syömisen tarpeesta.”

Turvapesänä nojatuoli

Olen vääränlainen. Pettymys vanhemmilleni. Niin Lotta alkoi ajatella, kun ei kerta kaikkiaan pystynyt menemään kouluun.

Psykiatrit epäilivät eroahdistusta, pelkoa joutua eroon vanhemmista, vaikka ei Lotalle ollut ongelma olla yksin.

Vanhemmat päättivät rehtorin kanssa, että isä alkaa pitää Lotalle kotikoulua. Se tarkoitti sitä, että kun isä lähti töihin kouluun, yhdeksänvuotias Lotta jäi kotiin tekemään isän antamia tehtäviä.

Kotona Lotta linnoittautui alakerran olohuoneen kuluneeseen nojatuoliin. Siitä pystyi vahtimaan ulko-ovea ja yläkertaan vieviä rappusia, joiden alla oleva hämärä pelotti häntä.

”Nojatuoli olohuoneessa oli turvapesäni.”

”Tunsin syyllisyyttä, jos olin joskus hetken iloinen.”

Kun läksyt oli tehty, Lotta luki Neiti Etsiviä ja katseli NBC:n englanninkielisiä uutisia, yritti tunnistaa niistä sanoja. Ystäviä Lotalla ei ollut.

”Sana oli kiirinyt, että minussa oli jotain vikaa. Muut lapset eivät halunneet leikkiä kanssani.”

Kun paineita kouluun menosta ei enää ollut, Lotan ahdistus helpotti, mutta syyllisyys ei.

”Oli syyllinen olo siitä, että lintsasin ja että vanhemmat olivat surullisia. Erityisesti tunsin syyllisyyttä, jos olin joskus hetken iloinen. Ajattelin, että en olisi saanut olla, kun aiheutin niin paljon ongelmia. Kun olin ongelma.”

Lotta oli koulusta pois ala-asteen kolmannen ja neljännen luokan. Viidennellä Lotta uskalsi mennä kouluun uudelleen, mutta luokkakaverit jättivät hänet yksin. Lintsari, sairas, hullu, Lotalle huudeltiin.

Kuinka Lotasta tuli miellyttäjä? Miten hän salasi työpaikallaan tv-tuotantoyhtiössä pahan olonsa? Miksi Lotta paloi 28-vuotiaana loppuun? Miksi hän päätti yhtäkkiä ostaa navetan Vantaalta? Koko jutun pääset lukemaan Kodin Kuvalehdestä 8/2024. Tilaajana voit lukea sen myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.

Lotta Stenroos

40-vuotias freelancetoimittaja, käsikirjoittaja ja tuottaja asuu Vantaalla 15-vuotiaan tyttärensä ja avopuolisonsa, musiikkipäällikkö Jussi Mäntysaaren kanssa. Lotan esikoisromaani Jossain on aina päivä (Tammi) julkaistaan huhtikuussa. Lottaa kiinnostaa lääketiede ja psykologia, ja hän haaveilee hakevansa viimeistään eläkkeellä lääketieteelliseen opiskelemaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla