Piian kodissa köllitään riippumatossa ja nautitaan punaisista seinistä – ”Jotkut sanovat, että meillä näyttää aina joululta”

”Yleisin kommentti kodistani on, että tämä on kuin tulisi ulkomaille. Olen myös kuullut, että koti näyttää siltä kuin täällä olisi aina joulu, tai siltä kuin astuisi kirkkoon tai temppeliin.

Varmasti joku on miettinyt sitäkin, että voisi olla siistimpää.

Minulla roikkui pitkään keittiön kaapin ovessa mummoni viisaus: Jos ottaa silmään, niin ottaa kätteen. Että siinä on luuttu. Voipi siivota.

Minulle koti on kokoelma elettyä elämää. Muutosta toiseen mukana on kulkenut esimerkiksi iso peili, jonka olen teettänyt kultaisiin antiikkikehyksiin.

”Minun ei ollut tarkoitus palata Itä-Suomeen, mutta toisin kävi.”

Lähdin nuorena opiskelemaan, töihin ja seikkailemaan eri puolille Suomea. Minun ei ollut tarkoitus palata Itä-Suomeen, mutta toisin kävi.

Vuonna 2007 rakas tätini sai aivoverenvuodon. Hänellä ei ole omia lapsia, joten päätin muuttaa avuksi. Mukanani muuttivat neljän kuukauden ikäinen esikoistytär ja silloinen puoliso, lapsen isä.

Samassa rytäkässä ostin tädiltäni tämän kiinteistön. Se ei ollut millään tavalla järkipäätös. Ihan tunteella menin, niin kuin elämässä tähän asti muutenkin.

Yksi Piian mielipaikoista on parvi, jossa voi lukea, katsoa maisemia ja syksyisin sytytellä kynttilöitä.

Asumme Onkamon vanhassa kyläkoulussa Tohmajärvellä.

Edellinen kotini, mökki Hämeenkyrössä, olisi todennäköisesti mahtunut nykyisen kodin yhteen luokkahuoneeseen. Täällä neliöitä on 700. Ne lämpiävät öljyllä ja pelleteillä eli esimerkiksi sahanpurusta tiiviiksi puristetuilla rakeilla.

Asumme varsinaisessa koulurakennuksessa, muissa tiloissa on vuokralaisia. Kotini on myös työpaikkani. Olen sivutoimisesti kaikkea: sivutoiminen vuokranantaja, joogaohjaaja, henkilökohtainen avustaja, käsityöläinen, vyöhyketerapeutti, akupunktiohoitaja ja hieroja.

”Sain jo lapsena kotoa mallin, että oma reviiri saa olla oman näköinen ja sellainen, jossa itse viihtyy.”

Alakerran luokkahuoneeseen tehty työhuone on vaalea, mutta asiakkaat käyvät vessassa kotimme puolella yläkerrassa. Siinä kohtaa monella ehkä levahtavat silmät auki.

Sain jo lapsena kotoa mallin, että oma reviiri saa olla oman näköinen ja sellainen, jossa itse viihtyy. Myös tätini kodeissa on ollut aina persoonallisia ratkaisuja ja kiehtovia yksityiskohtia.

Olen aina tykännyt väreistä, mutta vuokra-asunnoissa ei saanut maalata seiniä. Täällä taisikin sitten lähteä vähän mopo käsistä, kun oli mahdollista tehdä ihan mitä tahansa.

”Rauhoitun, kun saan katsella mieleisiäni värejä ja esineitä, joilla on tarina.”

Rauhoitun värien keskellä. Mehän olemme kaikki omanlaisiamme. Minulle tulee vähän ahdistunut olo, jos ympärilläni on liian vaaleaa ja selkeää. Rauhoitun, kun saan katsella mieleisiäni värejä ja esineitä, joilla on tarina.

Piian lempivärejä ovat turkoosi ja tumma verenpunainen. Riippumatto odottaa loikoilijaa.

Ensimmäisiä asioita, joita tähän kotiin ripustin, oli makuuhuoneessa oleva riippumatto. Siinä lapset viihtyivät pieninä, ja vieraat ottavat mielellään päiväunia.

Minäkin olen riippumatossa ihan vain köllötellyt tai venytellyt selkääni roikkumalla erilaisissa asennoissa. Ensimmäinen riippumatto on jo ajat sitten roikuttu puhki, mutta olen aina hankkinut uuden tilalle.

Asumme täällä enää nuoremman tyttäreni kanssa, esikoinen on jo omillaan. Hän mietti uudessa kodissaan, josko sinnekin saisi riippumaton. Sanoin, että vuokranantaja ei taitaisi oikein tykätä, jos noin isot koukut seinään kairaisit.

”Isossa vanhassa kiinteistössä joutuu punnitsemaan aiempaa tarkemmin, miten eteenpäin elelee. Kaikki kulut ovat kasvaneet.”

Nyt olen uuden kynnyksellä.

Isossa vanhassa kiinteistössä joutuu punnitsemaan aiempaa tarkemmin, miten eteenpäin elelee. Kaikki kulut ovat kasvaneet. Varmasti moni muukin on saman äärellä.

Jotain uutta voi olla edessä siksikin, että parin vuoden päästä myös nuorimmainen muuttaa omilleen. Haluan asua lähellä luontoa paikassa, jolla on oma tarinansa, mutta linnoista en enää haaveile. Minulle riittäisi pienempikin kotikolo.

Mutta hyvä meillä on ollut täällä olla kirkkaan lammen rannalla. Olen niin höppänä ja elämään luottava, että uskon tämänkin asian järjestyvän ajallaan ja tavallaan.”

Kodin Kuvalehden 17/2024 sivuilta pääset kurkistamaan myös Merja Riiholan ja Reetta Hakosen värikkäisiin koteihin. Miksi Merja kokee välillä kotihäpeää? Mitä Reetta teki, kun maalikaupan myyjä sanoi, ettei kotia voi maalata violetiksi? Miten Reetta nuorena punkkarina kapinoi mustaa vaatetusta vastaan? Tilaajana voit lukea jutun myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.