Lauran äiti ratkaisi kaikkien muiden ongelmia, mutta oli itse niin rikki, ettei pystynyt puhumaan tunteistaan.
Nuoriso-ohjaajaopiskelija ja taiteilija Laura Lappalainen, 29, Kerava
Kun käyn äidin haudalla, saatan ajatella, miten paljon rakastin häntä. Sitten sanon: Senkin kusipää luuseri. Kovin hyvä äiti et ollut muutenkaan ja lopuksi hylkäsit minut.
Hyvä mummi hän oli. Asuimme vanhempieni kanssa samassa paritalossa, ja äiti oli lasteni lempi-ihminen: hän kai sovitti virheitä, joita oli minun kanssani tehnyt. Tyttäreni nukkui mummin vatsan päällä vielä kuusivuotiaana.
Minulla ja äidillä ei sellaista läheisyyttä ollut.
"Lapsena minulta ei puuttunut rahaa, mutta vanhempani olivat aina töissä."
Lapset sairastelivat paljon. Kun olin väsynyt, olisin vain halunnut, että äiti kuuntelee, mutta hän antoi rahaa tai soitti lääkärille.
Hän ratkaisi kaikkien muiden ongelmia, mutta oli itse niin rikki, ettei pystynyt puhumaan tunteista.
Äiti oli epävakaasta ja köyhästä perheestä. Hän meni tosi nuorena töihin ja hoiti pientä sisartaan. Siksi hän halusi antaa minulle kaikki vaatteet, tavarat ja harrastukset. Lapsena minulta ei puuttunut rahaa, mutta vanhempani olivat aina töissä.
Äiti oli todella järjestelmällinen ja tehokas, piinkova bisnesnainen. Hän työskenteli suurissa kiinteistöfirmoissa, saneerasi ja hoiti ulkomaanbisneksiä.
Toisaalta hän oli impulsiivinen. Muutimme koko ajan, kun olin lapsi. Siksi minulla ei ole lapsuudenystäviä.
"On uuvuttavaa olla koko ajan täydellinen."
Lomalla piti olla valmiina. Saatoimme olla römppähousuissa mökillä, kun äiti sanoi, että ei mennäkään kotiin. Sitten hän varasi matkan. Hän opetti, että hienolla naisella on aina passi mukana.
Ehkä hän halusi paeta, koska oli ahdistunut. On uuvuttavaa olla koko ajan täydellinen.
VAIKEUDET ALKOIVAT viisi vuotta ennen itsemurhaa, kun äidin äiti kuoli.
On eri asia juoda lasi viiniä pihvin kanssa kuin siksi, että on stressaantunut. On eri asia juoda ystävien kanssa kuin yksin yläkerrassa. Näin, että äiti joi uudesta syystä: tuskaansa. Yhdestä lasista tuli kaksi, kenties koko pullo.
"Äiti jatkoi lääkkeiden syöntiä. Kukaan ei kysynyt, käyttikö hän myös alkoholia."
Muut pitivät minua hulluna, kun huolestuin. Äitihän hoiti isoja projekteja töissä, oli aina tyylikäs ja piti kodin yhtä siistinä kuin ennenkin.
Kun isä sairastui syöpään, äiti uppoutui tämän hoitamiseen. Lääkärit määräsivät äidille pillereitä ahdistukseen, unettomuuteen ja masennukseen.
Isä parani, mutta äiti jatkoi lääkkeiden syöntiä. Kukaan ei valvonut yhdistelmää tai kysynyt, käyttikö hän myös alkoholia.
ÄITI LOPETTI TYÖT uupumuksen vuoksi puoli vuotta ennen itsemurhaa. Luultavasti se oli viimeinen niitti. Hän oli päivät yksin kotona, eikä kukaan nähnyt, mitä hän teki.
"Äiti tuli käymään ja kertoi, että oli suunnitellut ohjelmaa viikonlopulle."
Minä ahdistuin lopulta niin, että päätin muuttaa perheeni kanssa Kotkasta Keravalle. Muuton aikoihin näytti jo paremmalta: äiti aikoi opiskella uuden alan, hän kävi terapiassa, ja isä ja hän olivat lähentyneet.
Olen kuullut, ettei itsemurhaa yleensä tehdäkään pohjalla, vaan sitten, kun on alettu nousta.
Äiti tuli käymään uudessa kodissamme ja kertoi, että oli suunnitellut ohjelmaa viikonlopulle. Jostain syystä hän oli siitä hyvin ahdistunut: hän oli alkanut stressata pienistäkin asioista.
Perjantaina isä kysyi, voisiko tulla meille, koska äiti oli juonut. Olimme lähdössä kylpylään Turkuun, ja äiti soitti juuri, kun olin ajanut pihasta. Lähdin tarkoituksella niin, ettei minun tarvitsisi puhua, kun hän oli humalassa.
Puhutaanhan sitten myöhemmin, äiti kysyi.
Puhutaan, sanoin.
Se oli viimeinen keskustelumme.
ÄITI MAKASI SÄNGYSSÄ, kun isä sunnuntaina palasi kotiin. Hän oli ottanut alkoholia ja unilääkkeitä ja nukkunut pois. Hän oli jättänyt suttuisen lapun, jossa hän toivotti hyvää yötä ja pyysi isääni rakastamaan lapsiani.
"Lapsi minussa sanoo, että en riittänyt äidille. Hän ei rakastanut minua tarpeeksi, jotta olisi halunnut elää."
Minussa asuva järkevä aikuinen sanoo, että lääkecocktail ja alkoholi aiheuttivat kai juoppohulluuskohtauksen. Lapsi minussa sanoo, että en riittänyt äidille. Hän ei rakastanut minua tarpeeksi, jotta olisi halunnut elää.
Itsetuhoiset ihmiset kirjoittavat netissä, että olisi kaikille parempi, jos heitä ei olisi. Että he eivät ole kenellekään velkaa.
Se ei ole totta. Olen lapsilleni velkaa sen, että elän. Huonokin äiti on parempi kuin ei äitiä ollenkaan.
Silloin, kun lapset olivat pieniä, mietin joskus töistä palatessani, että ajanko rekan alle. Nyt tiedän, etten ikinä anna periksi. Tiedän, miltä tuntuu, kun äiti romahtaa ja hylkää.
Sain äidin kuolemasta draivin hoitaa itseäni. Minussa on paljon samoja piirteitä: huono itsetunto ja masennusta. Nykyisin yritän vaatia itseltäni vähemmän ja antaa vastuuta myös muille. En ole vain muiden tukijalka.
Jos äiti olisi elossa, minua ei ehkä olisi.”
Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 7/2014. Kuva on osa valokuvaprojektia, joka liittyy Näin unta elämästä-dokumenttiin.
