”Koira on ainoa ystäväni” – 3 tarinaa yksinäisyydestä ja koirista

"Joskus tulee olo, että olen jo luovuttanut, enkä edes ansaitse ystävää. Silloin Minni lohduttaa", Katja sanoo.

Katja Laihonen, 30:

”Minni ei arvostele ulkonäköäni”

”Olen yksinäinen, vaikka minulla on puoliso ja lapsi. Joidenkin mielestä se ei ole mahdollista. He ovat väärässä. Tajusin sen viimeistään marraskuussa 2015.

Silloin syntyi rakas lapsemme ja laitoin hänestä tietysti kuvia sosiaaliseen mediaan. Kukaan ei halunnut tulla katsomaan lasta. Minulla ei ollutkaan yhtään ystävää, oli vain työkavereita ja miehen kavereita.

Illat kuluivat lasta imettäessä ja itkiessä, kun ei ollut ketään.

En tiedä, miksi olen niin yksin. Ajauduin nykyiseen kotikaupunkiini miehen perässä, eikä ystävystyminen tässä iässä ole enää helppoa.

Tunnen itseni erilaiseksi kuin muut. En viihdy baareissa enkä ole koskaan ymmärtänyt kaunistautumisen päälle. En meikkaa, kun en osaa. Vuorotyökin on tehnyt sosiaalisen elämän hankalaksi. Minulla ei ole ajokorttia, joten kulkeminen on miehen armoilla.

”Metsän siimeksessä koiran kanssa unohdan kaikki murheet ja yksinäisyyden.”

Onneksi on Minni, maailman ihanin ja kaunein beagle. Minni tuo elämääni turvaa ja lämpöä. Se käpertyy peiton alle yöllä ja lähtee kanssani metsään päivällä.

Metsän siimeksessä unohdan kaikki murheet ja yksinäisyyden. Minni antaa minun olla rauhassa, jos kaipaan omaa tilaa, mutta on kuitenkin läsnä.

Minni ei arvostele tyhmiä juttujani eikä ulkonäköäni, se ei tuomitse.

Jotenkin olen vain eristäytynyt kodin ja työpaikan välille.

”Ilman ystävää ei osaa nauttia onnistumisista ja epäonnistumisia märehtii pitkään.”

Olisipa edes yksi ystävä, jolle voisi soittaa asiasta kuin asiasta. Kuten silloin, kun tulin raskaaksi. Ei ollut ketään, kenelle siitä olisi kertonut.

Yksinäisyys on aika pitkälti keskustelua itsensä kanssa omassa pääkopassa. Ilman ystävää ei osaa nauttia onnistumisista ja epäonnistumisia märehtii pitkään.

Joskus tulee olo, että olen jo luovuttanut. Että en ansaitse ystävää. En osaa kertoa syytä ajatuksilleni.

Kun mietin tällaisia, kyyneleet tulevat silmiini. Minni ei ole säikähtänyt niitä.”

Ilman Eriniä (vas.) ja Jezeä Jyrki arvelee, että "tekisin vain töitä ja menisin nukkumaan".

Jyrki Karvo, 47:

”Kun minulla on Erin ja Jeze, joku on aina kanssani”

”Tuossa ne aina ovat, Erin ja Jeze. Ilman niitä en osaisi olla.

Olen työni vuoksi tien päällä 150 vuorokautta vuodessa. Illat hotellihuoneissa ovat pitkiä ja tyhjiä ja hiljaisia.

Ilman koiria tulisi sellainen hotellikuolema: voisi kuvitella olevansa yksin maailmassa, ihan missä tahansa kaupungissa, lakanatkin tuoksuvat aina vieraalta pesuaineelta.

Kun Erin ja Jeze ovat mukana, hotellihuone tuntuu ihan erilaiselta. Siellä on elämää, kun joku muukin hengittää kuin minä.

llalla lähden koirien kanssa lenkille katselemaan vieraita kaupunkeja, ja pysyn kunnossa itsekin. Muuten vain tekisin töitä ja menisin nukkumaan.

Kun aamulla herään, Erin on sänkyni jalkopäässä ja Jezekin jossain lähellä.

”On elämää, kun joku muukin hengittää kuin minä.”

Virallisilta nimiltään koirat ovat Sushin Erin ja Sushin Bessi. Ne ovat länsisiperianlaikoja, eivät mitään pieniä räksyttäjiä, vaan kunnon kokoisia käyttökoiria.

Eerin ja Jeze viihtyvät autossa. Minä ajan, niillä on takana oma osasto, on juomat ja luut ja kaikki.

Jos koirat eivät ole mukanani vaan hoitopaikassa, niin totta tosiaan niitä on ikävä. Koitan olla soittelematta hoitajalle, että miten siellä menee, mutta aika usein soitan kuitenkin.

Näillä vuodessa ajetuilla kilometreillä ei parisuhdetta rakenneta. Koirat rakastavat ilman ehtoja. Jos on huonompi päivä, ne tulevat viereen, katsovat ja vaativat rapsutusta.

”Koirat rakastavat ilman ehtoja. Jos on huonompi päivä, ne tulevat viereen.”

Tällaisella kulkuriluonteella ystävyyssuhteet jäävät usein pinnallisiksi. Pari ihmistä elämässäni on, mutta kun minulla on koirat, joku on aina kanssani.”

"Kun sukset menivät ristiin ystävien kanssa, Raivo ei lähtenyt minnekään", Tytti sanoo.

Tytti Turkia, 23:

”En uskalla ajatella, millaista elämäni olisi ilman Raivoa”

”Minulla on adhd, joten olen usein aika äkkipikainen ja suorasukainen. Se on aina aiheuttanut hankaluuksia ystävyssuhteissa, on tullut väärinkäsityksiä ja loukkaantumisia ja muuta.

Puolisen vuotta sitten sukset menivät ristiin kahden parhaan kaverini kanssa. Sen jälkeen olen ollut melko pitkälti yksinäni.

Ihan yksin en ole kuitenkaan ollut. Minulla on ystävä: bull mix Raivo.

”Olisiko ympärilläni ystäviä, jos olisin toisenlainen?”

Raivo on minulle syy herätä aamulla. Ja jos on herännyt, pitää nousta sängystä ylös ja lähteä lenkille. Joku tarvitsee juuri minua!

Surressani viime syksynä mummin kuolemaa Raivo pysytteli ainakin viikon verran aivan lähelläni. Kun olin lähdössä hautajaisiin, se nosti tassunsa olkapäälleni. Yleensä se ei ikinä tee niin.

Pyrin olemaan optimisti ja luottamaan, että tunnelin päässä on aina valoa. Silti tulee mietittyä, olisinko voinut tehdä jotakin toisin. Olisiko ympärilläni ystäviä, jos olisin toisenlainen?

En uskalla ajatella, millaista elämäni olisi ilman Raivoa.”

"Onnea on se, että joku ilahtuu aina, kun näkee minut."