Tatu ja Patu -kirjoja tekevä aviopari: "Päädyimme yhteen, koska tykkäsimme toistemme töistä" 

Aino: Parasta arjessamme on absurdi huumori. Ei ole niin pientä asiaa, josta emme saisi väännettyä jotain tyhmää.

Sami: Viihdymme kotona ja syömme joka ilta yhdessä. Kerran viikossa kaivamme koko perhe esille lautapelit.

Aino: Koska työtilamme sijaitsevat kotona, työn ja vapaa-ajan ero on toisinaan häilyvä. Pyrimme kuitenkin siihen, että viikonloput ovat vapaita ja vietämme koko perhe yhteistä aikaa. Tyttäremme ovat nyt 12- ja 14-vuotiaita, eikä mene enää monta vuotta, kun he muuttavat kotoa.

Sami: Aino vastaa aikatauluistamme. Työasioissa hän on yhtä aikaa taiteellinen johtaja ja sihteeri, sillä minä olen monessa asiassa todella epäkäytännöllinen. Vähän kuin iso lapsi.

"Innostuin joulukotivideon tekemisestä niin, että rakensin kellarissamme avaruusaluksen ohjaamoa koko kesän."

Aino: Peruskotityöt tekee se, kumpi ehtii. Näen punaista, kun joku sanoo, että mies auttoi naista kotitöissä. Kotityöt kuuluu hoitaa yhdessä niin, ettei kummankaan tarvitse katsoa toisen perään. On absurdi ajatus, että toinen eläisi kotona vapaalipulla.

Sami: Pidän aikaa vievistä mutta suoraviivaisista kotitöistä, kuten tiskauksesta ja imuroinnista. Minulla on tapana unohtua projekteihin. Kerran innostuin joulukotivideon tekemisestä niin, että rakensin kellarissamme avaruusaluksen ohjaamoa koko kesän.

Aino: Aikaa meni, mutta tuloksena oli hieno alus ja leffa. Sitten kun olemme eläkkeellä, alamme tehdä yhdessä huumorivideoita YouTubeen.

"En osannut antaa arvoa työlleni. Ei Samikaan osannut."

Sami: Teemme jo täyttä häkää vuonna 2017 ilmestyvää Tatu ja Patu -kirjaa. Kirjan tekeminen on alkuvaiheessa lähinnä ideoiden pyörittelyä.

Aino: Yhdessä ideointi on ehdoton vahvuutemme. Haluan, että mitään ei ole vain läiskäisty kirjaan, vaan jokaisella elementillä on oikeutuksensa.

Sami: Kuvatkin suunnittelemme tarkasti yhdessä. Kun molemmat ovat tyytyväisiä, piirrän lopullisen kuvan puhtaaksi.

Aino: Meillä on ollut pitkä tie päästä tasavertaiseksi työpariksi. Hain pitkään rooliani kirjantekijänä ja olin muuttua näkymättömäksi. Samin työ eli piirrokset ovat kirjojen näkyvin osa, enkä osannut antaa arvoa omalle tekemiselleni. Ei Samikaan osannut.

Sami: Kun ensimmäiset kirjamme ilmestyivät, moni kehui piirroksiani. Olin pökkelö, kun en ymmärtänyt sanoa, että teokset ovat paljon muutakin. Ilman Ainoa ei olisi syntynyt yhtäkään Tatua ja Patua.

Aino: Vähitellen oivalsin, ettei hommani ole itsestäänselvyys. Opettelin antamaan osaamiselleni arvon.

"En osaa riidellä. Käperryn ja lähden vaikka hakkaamaan pihalle halkoja."

Sami: Kunnioitan Ainoa äärimmäisen paljon, mutta olen huono sanoittamaan sitä. En osaa myöskään riidellä. Käperryn ja lähden vaikka hakkaamaan pihalle halkoja.

Aino: Kun minä raivostun, olen kuin luonnonvoima, täynnä tulta ja tappuraa. Sami ei ole silti koskaan sanonut, että ole akka hiljaa. Hän on loistava aktiivinen kuuntelija, joka ottaa toisen olon vakavasti.

Sami: Yleensä pyörremyrsky on hetkessä ohi ja Aino on keksinyt toimintasuunnitelman pielessä olevan asian korjaamiseksi.

Aino: Eli kaikki on taas hyvin.

"Aino ei voivotellut somessa, vaan alkoi kerätä tavaraa keskuksiin ja perusti askartelukerhon turvapaikanhakijoille."

Sami: Minun tavallani asiaa olisi vain hyssytelty, pyöritelty päässä ja jumiuduttu. Ihailen myös Ainon toimeliaisuutta. Kun pakolaisaalto vyöryi Suomeen, Aino ei voivotellut somessa, vaan alkoi kerätä tavaraa keskuksiin ja perusti askartelukerhon turvapaikanhakijoille. Sitä vedämme edelleen.

Aino: Ei aina tarvitse olla niin kauhean hillitty. Saa olla kiihkeä ja tunteellinen. Olen joskus hävennyt tätä piirrettä itsessäni, mutten enää jaksa.

Kun Sami piirtää pitkää päivää, Aino saattaa viedä hänelle yllätysherkun tsemppimielessä. Samin pieni rakkauden teko on, kun hän raaputtaa Ainon selkää aina iltaisin sohvalla.

Sami: Ainon räväkkyyteen kiinnitin huomioni jo opiskeluaikanani Lahden muotoiluinstituutissa. Hän oli aloittanut opinnot minua kaksi vuotta aikaisemmin. Ainon luokalla oli aina cool meininki. Kerran porukalla oli kravattikilpailu. Aino oli ripustanut solmioksi kokonaisen kurkun ja nappasi voiton.

Aino: Tulit Lahteen suoraan Rengon sokerijuurikaspelloilta vanhoissa farkuissa ja kauhtuneessa villapaidassa.

"Ajattelin osaavani kaiken, vaikka opiskeluajan jälkeen kuulinkin, että pääsin kouluun rimaa hipoen."

Sami: Niin. Asennetta minulla kyllä oli ja nokka pystyssä, sillä sarjakuviani oli jo julkaistu ja olin saanut 17-vuotiaana Kritiikin kannukset -palkinnon. Ajattelin osaavani kaiken, vaikka opiskeluajan jälkeen kuulinkin, että pääsin kouluun rimaa hipoen.

Aino: Esimmäisen kerran tapasimme minun ja kämppikseni opiskelijabileissä. Yöpöydälläni oli albumi Ihmisen riittämättömyydestä ja muista ominaisuuksista, josta pidin tosi paljon. Sami huomasi albumin, naputteli sitä sormillaan ja sanoi "tää on hyvä". Nyökyttelin. Vasta myöhemmin kävi ilmi, että Sami oli sen piirtäjä.

Sami: Albumi antoi minusta paljon todellista fiksumman vaikutelman. Oikeasti minulla ei juuri ollut kokemusta parisuhteesta tai naisista.

"Illan päätteeksi lähdimme yhtä matkaa jatkoille. Sen jälkeen olemme olleet pari."

Aino: Huvittavaa on, että ulkonäöllisesti emme olleet ollenkaan kiinnostuneita toisistamme. Päädyimme yhteen, koska tykkäsimme toistemme töistä.

Sami: Kuulin opiskelukaveriltani, että Aino on minusta kiinnostunut. Tiedon perusteella menin illalla juhliin, joihin Aino oli tulossa. Katselin jossain nurkassa yksin piirrettyjä, kun Aino tuli juttelemaan.

Aino: Illan päätteeksi lähdimme yhtä matkaa jatkoille. Sen jälkeen olemme olleet pari. Vuosi oli 1991.

Sami: Aino ravisteli maailmaani. Hän ei tykännytkään kaikesta mitä tein. Olin huono sietämään palautetta, mutta Aino osasi kertoa eriävän mielipiteensä uskottavasti. Oli onni, että joku pudotti kaikenoppineen klopin suurista kuvitelmistaan maan pinnalle.

"Ensimmäisen Himaset-albumin nimi syntyi oikeasta tilanteesta, kun tyttäremme oli aikeissa piirtää juustoon."

Aino: Ilmoitin myös, etten koskaan lähtisi istuskelemaan Samin roolipelaajakavereiden kanssa nuotiopiireihin. Vähän myöhemmin olin täysillä menossa mukana viitta hulmuten ja tikari vyöllä.

Sami: Aino ehdotti jossain vaiheessa, että tekisimme yhteisen kirjan.

Aino: Kun lapset olivat pieniä, teimme Tatujen ja Patujen lisäksi Himaset-sarjakuvaa. Siinä pääsimme purkamaan lapsiperhearkeamme. Se oli virkistävän erilaista.

Sami: Ensimmäisen Himaset-albumin nimi Juustoon ei saa piirtää syntyi ihan oikeasta tilanteesta, kun tyttäremme oli aikeissa piirtää juustoon kuulakärkikynällä. Aino huomasi tilanteen ja huusi: "Juustoon ei saa piirtää!" Loistava lause!

"Ilmoitin jo teini-iässä vanhemmilleni, että haluan perheen, mutta adoptoin lapset."

Aino: Naimisiin menimme maistraatissa 11.11.1999 klo 11. Ratkaisu oli puhtaasti käytännöllinen, koska se helpotti kansainvälistä adoptiota. Ilmoitin jo teini-iässä vanhemmilleni, että haluan perheen, mutta adoptoin lapset. Samille ajatus sopi.

Sami: Huumori, yhteiset arvot ja yhteinen työ on ollut meille paljon merkittävämpi suhteen sinetti kuin avioliitto.

Aino: Suhteemme on ajan saatossa vain parantunut. Molemmat ovat pitäneet hyvät särmänsä ja huonoja on hiottu. Keskeistä on oikeudenmukaisuus: se kattaa myös sen, että kun toista rakastaa, hänen eteensä tekee asioita pyytämättä tai itse niistä hyötymättä.

"Haluan sanoa asiat nyt, en kuolinvuoteella."

Sami: Aino on elämäni nainen. Olisi absurdia sanoa, ettei hän olisi muuttanut minua tai ettei parisuhteessa toinen aina muuttaisi toista.

Aino: Minä ainakin haluan muuttua. Olisi äärimmäisen surullista, jos 25 vuoteen itsessä ei olisi tapahtunut mitään kasvua. Sen olen oppinut, että parisuhde ei pysy yllä itsestään. Koko ajan pitää olla hereillä, jotta ei alkaisi pitää mitään itsestäänselvyytenä. Haluan sanoa asiat nyt, en kuolinvuoteella.