Kai Lehtinen on oppinut vaimoltaan, että synnyttämään ei voi lähteä ennen kuin nurmikko on leikattu.
TOISEKSI NUORIN lapsemme tulee tässä kuussa täysi-ikäiseksi. Tuntuu kuin olisi lyhyt aika siitä, kun kannoimme hänet pienenä, mustatukkaisena nyyttinä ensimmäistä kertaa kotiin. Hänen ja muidenkin lastemme syntymään liittyy monenlaisia muistoja.
Nainen, joka meillä asuu, on aina kaatunut saappaat jalassa synnyttämään.
Ennen numero kakkosen syntymää seurasin pihalla erikoisen näköistä ruohonleikkuuta.
Nainen, joka meillä asuu, työnsi ruohonleikkuria vauhdikkaasti ison vatsansa edessä. Muutaman minuutin välein hän taittui hankalan näköisesti koukkuun, käveli vähän hitaammin ja valittaen äänteli kilpaa ruohonleikkurin kanssa. Hetken päästä hän nousi taas pystyyn ja jatkoi matkaa ripeämmässä tahdissa.
Muutamaan otteeseen kävin sanomassa, että taitaisi olla jo aika lähteä sairaalaan.
"Ei ennen kuin nurmikko on ajettu."
Niin myös kävi. Ajoimme kahdella koneella ensin koko pihan siistiksi ja lähdimme sitten vasta.
Liekö tämä syntymistä edeltänyt moottorin pärinä vaikuttanut kyseiseen nuoreen mieheen, sillä hänen kiinnostuksensa moottoreihin virisi jo pienenä?
Läheltä piti, ettei tyttö syntynyt keskelle juhannusristeilyä.
NUMERO NELOSEN syntymän alla naisen, joka meillä asuu, piti saada lumet kolattua pihalta ennen sairaalaan lähtöä.
Ja niin silläkin kerralla tehtiin: kinokset aurattiin sivuun ennen kuin lähdimme synnyttämään. Luultavasti myös pyykit ripustettiin kuivumaan ja nurkat imuroitiin ennen lähtöä.
Tältä sairaalareissulta kotiin kannettiin piakkoin täysi-ikäiseksi tuleva nuorukaisemme.
Ennen kuopuksen syntymää aioimme lähteä naapurien kanssa sisävesiristeilylle. Muutamaa tuntia ennen synnytystä nainen, joka meillä asuu, pakkasi vielä lasten tavaroita ja oli lähdössä järvelle, vaikka kiemurtelikin jo välillä kyyristyen tutun näköisessä asennossaan.
Sain lopulta naisen luopumaan risteilyajatuksesta. Suuntasimme sairaalaan, jossa päivän päätteeksi syntyi pieni tyttö. Läheltä piti, että hän ei syntynyt keskelle juhannusristeilyä.
Numero kolmosen synnytyksessä nukahdin pää ammeen reunalla.
ITSELLÄNI ON OLLUT taito ottaa synnytykset paljon rennommin kuin se nainen, joka meillä asuu (ja on useasti synnyttänyt).
Minulla on hyvät unenlahjat, joten olen jossain vaiheessa nukahtanut jokaisessa synnytyksessä, jopa kesken rankkojen supistelujen.
Numero kolmosen synnytyksessä nukahdin pää ammeen reunalla. Heräsin siihen, kun nainen, joka meillä asuu, tönäisi ja karjui: "Nyt kyllä heräät, se syntyy jo!"
Ehdin juuri ja juuri vaimon vierelle ottamaan kiinni syntyvästä lapsesta. Mielestäni kaikki meni niin mallikkaasti kuin kuuluukin.
Muistaakseni kyllä kävimme jälkipuintina jonkinlaista vakavaa keskustelua isän roolista synnytyksessä.
Jokaisella lapsella pitäisi olla nimilappu rinnassa ja käyttöohjeet taskussa.
TÄSSÄ IÄSSÄ MONELLA ikätoverilla on jo lapsenlapsia. Itselläni tämä vaihe on vielä edessä jossain hamassa tulevaisuudessa.
Mietin joskus leikilläni, että jos kaikki viisi elossa olevaa lastamme saisivat suunnilleen yhtä monta lasta kuin me, heidän vanhempansa, meillä olisi lapsenlapsia kolmenkymmenen paikkeilla.
Kun se lauma työnnetään ovesta sisään hoitoon, papalla riittää puuhaa. Pitäisi varmaan ottaa käyttöön jonkinlainen vuoronumerosysteemi. Jokaisella lapsella pitäisi olla nimilappu rinnassa ja käyttöohjeet taskussa.
Ainakin jokaisen oman lapsen kohdalla piti varsinkin vauvavaiheessa keksiä hyvinkin erilaisia keinoja, jotta käyntiäänen sai hiljaiseksi. Monen yrityksen ja erehdyksen kautta jokainen vauva lopulta saatiin iltaisin nukkumaan.
Nukkumisesta on tullut yksi elämän suurista nautinnoista.
LIEKÖ SYYNÄ NÄMÄ nuorempana valvotut yöt vai mikä, mutta nykyään alan jo kahdeksan aikaan vilkuilla kelloa ja suunnitella sänkyyn menemistä. Nukkumisesta on tullut yksi elämän suurista nautinnoista.
Murrosikäinen jälkikasvu sen sijaan valvoo yöt läpeensä, etenkin viikonloppuisin. Onneksi teinit eivät enää kaipaa vanhempia seuraksi yövalvomisiin.
Vihdoinkin saan nukkua rauhassa – mikäli myös nainen, joka meillä asuu, haluaa ruveta aikaisin nukkumaan. Jos ei halua, niin toisaalta mikäs siinä, kyllähän sitä joskus jaksaa valvoakin.
Kolumni on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 2/2014.
