Anja Ahlgren, 58, on köyhä, vaikka hän käy töissä.
"Ihmiset luulevat, ettei kukaan voi olla köyhä, jos käy töissä. Minä olen koulutettu sairaanhoitaja. Työkaverit eivät aavista, miten tiukilla olen.
Parikymmentä vuotta sitten perheellämme oli varaosayritys. Lopulta siitä jäi vain velkaa, vaikka myimme talonkin. Kodin menettäminen oli kova paikka lapsille, jotka olivat silloin alle kouluikäisiä. Sinne jäivät keinut ja puut. Vieläkin tuntuu pahalta.
Muutimme kerrostaloon vuokralle. Perjantaisin katselin ikkunasta, kuinka naapurit palasivat kotiin ruokaostoksia kantaen, monta muovipussillista. Itse en tiennyt, mistä saan lapsilleni viikonlopuksi ruokaa. Istuin eteisen lattialla, kun en halunnut enää katsoa.
Mietin, miksi juuri meillä asiat ovat näin. En muista, miten siitä selvittiin. Jotenkin on aina selvitty.
Maksan velkoja yli tuhat euroa kuussa
Lapset aikuistuivat ja muuttivat omilleen. Jatkoin velkojen maksamista yli tuhat euroa kuussa. Muutama vuosi sitten nykyinen puolisoni sairastui työkyvyttömäksi. Siitä seurasivat hirveät sairaala- ja lääkelaskut.
Laitan kaikki tulot ja menot Excel-taulukkoon. Säästöön ei jää mitään. Täytyy toivoa, etten itse sairastu.
Aiemmin kauhistelin ihmisiä, jotka sanovat, että laskuja on turha avata, kun ei ole, millä maksaa. Nyt ymmärrän. Jos postiluukku kolahtaa, sydän alkaa hakata: mitä sieltä taas tulee.
Pahimmillaan köyhyys tuntuu siltä, että on aivan yksin oman pään sisällä. Muiden edessä hävettää. Kuvittelen kaikkien miettivän, että olen hoitanut asiani huonosti, aikuinen ihminen. Yritän tulkita ilmeitä ja väistellä puheenaiheita. Minne teidän perhe menee lomalla? Ei minnekään. Lähdetkö elokuviin? En nyt oikein pääse.
Joskus tuntuu, että elämä on ihan hyvää ja tavallista
Parhaimmillaan köyhyys tuntuu siltä, että elämä on ihan hyvää ja aika tavallista. Minulla on ruokaa, työtä, rakkautta, ystäviä ja lapsenlapset. Se on enemmän kuin monella rikkaammalla.
Perustin Jyväskylään Rahattomat-yhdistyksen naistenryhmän. Meitä on kuusi eri-ikäistä naista. Höpöttelemme tuntikausia. Se on todellista ystävien vertaistukea.
Ryhmä antaa voimaa. Olen oppinut, etten ole ainoa köyhä, eikä kaikesta tarvitse syyttää itseään. Usein tapaamisissa raikaa nauru, niin uskomattomia käänteitä elämä on meistä kunkin osalle heitellyt. Olemme laatujoukko.
Jos saisin 50 euroa ylimääräistä rahaa, ostaisin enemmän lankoja. Kutoisin neljälle lapsenlapsilleni sukkia."
Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 18/16.
