Janiina taisteli saadakseen apua tyttärelleen: ”Lapseni leimattiin ongelmanuoreksi”

”Tyttäreni Emmi oli tosi energinen lapsi. Hän ei suostunut pysymään hetkeäkään paikallaan. Jos menimme kahvilaan, hän säntäili ympäriinsä ja repi astioita pöydistä ja lehtiä telineistä.

Hänen tunne-elämänsä ei ollut liukuva volumekytkin vaan on-off-nappula. Hän tunsi valtaisaa riemua mutta myös suurta kiukkua.

Emmi esimerkiksi turhautui toistuvasti päiväkodissa. Hän yritti mennä mukaan ryhmiin mutta oli hirveän ehdoton. Jos asiat eivät sujuneet niin kuin hän halusi, hän eristi itsensä. Hän oli hyvin temperamenttinen ja käyttäytyi myös fyysisesti aggressiivisesti. Kasvoni olivat usein naarmuilla ja mustelmilla.

”Minulle sanottiin vain, että lapsi pitää laittaa kuriin.”

Yritin jo varhaisessa vaiheessa saada apua. Puhuin tilanteesta neuvolassa ja lääkärissä, kävin perheneuvolassa ja soitin tukipuhelimiin. Minulle sanottiin vain, että lapsi pitää laittaa kuriin. Minun käskettiin olla systemaattisempi ja tiukempi. Yritin seurata neuvoja ja ihmettelin, kun mikään ei tuntunut toimivan.

Ymmärsin, että asiat eivät menneet niin kuin muilla ja että Emmi ei toiminut ja reagoinut niin kuin muut. Syytin siitä itseäni. Ajattelin, että ehkä Emmi vain on niin voimakastahtoinen lapsi ja minä niin epäkelpo äiti.

Kun Emmi aloitti koulun, aloin uskoa, että tässä on jotain muutakin. Emmi ei pysynyt aineissa mukana, ja esimerkiksi matikka oli hänelle hyvin hankalaa. Oli myös sosiaalisia vaikeuksia. Emmi ei oikein löytänyt kavereita ja jäi tosi yksin.

”Emmi on aina ollut valtavan hyvää seuraa. Hän on todella älykäs ja humoristinen”, Janiina kertoo.

Pienenä Emmi vahingoitti muita, mutta myöhemmin hän alkoi vahingoittaa itseään. Hän esimerkiksi hakkasi päätään kaapiston kulmaan ja repi hiuksiaan.

Minulle sanottiin, että Emmiä täytyy estää satuttamasta itseään ja pitää sylissä vaikka väkisin, kunnes hän rauhoittuu. Emmin viha ei kuitenkaan laantunut ennen kuin hän oli kirkunut sen loppuun asti. Joskus istuin tuntikausia keittiön lattialla halausasennossa Emmi sylissäni. Usein en kyennyt itsekään pysymään tyynenä, ja itkimme yhdessä.

”Ajattelin, että jonkun täytyy olla nähnyt jotain vastaavaa ennenkin.”

Kahdeksanvuotiaana Emmi sanoi ensimmäisen kerran, että hän haluaa kuolettaa itsensä. Olin kauhuissani. En ollut koskaan kuullut pikkulapsen uhkaavan tappaa itseään enkä tiennyt yhtään, miten suhtautua, kun oma lapseni puhui sellaisia. Kiikutin hänet perheneuvolaan, mutta siellä todettiin, että ei Emmi ymmärrä, mitä kuoleminen tarkoittaa.

Tuntui, että tilannetta ei otettu vakavasti missään. Muutaman kerran minulle sanottiin, että jotkut äidit nyt ovat vähän herkkiä tulkitsemaan lapsiaan tai että jokaisen vanhemman mielestä oma lapsi on erikoistapaus.

Itse ajattelin, että jonkun täytyy olla nähnyt jotain vastaavaa ennenkin. Uskoin, että jos vain tarpeeksi montaa ovea koputan, joku osaa sanoa, mitä teen väärin.

Viiltelyä ja päihteitä

Linkutimme alakoulun läpi niin, että kannattelin Emmiä kaikessa. Kun yläkoulu alkoi, Emmi ilmoitti, että hän haluaa alkaa huolehtia koulusta ja läksyistään itse. Siitä alkoi syöksykierre.

Jo muutaman viikon jälkeen aloin saada koulusta viestejä Emmin asenteesta ja laiminlyönneistä. Pian mukaan tulivat lintsaukset, karkailut ja näpistykset – lopulta tupakka ja päihteet.

Emmi viilteli ja näännytti itseään ja toimi itsetuhoisesti päihteiden kanssa. Joskus hän oli sammunut päihteiden vaikutuksen alaisena linja-autoon, joskus ensihoitajat toivat hänet kotiin.

Hain Emmille apua perheneuvolasta, erilaisista kaupungin yksiköistä, kouluterveydenhuollosta, koulupsykologilta ja opettajilta. Se oli uuvuttavaa, ahdistavaa, pelottavaa ja turhauttavaa. En saanut apua, ja tuntui, että minua vähäteltiin.

Opettajat sanoivat, että Emmi on ongelmanuori, joka ei ole motivoitunut. Minä olin eri mieltä.”

Miksi Janiina ajattelee, että monet aikuiset kohtelivat Emmiä epäreilusti? Millaista Janiinan oma elämä oli, kun hänen piti jatkuvasti etsiä Emmiä kaupungilta ja pelätä tämän hengen puolesta? Miten Janiinan työpaikalla suhtauduttiin, kun hän uskalsi kertoa perheensä tilanteesta? Ketkä olivat ne kaksi ihmistä, joihin Janiina jaksoi pitää yhteyttä vaikeina vuosina? Mitä diagnooseja Emmi lopulta sai, ja millaista hänen elämänsä on nyt? Mistä Janiina ja Emmi saivat apua? Lue koko juttu Kodin Kuvalehdestä 18/2025. Tilaajana voit lukea haastattelun myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.